Agilitypaneeli

Jutun lähetti Poissa , Maaliskuun 6, 2016 kello: 17:00:57

Agilitypaneeli

Jos joku viitsii niin olisi kiva kuulla lyhyesti mitä asioita käytiin läpi tai jos jossain on yhteenveto ?

Jutun lähetti Seeforyourself , Maaliskuun 6, 2016 kello: 21:12:57

Vastineena juttuun: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Poissa , Maaliskuun 6, 2016 kello: 17:00:57:

Poissa kirjoitti:
» Jos joku viitsii niin olisi kiva kuulla lyhyesti mitä asioita käytiin läpi tai jos jossain on yhteenveto ?

Löytyy You Tubesta nimellä Agilitypaneeli 2016.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Seeforyourself , Maaliskuun 6, 2016 kello: 21:12:57:

Seeforyourself kirjoitti:
» Poissa kirjoitti:
» » Jos joku viitsii niin olisi kiva kuulla lyhyesti mitä asioita käytiin läpi tai jos jossain on yhteenveto ?

» Löytyy You Tubesta nimellä Agilitypaneeli 2016.

Samoin Lehtosen Sanna kirjoitti jo blogiinsa pohdintaa tästä :)

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Seeforyourself , Maaliskuun 6, 2016 kello: 21:12:57:

Seeforyourself kirjoitti:
» Poissa kirjoitti:
» » Jos joku viitsii niin olisi kiva kuulla lyhyesti mitä asioita käytiin läpi tai jos jossain on yhteenveto ?

» Löytyy You Tubesta nimellä Agilitypaneeli 2016.

Kiitoksia olipa hyvän laatuinen kuvaus. Mutta pakko hieman kyseenalaistaa sitä, ett MM joukkueen koirakot treenaavat hyvä jos edes kerran viikossa? Kyllä laatu korvaa määrän mutta kuitenkin. Onko nyt treenamisesta tullut joku synti ? Ja onhan se jos on jotain älytöntä hinkkaamista mutta esim kaksi kertaa viikossa n 15 minsaa + asialliset lämppä jäähy lenkit. Ja kisaviikonloppuina ei esim treenamista viikolla. Tosi paha ?

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Poissa , Maaliskuun 8, 2016 kello: 15:07:29:

Mä en ole katsonut paneelia eli kommentti vain "mm-joukkuueen koirat treenaavat kerran viikossa" lauseelle. Saattaa siellä MM-kisoissa olla joku, joka treenaa vain kerran viikossa. Uskaltaisin arvata, että mitä lähempänä mitalisijoja ollaan, varmasti on myös treenattu useammin kuin kerran viikossa. Todennäköisesti pieniä määriä agilityä kerrallaan, mutta määrä lähempänä 2-3 kertaa/viikko. Ja kisat päälle. Ja ihan koiria ajatellen, toivottavasti ne saavat muuta kuin lajitreeniä ihan joka päivä. Jotta se fysiikka kestäisi.
Mä olen aikoinaan kisannut nuorena ratsastajana kv-tasolla. Jos joku olisi väittänyt olevansa EM-joukkueessa ja ratsastavansa hevosella kerran viikossa 15 minuuttia, olisi häntä pidetty valehtelijana. Toki laji eri, mutta kyllä niitä heppoja liikutetaan (ja pitää liikuttaa)useamman kerran viikossa. Eiköhän koiratkin päästäkseen huipulle tarvi enemmän kuin vartin viikossa. Toki osa meistä osaa tehdä kaiken heti oikein. Jos vielä tällaiselle henkilölle osuu ns. "helppo koira", pääsee sinne huipulle paljon nopeammin kuin se sellainen koirakko, missä koira on vähän haasteellisempi kouluttaa ja ohjaaja ei ole aivan huippua esim. palkkauksen ajoituksen kanssa. Tai ei osaa treenata oikeita asioita oikealla tavalla.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Minna, Suvianne, Håp ja Vanttu , Maaliskuun 8, 2016 kello: 15:37:45:

Mietin kyllä itsekin noita treenimääriä. Nyt tuli vähän sellainen olo, että jos ei pääse huipulle treenaamalla maks kerta viikkoon maks 15 minuuttia, niin ei sinne sitten kanssa ole asiaakaan. "valmiille", kokeneelle koiralle tuo määrä varmasti riittääkin, mutta jos kyseessä on nuori tai sillä vanhemmalla on joku projekti menossa (kontaktien vaihto/lähtörutiinit uusiksi/keppien itsenäisyys/hyppytekniikan parantaminen tms.) niin kyllä aika hullun kauan saa pitää taukoa kaikesta muusta treenaamisesta, jos ei kärsi treenata kun kerran viikossa ja koiran "valmistuminen" kestää kaaauan.

Ja entäpä sitten näissä tilanteissa ohjaajan rutiinin ylläpito, jos ei ole kokenut ohjaaja. Panelisteilla kaikilla taisi olla vähintään kymmenen vuotta lajin parissa, mutta meillä on todella motivoituneita ja potentiaalisia ohjaajia, joilla on lajihistoriaa vasta vaikka 3 tai 4 vuotta, mutta ahkeralla treenaamisella karttuisi nopeasti. Ihan oikeastiko silloin pitää vaan tyytyä treenaamaan ihan maks kerta viikkoon ja harmitella, kun kehittyminen on niin hidasta? Tietenkin järki pitää pitää päässä treenimäärissä, mutta välillä esim. kerta viikkoon koiran tekniikkatreeniä ja kerta viikkoon ohjaajan ratatreeniä ei varmasti ole liikaa.

Ja sitten mietin asiaa myös koiran oppimisen kannalta: lyhyet treenit usein ovat kiistatta tehokkaimmat. Jos halutaan opettaa vaikka keppejä tai kontakteja, niin satavarmasti nopein ja tuloksekkain tie on tehdä päivässä 2-3 neljän-seitsemän toiston sarjaa ja seuraavana tai sitäseuraavana päivänä uusiksi. Jos vaikka kepit haluaa opettaa kerran viikossa systeemillä, niin menee ihan pikkuisen kauan aikaa ja kaikki muu treeni seisoo melkein sillä aikaa, kun ei koira kuitenkaan kestä rasittavaa oppimisprosessia määräänsä enempää, eli ei todellakaan voi tehdä viittä asiaa yhtä aikaa tai voi, mutta tulokset on heikkoja.

Fysiikan kannalta myös joskus ja jouluna treenaaminen on arveluttavaa. Tiedän useita, jotka treenaa 3-4 viikon välein, mutta silloin tekevät täyden treenin ja koira on läkähdyksissä treenin jälkeen. Minä en ainakaan tuo koiraa täyspitkään treeniin jos edellisestä lajinomaisesta harjoituksesta on yli 2,5 viikkoa. Joko koira pitää agilityfysiikkaa aktiivisesti yllä tai sitten se on tauolla (ja tulee sieltä portaittain takaisin). Tulen mä itsekin kipeäksi jos käyn kerran kuussa vetämässä täyden salitreenin vs. säännöllinen treenaus enkä jaksa uskoa, että se koirilla niin kovin erilailla menis.

