Jutun lähetti Totta , Syyskuun 8, 2016 kello: 21:11:10
Re: Ylökin palkinnotVastineena juttuun: Re: Ylökin palkinnot, jonka kirjoitti: ITe , Syyskuun 8, 2016 kello: 13:04:28:
ITe kirjoitti:
» Totta kirjoitti:» » Saattaa kuulostaa ihan hullulta niille, joilla on jo puitteet kunnossa. Kaikilla ei näin ole.
» On totta, että valitettavasti kaikilla seuroilla puitteet eivät ole siinä kunnossa, kun harrastajat niiden haluaisivat olla. Yksi asia kuitenkin helposti unohtuu. Eivät nekään seurat, joilla tilat ovat kunnossa suinkaan voi käyttää tilojaan ilman kuluja. Monilla seuroilla on lainoja, joita on lyhennettävä ihan pankin kanssa sovitun aikataulun mukaisesti. Seuran jäsenet osallistuvat myös kohtalaisen korkeillakin harjoitusmaksuilla harjoitustilojen kustannusten peittämiseen. Ilmaista tilaa ei siis ole olemassa, vaikka puitteet toisin paikoin on paremmat kuin toisaalla. Se on hyvä muistaa. Niiden hyvienkin puitteiden aikaansaaminen on myös vaatinut useimmiten jopa yli 10 vuoden suunnittelun ja säästämisen. On oikeastaan lähes sattumasta kiinni, missä vaiheessa seuran elinkaarta harrastaja aloittaa oman harrastuksensa. Tiedän, että tämä ei lohduta niitä harrastajia, jotka juuri nyt, tänä päivänä, kärsivät huonoista harjoitus- tai kilpailutiloista. Ainoa neuvo, jonka voi antaa on, että suunnitelkaa ja toimikaan niin, että jokainen seuraava päivä olisi hieman parempi. Jättihyppäyksiä harvoin tapahtuu, mutta askel askeleelta homma etenee. Välillä ehkä taka-askeliakin tulee, mutta seuratoiminnan näkökulmasta täytyy olla pitkäjänteinen. Aina on tietysti niitä harrastajia, jotka tekevät vain omaa itseään koskevia ratkaisuja, mutta niillä ratkaisuilla harvoin viedään kokonaisuutta eteenpäin. Ei heitäkään voi moittia eikä ketään velvoittaa kohtuuttomasti. Jokainen valitsee oman tiensä, mutta vastuun tulevaisuudesta voi vain ottaa ei antaa.
Ymmärsitkö tahallasi väärin? En varmaan missään kohtaa sanonut, että isot hallit ja kentät omaaville ne tilat olisivat ilmaisia? Pointti oli se, että jos on heikko kenttätilanne tällä hetkellä, ja niitä askelia kohti parempaa huomista halutaan tehdä esim. järjestämällä kilpailuja, niin tällöin seuralla saattaa olla kisamittaista kenttää pienempi kenttä maksettavana, mutta myös se kisakentäksi vuokrattu kenttä maksettavana. Eli max. 10 € hintojen / startti vaatiminen ulkokisoilta saattaa tällaiset seurat aika ahtaalle. Halutaan tehdä töitä sen eteen, että jäisi vähän kisoista käteenkin, että voitaisi maksaa se nykyinen kenttä ja olisi varaa alkujaankaan ottaa sitä lainaa. Ja maksetaan vuosittain nousevaa jäsenmaksua, että saataisi pesämunaa hallihankkeeseen. Harva pankki antaa isoja lainoja seuroille, jos heillä ei ole näyttää jo jonkinlaista säästöä tilinpäätöksessä. Se on pitkän tähtäimen juttu, niin kuin ihan varmasti tiedät. Ei se huono kenttä nyt tarkoita sitä että ei edes yritetä ottaa vastuuta tulevaisuudesta :D Kaikki kunnia niille, jotka ovat tämän työn jo tehneet, osa kuitenkin vasta pienin talkoovoimin siihen pyrkii ja vielä siinäkin onnistuvat että saavat sen kisamittaisen oman kentän, ehkä sen jälkeen sen hallinkin.
Ja olen onnekas ja treenaan seurassa, millä on jo kisamittainen halli, ja todellakin maksan mielellään näitä jäsenmaksuja. Eli omaa katkeruutta tai saamattomuuttaa en tässä valita vaan yritin valaista asiaa toisestakin näkökulmastaa.