Re: Agilitypaneeli


[ Vastineet / Follow Ups ] [ Agilitysivujen juttupalsta / The message board of the Agility pages ] [ Vain aloitusotsikot / only starting Subjects ] [ FAQ ]

Jutun lähetti ITe , Maaliskuun 12, 2016 kello: 11:50:00
----------------------------------------------------------------------

Re: Agilitypaneeli

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Emilia K. , Maaliskuun 11, 2016 kello: 19:42:01:

Kiitos Emilialle hyvästä analyysistä. Kiitos toisaalta myös Villelle siitä, että ainakin minun silmissäni hän on myös haastanut noita vanhoja ajatuksiamme. Myönnän, että oma sydämeni sykkii enemmän Emilian perustelujen suuntaan, mutta kyllä Villen ajatuksilla on myös suurta pointtia, joista olen ehkä enemmän kuullut toisaalta. Se mikä itseäni kaikkein eniten ilahduttaa on keskustelu. Aivan samalla tavalla, kun on oikein haastaa se perinteinen ajatusmalli niin aivan yhtä tärkeätä on haastaa mahdollinen uusi ajatusmalli. Se mistä tykkään on, että ei riidellä henkilöinä vaan annetaan perusteluiden kamppailla. Sanoisin, että se on juuri senkaltaista toimintaa, jota ihailen. Ihailen suuresti! Kiitos Teille siitä, että saan lukea ajatuksianne ja perusteluitanne.

Omalta osaltani olen ollut jo aika moneen formaattiin vaikuttamassa. Enää oma paikkani ei ole noissa pöydissä ja siksi olisi ehkä parempi olla hiljaa, mutta kun en täysin malta. Ennen kaikkea peräänkuulutan sitä, että on parempi kuunnella erilaisia mielipiteitä etukäteen kuin jälkikäteen. Olen satavarma, että vaikka uusittava karsintaformaatti olisi minkälainen, tulee se saamaan kritiikkiä. Tehtävä on mahdoton, mutta jos analyysissä on otettu kantaa monipuolisesti erilaisiin lähestymiskulmiin, sen puolustaminen on helpompaa. Haluan siis karsintaformaatin, jota on mahdollista puolustaa kaikenlaista kritiikkiä kohtaan tavalla, jonka vähintään enemmistö kilpailijoista hyväksyisi.

Nyt tietysti voidaan miettiä, että mikä enemmistö? No alkuun voisi olla vaikka niin, että jos vaikkapa kolmen viime vuoden aikana maajoukkueeseen päässeet eivät olisi lähellekään samalla linjalla, niin jotain olisi formaatissa pielessä. Toki tätä mallia olisi syytä testauttaa ajatuksien osalta vaikkapa Top-team-porukalla. On osittain makuasia, kuinka laajaksi tuo arviointi- tai lausuntoryhmä muodostuisi, mutta oleellista olisi, että järjestelmällä olisi riittävän kattava tuki. Nykyisen järjestelmän ongelmahan tuntuu olevan, että ns. "huiput" eivät tunnu sen jatkoa enää tukevan. Mielestäni ei kuitenkaan ole mielekästä siirtyä ei tuetusta mallista johonkin toiseen myöskin ei tuettuun malliin. Karkeasti todettuna ei mämmin maku muutu, jos vaihtaa vain mämmituokkosta, mistä syö. Minä en ole enää oikea henkilö noita makuja arvioimaan, mutta toivoisin, että tulevat karsijat saavat hyvää kermakakkua ja ovat toisaalta valmiit tarjoamaan sitä niille, jotka heidät peittoavat, onpa järjestelmä mikä tahansa.