Eli en sano, että koiria olisi ok treenata säännöllisesti neljää kertaa viikossa, mutta sanon, että välillä enemmän kuin yksi treenikerta on aivan paikallaan ja mun mielestä pitäisi rohkeasti kertoa, että todennäköisesti jokaisen ohjaajan/koiran uran aikana tulee tilanteita, jolloin useampi treenikerta viikkoon on paikallaan.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Mietin , Maaliskuun 8, 2016 kello: 21:05:29:

Kyllä siellä paneelistit esittivät ohjaajan kehittymiseksi vinkkejä useammista koirista tai lainakoirista jolloin ohjaajalle saadaan toistoja, mutta yksittäisen koiran toistomäärät eivät ole suuria. Lisäksi korostettiin ohjaajan oppimista kouluttamisen kautta kun näkee useita erilaisia koiria ja suoritustapoja sen oman ja oman koiran suoritustavan lisäksi. Jokainen taisi myöntää että uutena harrastajana on tullut treenattua selvästi enemmän ja lähes aina se ensimmäinen agilitykoira on vähän harjoituskappale. Myöhempien koirien kanssa ohjaajalla on jo perusosaaminen ohjauksiin ja liikkumiseen sekä tietotaitoa mitä ja miten koiralleen kouluttaa niin toistomäärät jäävät pienemmiksi.

Minua ihmetyttää ihmisten kiire päästä kisaamaan. Olen itse tämän nuorimmaisen kanssa tehnyt perustyötä melko kauan ja kisaamaan alettiin vasta kun koira reilu 3v. Kisoja alle 10 starttia takana ja tuloksiakin on tullut. Oletan että koirallani on vielä noin 6 vuotta hyvää kisa-aikaa takana ja sen pohjat on tehty huolella mutta ei kiireellä joten tuskin meidän tarvitsee erikseen 3 luokan juttuja harjoitella jos (kun) sinne joskus päästään. Treenattu on lähinnä viikkotreeneissä eli kerran viikossa ja jossain vaiheessa lisänä lyhyet keppitreenit ja nyt syksyllä lyhyitä kontaktitreenejä. Ainakin minä olen tykännyt tämän koiran kanssa treenaamisesta ja harrastamisesta kun ei ole ollut mitään kiirettä minnekkään.

Mietin kirjoitti:
» Mietin kyllä itsekin noita treenimääriä. Nyt tuli vähän sellainen olo, että jos ei pääse huipulle treenaamalla maks kerta viikkoon maks 15 minuuttia, niin ei sinne sitten kanssa ole asiaakaan. "valmiille", kokeneelle koiralle tuo määrä varmasti riittääkin, mutta jos kyseessä on nuori tai sillä vanhemmalla on joku projekti menossa (kontaktien vaihto/lähtörutiinit uusiksi/keppien itsenäisyys/hyppytekniikan parantaminen tms.) niin kyllä aika hullun kauan saa pitää taukoa kaikesta muusta treenaamisesta, jos ei kärsi treenata kun kerran viikossa ja koiran "valmistuminen" kestää kaaauan.

» Ja entäpä sitten näissä tilanteissa ohjaajan rutiinin ylläpito, jos ei ole kokenut ohjaaja. Panelisteilla kaikilla taisi olla vähintään kymmenen vuotta lajin parissa, mutta meillä on todella motivoituneita ja potentiaalisia ohjaajia, joilla on lajihistoriaa vasta vaikka 3 tai 4 vuotta, mutta ahkeralla treenaamisella karttuisi nopeasti. Ihan oikeastiko silloin pitää vaan tyytyä treenaamaan ihan maks kerta viikkoon ja harmitella, kun kehittyminen on niin hidasta? Tietenkin järki pitää pitää päässä treenimäärissä, mutta välillä esim. kerta viikkoon koiran tekniikkatreeniä ja kerta viikkoon ohjaajan ratatreeniä ei varmasti ole liikaa.

» Ja sitten mietin asiaa myös koiran oppimisen kannalta: lyhyet treenit usein ovat kiistatta tehokkaimmat. Jos halutaan opettaa vaikka keppejä tai kontakteja, niin satavarmasti nopein ja tuloksekkain tie on tehdä päivässä 2-3 neljän-seitsemän toiston sarjaa ja seuraavana tai sitäseuraavana päivänä uusiksi. Jos vaikka kepit haluaa opettaa kerran viikossa systeemillä, niin menee ihan pikkuisen kauan aikaa ja kaikki muu treeni seisoo melkein sillä aikaa, kun ei koira kuitenkaan kestä rasittavaa oppimisprosessia määräänsä enempää, eli ei todellakaan voi tehdä viittä asiaa yhtä aikaa tai voi, mutta tulokset on heikkoja.

» Fysiikan kannalta myös joskus ja jouluna treenaaminen on arveluttavaa. Tiedän useita, jotka treenaa 3-4 viikon välein, mutta silloin tekevät täyden treenin ja koira on läkähdyksissä treenin jälkeen. Minä en ainakaan tuo koiraa täyspitkään treeniin jos edellisestä lajinomaisesta harjoituksesta on yli 2,5 viikkoa. Joko koira pitää agilityfysiikkaa aktiivisesti yllä tai sitten se on tauolla (ja tulee sieltä portaittain takaisin). Tulen mä itsekin kipeäksi jos käyn kerran kuussa vetämässä täyden salitreenin vs. säännöllinen treenaus enkä jaksa uskoa, että se koirilla niin kovin erilailla menis.

» Eli en sano, että koiria olisi ok treenata säännöllisesti neljää kertaa viikossa, mutta sanon, että välillä enemmän kuin yksi treenikerta on aivan paikallaan ja mun mielestä pitäisi rohkeasti kertoa, että todennäköisesti jokaisen ohjaajan/koiran uran aikana tulee tilanteita, jolloin useampi treenikerta viikkoon on paikallaan.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Mietin , Maaliskuun 8, 2016 kello: 21:05:29:

Mietin kirjoitti:
» Mietin kyllä itsekin noita treenimääriä. Nyt tuli vähän sellainen olo, että jos ei pääse huipulle treenaamalla maks kerta viikkoon maks 15 minuuttia, niin ei sinne sitten kanssa ole asiaakaan. "valmiille", kokeneelle koiralle tuo määrä varmasti riittääkin, mutta jos kyseessä on nuori tai sillä vanhemmalla on joku projekti menossa (kontaktien vaihto/lähtörutiinit uusiksi/keppien itsenäisyys/hyppytekniikan parantaminen tms.) niin kyllä aika hullun kauan saa pitää taukoa kaikesta muusta treenaamisesta, jos ei kärsi treenata kun kerran viikossa ja koiran "valmistuminen" kestää kaaauan.