Kaikkein eniten pelkään niitä järjestelmiä, jossa pärstäkertoimella olisi suuri merkitys. Huippukisaajat nyt vaan eivät aina ole niitä kaikkein empaattisimpia tyyppejä ainakaan silloin kun on kyse omasta edustuspaikasta. He ovat monesti hyvin itsekeskeisiä ja syyllistävät kaikki mahdolliset muut tahot tuomareista, SAGIin ja kanssakilpailijoiden juonitteluihin asti, kun jäävät edustuspaikan ulkopuolelle ja kun he sen saavat, heitä harvoin kiinnostaa muiden onnistuminen. Taaskaan luonnehdinta ei koske heitä kaikkia eikä välttämättä edes enemmistöä, mutta aika monia. En kirjoita tätä pahalla, vaan ennemminkin halulla ymmärtää niitä paineita, jotka usein ilmenevät ulospäin "paskamaisuutena". En ole siksi agilitynkaan parissa koskaan odottanut huipuilta mitään sievistelyä. Se ei tarkoita, että hyväksyisin tuollaista käytöstä vähäisemmässäkään määrin, vaan enneminkin sitä, että minun silmissäni valintajärjestelmän ei tule laittaa eriarvoiseen asemaan "kusipäätä" ja diplomaattia. Ehkä tämä johtuu taustastani jääkiekossa. Toki siellä valmentaja valitsee parhaimmin yhteen sopivan joukkueen, mutta vuosien varrella olin jollakin tavalla tekemisissä niin monen kusipäisen huippupelaajan tai tulevan sellaisen kanssa, että ihan hirvittää. Jos siis pärstäkertoimen merkitys nousee liian suureksi, niin en ole aivan vakuuttunut, mihin sillä tiellä päädytään. Olisiko tuo tie parempi vai huonompi?

Myös mahdollinen valmentajan roolin korostuminen lajissa, jossa valmentaudutaan hyvin monin tavoin on vaikeaa. Myönnän, että olen niin epäluuloinen, että en kovin helposti löydä Suomesta ainuttakaan sellaista agility-valmentajaa, jonka uskoisin saavan varauksettoman ja riittävän laajan kannatuksen harrastajien parissa. Onko tämä epäluottamuslause valmentajia kohtaan? Kyllä se tavallaan on. Meille ei ole kasvanut VIELÄ sellaista auktoriteettivalmentajaa, johon edes enemmistö harrastajista luottaisi niin paljon, että surutta antaisi hänelle valtuudet nimetä maajoukkueen. Tietysti valinnan oikeutta voidaan lähestyä monella tasolla. Olisiko valmentajalla oikeus valita koko maajoukkue vai tehdä valinta viimeisten mahdollisten välillä vai voisiko hän valita vaikkapa EO-joukkueen? Nyt en tässä väitä, että tämän kaltaiseen systeemiin oltaisiin menossa vaan pohdiskelen enneminkin sitä, että jos järjestelmää kehitettäisiin tähän suuntaan, mitä vaikutuksia sillä voisi olla. Toisaalta taas, jos sellainen auktoriteetti tässä maassa olisi, niin ehkä harrastajat hänet hyväksyisivätkin. Itse sitä epäilen, mutta taaskaan minun mielipiteelläni ei ole merkitystä. Merkitystä on lähinnä niiden ihmisten mielipiteillä, jotka asettaisivat itsensä maajoukkuevalmentajan arvioitavaksi. Olisivatko siis potentiaaliset maajoukkuekilpailijat tuollaiseen valmiit?

Nousevat kyvyt ja heihin suhtautuminen on myös kokonaisuus, joka minua mietityttää. On helpompaa vanhana kettuna päästä framille ja rinkeihin. Miten saataisiin järjestelmä palvelemaan myös niitä "Karoliineja", jotka nuoresta iästään huolimatta haastavat kaikki ne, joiden aika kilpailijana on jo lähempänä eläkeikää kuin nuoruuden huippusuorituksia. Kokemuksesta on hyötyä, sitäkään ei voi vähätellä, mutta onko kokemuksesta niin paljon hyötyä, että sillä voidaan perustella nuorten syrjäyttäminen. Jos muita lajeja katsoo, niin ennemminkin pitäisi asettaa kysymys toisin päin. Jääkiekossa 35-vuotias on ikämies. Jos hän pelaa, hänellä tulee olla erityistä lahjakkuutta, sitkeyttä ja taitoa. Tulisiko siis vanhoilta konkareilta ennemminkin odottaa ja vaatia enemmän kuin vähemmän. Tässä siis tarkoitan vain ja ainoastaan pääsyä maajoukkueeseen. Olympialajeista ehkä ammunnassa on ollut kaikkein vanhimmat maajoukkueen jäsenet, mutta muissa lajeissa vanhemmat kilpailijat ovat poikkeus. Minulle kyllä kelpaa agilityssa ihan vanha systeemi, mutta jos järjestelmää muutetaan suuntaan, jossa jonkun henkilökohtaisella mielipiteellä on enemmän painoarvoa varsinaisiin tuloksiin verrattuna, ei mielestäni voida ohittaa myöskään ikäulottuvuuden arviointia. Lähestymiskulmia voi olla monia ja kaikki lähestymiskulmat eivät suinkaan ole merkitykseltään samanarvoisia. Nykyistä pohdintaa mielestäni kuitenkin haittaa, että välttämättä ei ole edes selvitetty millä asioilla voisi olla merkitystä. Oma asiansa sitten on pohtia, mitkä olisivat kriittiset tekijät ja mitkä muita merkityksellisiä, muttei aivan yhtä tärkeitä tekijöitä. Minulla on niistä omat ajatukseni, mutta sillä ei ole merkitystä. Sillä on, että potentiaalisen maajoukkueporukan tulee "ostaa" nuo periaatteet. Myös niiden, jotka eivät tule valituiksi.

Motivoituminen MM-kilpailuissa voittamiseen on aihe, joka on keskusteluissa noussut pinnalle. Järjestelmälle ei riitä, että maajoukkueeseen pääsee sellaisia kilpailijoita, joiden päätavoite on vain maajoukkueeseen pääseminen ei siellä menestyminen. Tässä on mielestäni osittain harhaa, vaikka esille nostetaan seikka, joka on osittain totta. Harhaa se on siinä mielessä, että kokonaistavoite tulee aina jakaa osatavoitteisiin. Nuo tavoitteet eivät voi olla vain tulostavoitteita. Ensinnä täytyy lähteä osaamistavoitteista ja vaikkapa fyysisen suorituskyvyn tai henkisen suorituskyvyn tavoitteista. Ensin täytyy osata ja olla riittävän nopea ja taitava. Tämä koskee sekä ohjaajaa että koiraa. Kun nämä tavoitteet on saavutettu, tulee niiden osoittaminen muuntaa käytäntöön hankkimalla vaadittuja tuloksia. Jotkut tuloksista on helpommin saavutettavissa normikilpailuissa, joidenkin tulosten saavuttaminen vaatii paketin kasassapitämistä karsinnoissa. Taustalla täytyy kuitenkin olla jokin suurempi tavoite ja se voi mielestäni olla kaiken osaamisen ulosmittaaminen fyysisesti ja psyykkisesti vuoden pääkilpailuissa, joka olisikin MM-kilpailut. Jotta siihen pääsee, tulisi siihen pystyä jossain muissakin kisoissa. Jos siihen ei pääse missään muussa kisassa, miten siihen voi pystyä MM-kisoissa. En siis usko yhden kisan ihmeeseen, vaikka arvokilpailu kiistatta sytyttää. Siksi tuo syttymiskykykin on mielestäni osoitettava ja mieluiten etukäteen. Kaikille ei voi antaa villiä korttia, kun oletetaan hänen syttyvän vain ja ainoastaan arvokilpailuissa. Liian moni ilmoittautuu tuon kyvyn omaavaksi.

Viimeisenä asiana, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, pitäisin esillä edelleen taloutta. Mitä tahansa tehdäänkin, järjestelmän tulisi olla hyväksyttävissä myös talouden puolesta. Hallituksen tulee tehdä maajoukkueen valinnasta ja sen kustannuksista talousarvio ja se täytyy saada vietyä läpi yleiskokouksessa. Idea on siis "myytävä" jäsenyhdistyksille. Käytännössä nuo "ostajat" ovat usein aktiivikilpailijoita, mutta eivät suinkaan aina ihan sieltä huipulta. Vaikka hallitus voi tehdä kohtalaisen itsenäisiä ratkaisuja karsintaformaatista ihan toimivaltansa puitteissa ei se kuitenkaan voi kävellä yleiskokouksen linjausten ja hyväksytyn budjetin yli. On siis tärkeätä esitellä järjestelmän muutoksen vaikutukset oikeassa valossa ja selkeästi niin, että muutoksen vaikutus on ymmärrettävissä.


----------------------------------------------------------------------

Vastineet / Follow Ups:





[ Vastineet / Follow Ups ] [ Agilitysivujen juttupalsta / The message board of the Agility pages ] [ Vain aloitusotsikot / only starting Subjects ] [ FAQ ]