» Ja entäpä sitten näissä tilanteissa ohjaajan rutiinin ylläpito, jos ei ole kokenut ohjaaja. Panelisteilla kaikilla taisi olla vähintään kymmenen vuotta lajin parissa, mutta meillä on todella motivoituneita ja potentiaalisia ohjaajia, joilla on lajihistoriaa vasta vaikka 3 tai 4 vuotta, mutta ahkeralla treenaamisella karttuisi nopeasti. Ihan oikeastiko silloin pitää vaan tyytyä treenaamaan ihan maks kerta viikkoon ja harmitella, kun kehittyminen on niin hidasta? Tietenkin järki pitää pitää päässä treenimäärissä, mutta välillä esim. kerta viikkoon koiran tekniikkatreeniä ja kerta viikkoon ohjaajan ratatreeniä ei varmasti ole liikaa.

» Ja sitten mietin asiaa myös koiran oppimisen kannalta: lyhyet treenit usein ovat kiistatta tehokkaimmat. Jos halutaan opettaa vaikka keppejä tai kontakteja, niin satavarmasti nopein ja tuloksekkain tie on tehdä päivässä 2-3 neljän-seitsemän toiston sarjaa ja seuraavana tai sitäseuraavana päivänä uusiksi. Jos vaikka kepit haluaa opettaa kerran viikossa systeemillä, niin menee ihan pikkuisen kauan aikaa ja kaikki muu treeni seisoo melkein sillä aikaa, kun ei koira kuitenkaan kestä rasittavaa oppimisprosessia määräänsä enempää, eli ei todellakaan voi tehdä viittä asiaa yhtä aikaa tai voi, mutta tulokset on heikkoja.

» Fysiikan kannalta myös joskus ja jouluna treenaaminen on arveluttavaa. Tiedän useita, jotka treenaa 3-4 viikon välein, mutta silloin tekevät täyden treenin ja koira on läkähdyksissä treenin jälkeen. Minä en ainakaan tuo koiraa täyspitkään treeniin jos edellisestä lajinomaisesta harjoituksesta on yli 2,5 viikkoa. Joko koira pitää agilityfysiikkaa aktiivisesti yllä tai sitten se on tauolla (ja tulee sieltä portaittain takaisin). Tulen mä itsekin kipeäksi jos käyn kerran kuussa vetämässä täyden salitreenin vs. säännöllinen treenaus enkä jaksa uskoa, että se koirilla niin kovin erilailla menis.

» Eli en sano, että koiria olisi ok treenata säännöllisesti neljää kertaa viikossa, mutta sanon, että välillä enemmän kuin yksi treenikerta on aivan paikallaan ja mun mielestä pitäisi rohkeasti kertoa, että todennäköisesti jokaisen ohjaajan/koiran uran aikana tulee tilanteita, jolloin useampi treenikerta viikkoon on paikallaan.

Hyvä kirjoitus ja aikoinaan kun yhden hyvän koiran ura loppui kesken kirjoitti ohjaaja siitä julkisesti asiallisen blogin. Ja jos oikein muistan niin totesi siinä ihan suoraan, että jos huipulle haluaa ei kerran viikossa pikku kiva todellakaan riitä .Mainostavat sitten kouluttajat mitä tahansa. Toinen mitä ihmettelin oli se, että panelistit sanovat tekevänsä pääasiassa lyhyitä pätkiä tai en sitä ihmettele minusta järkevää. Mutta miksi kaikilla tunnetuilla kouluttajilla radat on siinä 32-36 esteen ratoja. En tiedä panelistien koulutusratojen pituuksia yhtä lukuunottamatta ja hänellä on yleensä pysynyt radat 22-26 esteen ratoina.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Laura M , Maaliskuun 8, 2016 kello: 21:29:38:

Laura M kirjoitti:
» Kyllä siellä paneelistit esittivät ohjaajan kehittymiseksi vinkkejä useammista koirista tai lainakoirista jolloin ohjaajalle saadaan toistoja, mutta yksittäisen koiran toistomäärät eivät ole suuria. Lisäksi korostettiin ohjaajan oppimista kouluttamisen kautta kun näkee useita erilaisia koiria ja suoritustapoja sen oman ja oman koiran suoritustavan lisäksi. Jokainen taisi myöntää että uutena harrastajana on tullut treenattua selvästi enemmän ja lähes aina se ensimmäinen agilitykoira on vähän harjoituskappale. Myöhempien koirien kanssa ohjaajalla on jo perusosaaminen ohjauksiin ja liikkumiseen sekä tietotaitoa mitä ja miten koiralleen kouluttaa niin toistomäärät jäävät pienemmiksi.

» Minua ihmetyttää ihmisten kiire päästä kisaamaan. Olen itse tämän nuorimmaisen kanssa tehnyt perustyötä melko kauan ja kisaamaan alettiin vasta kun koira reilu 3v. Kisoja alle 10 starttia takana ja tuloksiakin on tullut. Oletan että koirallani on vielä noin 6 vuotta hyvää kisa-aikaa takana ja sen pohjat on tehty huolella mutta ei kiireellä joten tuskin meidän tarvitsee erikseen 3 luokan juttuja harjoitella jos (kun) sinne joskus päästään. Treenattu on lähinnä viikkotreeneissä eli kerran viikossa ja jossain vaiheessa lisänä lyhyet keppitreenit ja nyt syksyllä lyhyitä kontaktitreenejä. Ainakin minä olen tykännyt tämän koiran kanssa treenaamisesta ja harrastamisesta kun ei ole ollut mitään kiirettä minnekkään.

» Mietin kirjoitti:
» » Mietin kyllä itsekin noita treenimääriä. Nyt tuli vähän sellainen olo, että jos ei pääse huipulle treenaamalla maks kerta viikkoon maks 15 minuuttia, niin ei sinne sitten kanssa ole asiaakaan. "valmiille", kokeneelle koiralle tuo määrä varmasti riittääkin, mutta jos kyseessä on nuori tai sillä vanhemmalla on joku projekti menossa (kontaktien vaihto/lähtörutiinit uusiksi/keppien itsenäisyys/hyppytekniikan parantaminen tms.) niin kyllä aika hullun kauan saa pitää taukoa kaikesta muusta treenaamisesta, jos ei kärsi treenata kun kerran viikossa ja koiran "valmistuminen" kestää kaaauan.

» » Ja entäpä sitten näissä tilanteissa ohjaajan rutiinin ylläpito, jos ei ole kokenut ohjaaja. Panelisteilla kaikilla taisi olla vähintään kymmenen vuotta lajin parissa, mutta meillä on todella motivoituneita ja potentiaalisia ohjaajia, joilla on lajihistoriaa vasta vaikka 3 tai 4 vuotta, mutta ahkeralla treenaamisella karttuisi nopeasti. Ihan oikeastiko silloin pitää vaan tyytyä treenaamaan ihan maks kerta viikkoon ja harmitella, kun kehittyminen on niin hidasta? Tietenkin järki pitää pitää päässä treenimäärissä, mutta välillä esim. kerta viikkoon koiran tekniikkatreeniä ja kerta viikkoon ohjaajan ratatreeniä ei varmasti ole liikaa.

» » Ja sitten mietin asiaa myös koiran oppimisen kannalta: lyhyet treenit usein ovat kiistatta tehokkaimmat. Jos halutaan opettaa vaikka keppejä tai kontakteja, niin satavarmasti nopein ja tuloksekkain tie on tehdä päivässä 2-3 neljän-seitsemän toiston sarjaa ja seuraavana tai sitäseuraavana päivänä uusiksi. Jos vaikka kepit haluaa opettaa kerran viikossa systeemillä, niin menee ihan pikkuisen kauan aikaa ja kaikki muu treeni seisoo melkein sillä aikaa, kun ei koira kuitenkaan kestä rasittavaa oppimisprosessia määräänsä enempää, eli ei todellakaan voi tehdä viittä asiaa yhtä aikaa tai voi, mutta tulokset on heikkoja.

» » Fysiikan kannalta myös joskus ja jouluna treenaaminen on arveluttavaa. Tiedän useita, jotka treenaa 3-4 viikon välein, mutta silloin tekevät täyden treenin ja koira on läkähdyksissä treenin jälkeen. Minä en ainakaan tuo koiraa täyspitkään treeniin jos edellisestä lajinomaisesta harjoituksesta on yli 2,5 viikkoa. Joko koira pitää agilityfysiikkaa aktiivisesti yllä tai sitten se on tauolla (ja tulee sieltä portaittain takaisin). Tulen mä itsekin kipeäksi jos käyn kerran kuussa vetämässä täyden salitreenin vs. säännöllinen treenaus enkä jaksa uskoa, että se koirilla niin kovin erilailla menis.

» » Eli en sano, että koiria olisi ok treenata säännöllisesti neljää kertaa viikossa, mutta sanon, että välillä enemmän kuin yksi treenikerta on aivan paikallaan ja mun mielestä pitäisi rohkeasti kertoa, että todennäköisesti jokaisen ohjaajan/koiran uran aikana tulee tilanteita, jolloin useampi treenikerta viikkoon on paikallaan.

Minusta taas kokematonta ohjaajaa ei todellakaan voi laittaa kouluttamaan. Siinä vaiheessa, kun tehdään ensimmäistä koiraa, on se toistojen tärkeys ihan ensisijaista. Jos koira hukkuu joka välissä, ei pysy yhtään itse kartalla ja valssista eteenpäin selviäminen vaatii kuperkeikan, niin niillä taidoilla ei kyllä mennä kouluttamaan muita. Siinä vaiheessa, kun on taitoa kouluttaa muita, on jo sitä rutiinia niin paljon, ettei tarvitse enää aktiivista rutiinitreeniä itselle. Jos ja kun ekaa nuorta koiraa lähdetään tekemään, niin yhdessä treenissä ei voida tehdä tehokkaasti keppejä, kontakteja, ohjaajan liikkumista, lähdössä pysymistä ja takaakiertojen hyppytekniikkaa. Tällöin olisi äärimmäisen järkevää, että koira kävisi esimerkiksi kerran viikossa tekemässä rauhallisessa vireessä, matalalla rimalla sitä hypyn tekniikkaa ja kropan hallintaa, kerran viikossa vain kontakteja ja kerran ratatreeniä, jossa koira saa lähinnä mennä ja haasteet on ohjaajalle. Seuraavalla viikolla voisi tehdä kaksi kertaa keppitreeniä, eikä mitään muuta, sitä seuraavalla kerran rataa ja kerran keppejä ja kontakteja samassa treenissä ja sitä seuraavalla viikolla pitää täyslevon lajin parista.

Siinä vaiheessa, kun tehdään "nuorimmaista" koiraa, on ohjaajalla jo taatusti rutiinia, eikä hän tarvitse itselleen siinä määrin treeniä. Mutta kun tehdään sitä ihan ekaa koiraa, niin ohjaajakin on oleellisessa asemassa. Edelleenkään en kannata himotreenimääriä, mutta kun pitää tehdä sekä tekniikkaa, että ohjaajan treenausta, niin maks. kerta viikkoon systeemillä edistyminen on kyllä sen verran hidasta, että monella ei pysyisi motivaatio yllä. Ja siis tässä puhun järkevän mittaisista treeneistä, eli sen verran tekniikkaa, mitä koira jaksaa oppia tai sen verran ratatreeniä, ettei koira ole ihan läkähdyksissä.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Kiinostunut , Maaliskuun 8, 2016 kello: 21:39:53:

Minä en ole viime vuosina kovin usein treenannut samalla koiralla kahta kertaa saman viikon aikana. Aina on tiettyjä jaksoja, milloin treenimäärä on vähän suurempi.

Vuonna 2015 minulle tuli reilusti yli 200 kisastarttia kotimaassa ja varmaan 50 starttia ulkomailla. Ei siinä hirmuisesti ratatreeniä tarttee :D

Jokainen tehköön tyylillään. Moni koira menisi kyllä kovempaa vähän pienemmällä treenimäärällä. Minä puhuisin mieluummin viikottaisesta treeniajasta kuin treenikertojen määrästä.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Mietin , Maaliskuun 8, 2016 kello: 22:09:09:

Kommenttina tuohon ettei kokematonta ohjaajaa voi laittaa kouluttamaan. Kyllä voi. Siinähän sitä juurikin oppii ja saa kokemusta! :) Meillä on nuori seura. Iso joukko harrastajista on vaiheessa mölli-1lk ja uusia otetaan mukaan myös. Kukahan niitä uusia muu kouluttaisi kuin juurikin nuo kokemattomat mölliohjaajat, jotka jo rataakin menevät, vaikkeivät kisatasoa ihan vielä olisikaan.
Kouluttamaan pystyy, vaikka ei itse osaisi vielä kaikkea.

Itse aloitin kouluttamisen alkeiskurssin käytyäni ja jos tuli pulmia vastaan niin sitten sain osaavammilta apua. Tästä on pitkästi toistakymmentä vuotta ja tuolloin oli aika tavallista vielä aloittaa kouluttaminen kunhan vain intoa löytyi.

Paneelissakin mainittiin, että kouluttamalla oppii. Tämän olemme huomanneet aika selkeästi, kun saman tasoisista ohjaajista se, joka on alkanut toimia koulutusohjaajana onkin tehnyt yhtäkkiä valtavan osaamisloikan omankin koiransa kanssa. Uudet kouluttajat voivat aloittaa vaikka kokeneemman parina. Jos kouluttamisen kriteeri nostetaan liian korkealle, tulee eteen tilanne, että osaavat, vuodesta toiseen puurtavat kouluttajat väsyvät ja jäävät pois ja seuran koulutustarjonta näivettyy pelkiksi koulutetaan toisiamme-kimppatreeneiksi, jotka kyllä nekin ovat tavallaan mukavia.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Ansku , Maaliskuun 9, 2016 kello: 00:38:48:

Ansku kirjoitti:
» Kommenttina tuohon ettei kokematonta ohjaajaa voi laittaa kouluttamaan. Kyllä voi. Siinähän sitä juurikin oppii ja saa kokemusta! :) Meillä on nuori seura. Iso joukko harrastajista on vaiheessa mölli-1lk ja uusia otetaan mukaan myös. Kukahan niitä uusia muu kouluttaisi kuin juurikin nuo kokemattomat mölliohjaajat, jotka jo rataakin menevät, vaikkeivät kisatasoa ihan vielä olisikaan.
» Kouluttamaan pystyy, vaikka ei itse osaisi vielä kaikkea.
»
» Itse aloitin kouluttamisen alkeiskurssin käytyäni ja jos tuli pulmia vastaan niin sitten sain osaavammilta apua. Tästä on pitkästi toistakymmentä vuotta ja tuolloin oli aika tavallista vielä aloittaa kouluttaminen kunhan vain intoa löytyi.

» Paneelissakin mainittiin, että kouluttamalla oppii. Tämän olemme huomanneet aika selkeästi, kun saman tasoisista ohjaajista se, joka on alkanut toimia koulutusohjaajana onkin tehnyt yhtäkkiä valtavan osaamisloikan omankin koiransa kanssa. Uudet kouluttajat voivat aloittaa vaikka kokeneemman parina. Jos kouluttamisen kriteeri nostetaan liian korkealle, tulee eteen tilanne, että osaavat, vuodesta toiseen puurtavat kouluttajat väsyvät ja jäävät pois ja seuran koulutustarjonta näivettyy pelkiksi koulutetaan toisiamme-kimppatreeneiksi, jotka kyllä nekin ovat tavallaan mukavia.

...Ja sitten ihmetellään, miten edelleenkin tulee jatkuvasti niitä koiria ja niitä ohjaajia, joiden pohjat on tehty ihan päin mäntyä ja virheitä korjaillaan seuraavat vuodet...

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Laura M , Maaliskuun 8, 2016 kello: 21:29:38:

Koirakko tarvitsee myös kisakokemusta, kokemusta erilaisista alustoista, esteistä, paikoista, ihmismääristä. Sitä enemmän kokemusta, mitä herkempi koira on. Kisatavoitteet sen mukaan, jos/kun niitä asettaa. Jos aina treenaa samassa paikassa samoilla esteillä ja samassa porukassa, voi kisastartissa tulla yllätyksiäkin ohjaajalle kun koira ei toimikaan niin kuin treeneissä.
Kisat ovat myös treeniä nuorelle koiralle. Ei aloittaminen suoraan tarkoita kiirettä minnekään.

Kumpi parempi, sen jokainen päättäköön itse.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Seeforyourself , Maaliskuun 6, 2016 kello: 21:12:57:

Kiitos vinkistä, pistin pyörimään! Kiitos Koirakuville kuvauksesta!

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Ansku , Maaliskuun 9, 2016 kello: 00:38:48:

Ansku kirjoitti:
» Kommenttina tuohon ettei kokematonta ohjaajaa voi laittaa kouluttamaan. Kyllä voi. Siinähän sitä juurikin oppii ja saa kokemusta! :) Meillä on nuori seura. Iso joukko harrastajista on vaiheessa mölli-1lk ja uusia otetaan mukaan myös. Kukahan niitä uusia muu kouluttaisi kuin juurikin nuo kokemattomat mölliohjaajat, jotka jo rataakin menevät, vaikkeivät kisatasoa ihan vielä olisikaan.
» Kouluttamaan pystyy, vaikka ei itse osaisi vielä kaikkea.
»
» Itse aloitin kouluttamisen alkeiskurssin käytyäni ja jos tuli pulmia vastaan niin sitten sain osaavammilta apua. Tästä on pitkästi toistakymmentä vuotta ja tuolloin oli aika tavallista vielä aloittaa kouluttaminen kunhan vain intoa löytyi.

» Paneelissakin mainittiin, että kouluttamalla oppii. Tämän olemme huomanneet aika selkeästi, kun saman tasoisista ohjaajista se, joka on alkanut toimia koulutusohjaajana onkin tehnyt yhtäkkiä valtavan osaamisloikan omankin koiransa kanssa. Uudet kouluttajat voivat aloittaa vaikka kokeneemman parina. Jos kouluttamisen kriteeri nostetaan liian korkealle, tulee eteen tilanne, että osaavat, vuodesta toiseen puurtavat kouluttajat väsyvät ja jäävät pois ja seuran koulutustarjonta näivettyy pelkiksi koulutetaan toisiamme-kimppatreeneiksi, jotka kyllä nekin ovat tavallaan mukavia.

Nyt en kyllä ole ihan samaa mieltä kanssasi. Ei opettajaksikaan ryhdytä ilman kouluttautumista. Täytyy sitä treenitaustaa olla takana ja osaamista ennen kuin lähtee sitä muille jakamaan. Ja en tarkoita sitä että pakko on kisata jossain tietyssä luokassa tai vuosia pitää olla niin ja niin monta. Moni kisaaja ei välttämätää osaa jakaa tietoa ja taitoa muille, kun taas ihminen joka ei ole koskaan kisannut mutta harrastanut lajia pitkään voi olla huomattavasti parempi kouluttaja. Mutta vasta-alkaja möllitasolla taidoiltaa oleva ei ole valmis kouluttamaan, eikä 1.luokan taidot omaava.

Omassa seurassani kouluttaminen on toteutettu mielestäni hyvin. :) Uudet kouluttajat toimivat ensin apuohjaajina kokeneemman kouluttajan kanssa ryhmissä. Ja vasta tämän rupeaman jälkeen pääsevät varsinaisesti kouluttamaan.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Kyllä niitä taitoja tarttee olla takana , Maaliskuun 9, 2016 kello: 12:02:09:

Kyllä niitä taitoja tarttee olla takana kirjoitti:
» Ansku kirjoitti:
» » Kommenttina tuohon ettei kokematonta ohjaajaa voi laittaa kouluttamaan. Kyllä voi. Siinähän sitä juurikin oppii ja saa kokemusta! :) Meillä on nuori seura. Iso joukko harrastajista on vaiheessa mölli-1lk ja uusia otetaan mukaan myös. Kukahan niitä uusia muu kouluttaisi kuin juurikin nuo kokemattomat mölliohjaajat, jotka jo rataakin menevät, vaikkeivät kisatasoa ihan vielä olisikaan.
» » Kouluttamaan pystyy, vaikka ei itse osaisi vielä kaikkea.
» »
» » Itse aloitin kouluttamisen alkeiskurssin käytyäni ja jos tuli pulmia vastaan niin sitten sain osaavammilta apua. Tästä on pitkästi toistakymmentä vuotta ja tuolloin oli aika tavallista vielä aloittaa kouluttaminen kunhan vain intoa löytyi.

» » Paneelissakin mainittiin, että kouluttamalla oppii. Tämän olemme huomanneet aika selkeästi, kun saman tasoisista ohjaajista se, joka on alkanut toimia koulutusohjaajana onkin tehnyt yhtäkkiä valtavan osaamisloikan omankin koiransa kanssa. Uudet kouluttajat voivat aloittaa vaikka kokeneemman parina. Jos kouluttamisen kriteeri nostetaan liian korkealle, tulee eteen tilanne, että osaavat, vuodesta toiseen puurtavat kouluttajat väsyvät ja jäävät pois ja seuran koulutustarjonta näivettyy pelkiksi koulutetaan toisiamme-kimppatreeneiksi, jotka kyllä nekin ovat tavallaan mukavia.

» Nyt en kyllä ole ihan samaa mieltä kanssasi. Ei opettajaksikaan ryhdytä ilman kouluttautumista. Täytyy sitä treenitaustaa olla takana ja osaamista ennen kuin lähtee sitä muille jakamaan. Ja en tarkoita sitä että pakko on kisata jossain tietyssä luokassa tai vuosia pitää olla niin ja niin monta. Moni kisaaja ei välttämätää osaa jakaa tietoa ja taitoa muille, kun taas ihminen joka ei ole koskaan kisannut mutta harrastanut lajia pitkään voi olla huomattavasti parempi kouluttaja. Mutta vasta-alkaja möllitasolla taidoiltaa oleva ei ole valmis kouluttamaan, eikä 1.luokan taidot omaava.

» Omassa seurassani kouluttaminen on toteutettu mielestäni hyvin. :) Uudet kouluttajat toimivat ensin apuohjaajina kokeneemman kouluttajan kanssa ryhmissä. Ja vasta tämän rupeaman jälkeen pääsevät varsinaisesti kouluttamaan.

Ei se kouluttaminen välttämättä tarkoita, että on yksin vastuussa ryhmästä. Tuommoinen apukouluttaminen tai jonkunlainen mentori-kouluttaminen voisi olla hyvä vaihtoehto sekä uusien kouluttajien mukaan saamiseen ja lisäksi niillä treeniryhmäläisillä olisikin yhden koutsin silmien sijaan kahdet silmät katsomassa. Toiset näkee jo hyvinkin alkuvaiheessa että tossa ei nyt mennyt ihan täydellisesti, vaikka ei itse vielä motorisesti kaikkia ohjauskuvioita osaisikaan. Ei saksalaistakaan kannata tehdä niinkuin minä sen radalla teen, mutta yritän neuvoa sen muille paremmin ;)

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Näin , Maaliskuun 9, 2016 kello: 07:57:14:

Näin kirjoitti:
» Ansku kirjoitti:
» » Kommenttina tuohon ettei kokematonta ohjaajaa voi laittaa kouluttamaan. Kyllä voi. Siinähän sitä juurikin oppii ja saa kokemusta! :) Meillä on nuori seura. Iso joukko harrastajista on vaiheessa mölli-1lk ja uusia otetaan mukaan myös. Kukahan niitä uusia muu kouluttaisi kuin juurikin nuo kokemattomat mölliohjaajat, jotka jo rataakin menevät, vaikkeivät kisatasoa ihan vielä olisikaan.
» » Kouluttamaan pystyy, vaikka ei itse osaisi vielä kaikkea.
» »
» » Itse aloitin kouluttamisen alkeiskurssin käytyäni ja jos tuli pulmia vastaan niin sitten sain osaavammilta apua. Tästä on pitkästi toistakymmentä vuotta ja tuolloin oli aika tavallista vielä aloittaa kouluttaminen kunhan vain intoa löytyi.

» » Paneelissakin mainittiin, että kouluttamalla oppii. Tämän olemme huomanneet aika selkeästi, kun saman tasoisista ohjaajista se, joka on alkanut toimia koulutusohjaajana onkin tehnyt yhtäkkiä valtavan osaamisloikan omankin koiransa kanssa. Uudet kouluttajat voivat aloittaa vaikka kokeneemman parina. Jos kouluttamisen kriteeri nostetaan liian korkealle, tulee eteen tilanne, että osaavat, vuodesta toiseen puurtavat kouluttajat väsyvät ja jäävät pois ja seuran koulutustarjonta näivettyy pelkiksi koulutetaan toisiamme-kimppatreeneiksi, jotka kyllä nekin ovat tavallaan mukavia.

» ...Ja sitten ihmetellään, miten edelleenkin tulee jatkuvasti niitä koiria ja niitä ohjaajia, joiden pohjat on tehty ihan päin mäntyä ja virheitä korjaillaan seuraavat vuodet...

Niin ja sitten on ne ohjaajat joille väännetään rautalangasta asiat eikä siltikään viitsitä tehdä ja syytetään kouluttajaa. Jos ei kotoa esim löydy keppejä niin sitten on valitettavasti vuokrattava tila/kenttä jotta pääsee treenamaan mutta se tuskin on kouluttajan vika. Jokaisen kouluttajan velvollisuus on kertoa mitä esim huolimattomien kontaktien opettaminen tarkoittaa jos vaikka innostuu kisaamaan. Ihan sama on juoksu vai pysäytyskontaktit. Ikävä niitä on siinä vaiheessa alkaa korjaamaan kun kisakärpänen on iskenyt ja koira oppinut räiskimään ne oikein kunnolla yli. Ja ihan voi katsoa siihen peiliin :).

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Kyllä niitä taitoja tarttee olla takana , Maaliskuun 9, 2016 kello: 12:02:09:

Kyllä niitä taitoja tarttee olla takana kirjoitti:
» Ansku kirjoitti:
» » Kommenttina tuohon ettei kokematonta ohjaajaa voi laittaa kouluttamaan. Kyllä voi. Siinähän sitä juurikin oppii ja saa kokemusta! :) Meillä on nuori seura. Iso joukko harrastajista on vaiheessa mölli-1lk ja uusia otetaan mukaan myös. Kukahan niitä uusia muu kouluttaisi kuin juurikin nuo kokemattomat mölliohjaajat, jotka jo rataakin menevät, vaikkeivät kisatasoa ihan vielä olisikaan.
» » Kouluttamaan pystyy, vaikka ei itse osaisi vielä kaikkea.
» »
» » Itse aloitin kouluttamisen alkeiskurssin käytyäni ja jos tuli pulmia vastaan niin sitten sain osaavammilta apua. Tästä on pitkästi toistakymmentä vuotta ja tuolloin oli aika tavallista vielä aloittaa kouluttaminen kunhan vain intoa löytyi.

» » Paneelissakin mainittiin, että kouluttamalla oppii. Tämän olemme huomanneet aika selkeästi, kun saman tasoisista ohjaajista se, joka on alkanut toimia koulutusohjaajana onkin tehnyt yhtäkkiä valtavan osaamisloikan omankin koiransa kanssa. Uudet kouluttajat voivat aloittaa vaikka kokeneemman parina. Jos kouluttamisen kriteeri nostetaan liian korkealle, tulee eteen tilanne, että osaavat, vuodesta toiseen puurtavat kouluttajat väsyvät ja jäävät pois ja seuran koulutustarjonta näivettyy pelkiksi koulutetaan toisiamme-kimppatreeneiksi, jotka kyllä nekin ovat tavallaan mukavia.

» Nyt en kyllä ole ihan samaa mieltä kanssasi. Ei opettajaksikaan ryhdytä ilman kouluttautumista. Täytyy sitä treenitaustaa olla takana ja osaamista ennen kuin lähtee sitä muille jakamaan. Ja en tarkoita sitä että pakko on kisata jossain tietyssä luokassa tai vuosia pitää olla niin ja niin monta. Moni kisaaja ei välttämätää osaa jakaa tietoa ja taitoa muille, kun taas ihminen joka ei ole koskaan kisannut mutta harrastanut lajia pitkään voi olla huomattavasti parempi kouluttaja. Mutta vasta-alkaja möllitasolla taidoiltaa oleva ei ole valmis kouluttamaan, eikä 1.luokan taidot omaava.

» Omassa seurassani kouluttaminen on toteutettu mielestäni hyvin. :) Uudet kouluttajat toimivat ensin apuohjaajina kokeneemman kouluttajan kanssa ryhmissä. Ja vasta tämän rupeaman jälkeen pääsevät varsinaisesti kouluttamaan.

Osa ihmisistä oppivat asiat nopeammin kuin toiset. Minusta minkä tahansa asian opettamiseen liittyvät asiat pätevät myös agilityyn.

Tässä vähän omia ajatuksia opettajan työstäni:
Vertaistuki on erittäin tärkeää esimerkiksi koulussa. Myös toinen oppilas voi opettaa toiselle oppilaalle asioita. Asioita voi opiskella myös itse (youtube, kirjallisuus yms.). Harjoittelu on tärkeää (omatoiminen harjoittelu).

Mikäli opetan oppilasta aina samalla tavalla eli matematiikassa ensin esimerkit taululle, sitten oppilaat tekevät tehtäviä ja lopuksi sitten annan kotiläksyt, niin tuloksena on erittäin passiivisia oppilaita. Uusia asioita opiskellessa pitäisi aina rohkaista omaan kokeiluun ja epäonnistumisten sietämiseen. Virheitä ei pidä vältellä, vaan niistä tulisi ottaa opiksi. Kyllä agilityn kouluttamiseen pätee samat asiat kuin normaaliin kouluopetukseenkin.

Minä aloitin kouluttamisen vuoden harrastamisen jälkeen. Itse en suoranaisesti käyttäisi harrastusaikaa mittarina, sillä moni käyttää aikaa vuodessa todella paljon agilityyn ja toiset taas sen kerta viikkoon silloin tällöin. Kouluttaminen kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin. Minusta se riittää, että kouluttaa vain sellaisia asioita, joita itse osaa. Kouluttamisessa (kuten kaikessa muussakin) riittää se, että tekee sitä sen hetkisen parhaan taidon mukaan.

Rohkeasti vaan kouluttajaksi. Toiset tykkäävät aloittaa ilman suuria koulutuksia eli tekemällä oppii mentaliteetillä ja toiset taas haluavat ensin kouluttaa itseään paljon ennen kuin aloittaa muiden kouluttamisen. Itse kuulun tuohon työ tekijänsä opettaa koulukuntaan :D

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Kouluttaja , Maaliskuun 9, 2016 kello: 14:11:26:

Minäkään en oikein jaksa uskoa tuohon kerta viikossa treenimäärän kannattavuuteen. Jos treenataan kerran viikossa 15min ja siihen koira lämmittelee juoksemalla pallo suussa ympäri kenttää, lopputulos ei voi olla kovin hyvä fyysisen kunnon näkökulmasta ajateltuna.

Nyt kun urheilustatukseen liittyvät asiat ovat kovasti esillä, on hieman ristiriitaista samaan aikaan esittää, että laji on todella vaativa urheilulaji ja sitten kuitenkin huipulle pääsee kerta viikkoon treenillä pari vuotiaalla koiralla? Missään muussa lajissa ei ole näin ja nämä "faktat" valitettavasti vievät kovasti uskottavuutta pois. Enkä tarkoita, että sitä rataa pitäisi käydä juoksemassa monta kertaa viikossa, vaan tarkoitan nimenomaan monelta kantilta suunniteltua eteenpäin vievää monipuolista harjoittelua esteillä ja ilman.

Ja nyt kun oli juttua näistä ratojen pituuksista, niin nostaisin esiin myös treenileirit/-viikonloput. Jos koira treenaa normaalisti kerran viikossa ja siihen ohjeistetaan, niin miksi ihmeessä teetetään treenileirejä, jossa treenataan noin kerran kuussa 4-8 kertaa kahden päivän aikana? Sen lisäksi, että tuollaisen määrän teettäminen koirakolle on muutenkin järjetöntä, se on myös todella vaarallista, kun yhtäkkiä treeniin tottumaton kroppa heitetään tuollaiseen rääkkiin, joka vielä valitettavan usein tuntuu olevan ratatreenipainoitteista (tai sitten väliin juostaan täysillä muutamia juoksukontakteja)..

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Loogisuus? , Maaliskuun 10, 2016 kello: 00:57:01:

Me treenaamme yleensä aina vain kerran viikossa tai jopa harvemmin ja SM-tasolle pääsee tuolla harjoittelumäärällä. Yleisesti ottaen ihmiset treenaavat pelkkää agilityä aivan liikaa ja muu liikuntaharjoittelu jää sekä koiralta ja itseltä vähälle. Koiran fyysinen kunto haetaan jostain ihan muualta kuin agilitykentältä.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: JV , Maaliskuun 10, 2016 kello: 08:04:16:

Mä treenaan treenikaudella 2-3x viikossa n. 15-20 min ja kisakaudella käydään kerta viikkoon tekemässä ratatreeniä. Mä en kisaa käytännössä joulu-tammikuussa ollenkaan enkä kesällä karsintojen jälkeen. Kesällä mä en myöskään treenaa agilityä vaan keskitytään koirien kanssa lomailuun ja lenkkeilyyn. Syksyllä aloitetaan treenaaminen siinä elokuun puolivälissä ja syyskuussa sitten kisataan.

Tähän rytmiin on syynä se, että itse haluan viettää lomaa kesällä ja tehdä muutakin kuin treenata ja kisata koirien kanssa. Muutama viikko Päijänteen rannalla ilman sen kummallisempaa kosketusta ulkomaailmaan on tapa, jolla itse lataan akkuja ja uskoisin koirienkin tykkäävän.

Mun keskimääräinen starttimäärä on 5 starttia/ kk. Pois lukien siis heinä- ja elokuu sekä joulu- ja tammikuu. Silti ollaan saatu tarvittavat tulokset kasaan sekä valiojutut yms. Ja ollaan kisattu myös ulkomailla.

Agility on mulle harrastus, en saa siitä toimentuloa enkä edes halua. Mä en voisi kuvitellakaan, että harrastuksesta tulisi ammatti, helpommalla saan elannon tekemällä sitä mitä teen verrattuna agilityn kouluttamiseen. Siis jos samaa tulotasoa haetaan.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: JV , Maaliskuun 10, 2016 kello: 08:04:16:

JV kirjoitti:
» Me treenaamme yleensä aina vain kerran viikossa tai jopa harvemmin ja SM-tasolle pääsee tuolla harjoittelumäärällä.

Siis saavuttaa seitsemän nollatulosta vuoden aikana.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: kiva katsoa jälkikäteen , Maaliskuun 9, 2016 kello: 09:52:12:

Kiitos Helsingin seudun kennelpiirille paneelin järjestämisestä. Ja kiitos koirakuville taltioinnista. Toivottavasti vastaavanlaisia järjestetään myös tulevaisuudessa.

On hienoa, että löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiina kertomaan avoimesti omasta tekemisestään. Oli kiva, että panelisteilla oli myös eriäviä mielipiteitä, ettei koko ajan vain peesattu toisia. Kaikki panelistit ovat kukin tavallansa päässeet maajoukkueeseen/ pärjänneet arvokisoissa ja sen he ovat eittämättä ansainneet.

Panelia katsoessa syntyi itselläni monia ajatuksia. Varsinkin muutamaan asiaan jäin "kiinni".

En tiedä kuinka toimivaa/kehittävää on, että ihmiset, jotka itse kilvoittelevat maajoukkuepaikasta, alkavat piirtämään raameja sille, ketä (muita heidän lisäkseen) karsintoihin saisi osallistua. Millä perusteella maajoukkuekarsintoihin ei saisi mennä ajatuksella "menen harjoittelemaan", kun kuitenkin ollaan sitä mieltä, että maajoukkueessa pitäisi olla jokin jatkumo ja itse mm-kisoissa pitäisi päästä käymään useampaan kertaan ennen kuin voidaan odottaa menestystä? Ne "harjoittelumatkat" (eli ne ensimmäiset mm-kisat) maksaa kuitenkin liitto, karsintoihin osallistumiskulut kilpailija itse.
Sitä ihmettelen, että ihmiset jotka ovat nykyisellä systeemillä maajoukkueeseen päässeet, kritisoivat karsintasysteemiä. Eikö heidän itsensä sitten olisi kuulunut olla joukkueessa? Samoin on hassua, että kritisoidaan maajoukkueen henkeä ja seuraavassa hetkessä sanotaan reilun pelin(kö?) mukaisesti, että nauttikaa vielä tänä vuonna kun pääsette karsintoihin, toivottavasti ensi vuonna ette pääse. Tämä jos mikä nostaa hyvää henkeä harrastuksen parissa. Eikö maajoukkueen henkeen pysty vaikuttamaan jokainen sen jäsen? Jos joku toinen murjottaa eikä tsemppaa, niin täytyykö juuri hänestä ottaa mallia myös omaan käytökseen?

Panelissa puhuttiin urheilusta ja huippu-urheilusta.
Missä muussa urheilulajissa tehdään jopa 100 kilpailusuoritusta kauden aikana? Missä muussa urheilulajissa riittää yksi 15 min lajitreeni viikossa maajoukkuepaikkaan? Toki monessa muussakin lajissa tehdään paljon lajia tukevia harjoitteita, mutta kyllä tehdään määrällisesti myös lajinomaista treeniä.
Kovasti puhuttiin myös koirien hyvinvoinnista, lämmittelystä, lisäravinteista ja huollosta. Ohjaajasta ei puhuttua mitään. Välillä tuntuu, että agilityharrastajasta tulee urheilija siinä vaiheessa, kun hän vetää trikoot (nykyään kompressiotrikoot) jalkaan...

Mielestäni paneeli edusti todella hyvin agilityharrastuksen yleistä kuvaa. Jokainen tekee omasta mielestään oikein, toisten tekemisiä arvostellaan kärkkäästi ja jos ei muuta niin vedotaan ammattilaisen (tällä kertaa eläinlääkärin) sanomisiin, jotta siitä omasta tekemisestä tulee SE ainoa oikea.

Mutta kuten sanottua, hienoa, että panelistit olivat noin avoimia ja laittoivat itsensä likoon.
Niin kauan kuin on mahdollista itse yritän omalla tavallani maajoukkueeseen, vaikka taloudellinen tilanne onkin minulla heikko ja agility on minulle loppujen lopuksi vain agilitya. Haluan uskoa, että myös minunlaiseni pystyy pärjäämään nykypäivän agilityssa :-D.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: SM-taso , Maaliskuun 10, 2016 kello: 12:02:53:

Keroo ehkä lajin nuoruudesta, että sinne SM tasolle pääsee kerta viikkoon treenillä. Niin sinne aikoinaan pääsivät mun suursnautseri ja kääpiösnautserikin. Treeneissä käytiin kerran viikossa, pitkät kesä ja joululomatauot päälle. Ryhmässä oli useampi koira ja oiskohan se per koira aika ollut noin 15-20 minuuttia. Ohjaus oli kyllä pätevää silloin(kin). Kiitos vaan Ritva ja Vili!!!
Ja pääsen sinne SM-kisoihin ja karsintoihin nykyäänkin jopa alle sen kerta viikkoon lajitreenillä tuon mun vanhimman bc:ni kanssa. 9,5 vuotias Suvianne on jo teknisesti niin taitava, että ei se enää varmaan tarvitsisi sitä kerta/viikkoakaan. Mutta kun tuo tykkää mennä vähintään yhtä paljon kuin minä. Ja on täysin terve. Mutta kyllä siihen on ihan käsittämätön määrä niitä treenitunteja laitettu nuorempana. Paljon enemmän kuin lapseensa Håpiin, joka on kuitenkin (helpompi koira ja jo jotain oppinut kouluttajakin) aikalailla yhtä taitava teknisesti ja helpompi ohjauksissa noin muuten. Mutta kyllä se Hooppakin on treenannut agilityä enemmän kuin vartin viikossa. Mä treenaan kerralla per koira sellaiset 5-15 minuuttia maks. Mutta niitä treenikertoja on 2-3 viikossa. Välillä rataa, välillä jotain tekniikkaa, kontakteja, keppejä tai tiettyä kisoista mieleen jäänyttä hankalaa kohtaa. Kisaviikoilla joskus vähemmän kertoja, joskus ihan sama määrä silloinkin. Nuorin ilopilleri on kyllä mun mielestä hurjan lupaava, mutta jos mä sillä treenaisin kerran viikossa vartin, me räjäyttäisimme ihan joka kisaradan. Se on haastellisempi kouluttaa kuin mun muut, mutta toisaalta siinä on (minusta...) enemmän potentiaalia kuin monessa.
Mulla on toistaiseksi ollut hyvin terveitä koiria. Voi olla sattumaa ja hyvä tuuria, mutta luulen niiden hyvän fyysisen kunnon auttavan tosi paljon. Noille ne agilityradalla vietetyt minuutit eivät usein edes aiheuta läähätystä. Ne juoksevat ihan joka päivä tuntitolkulla irti vaihtelevissa maastoissa. Ja itse pidän tätä koiran fysiikan kehittämistä muuallakin kuin siellä agiradalla hurjan tärkeänä. Sääliksi mun käy koiraa, joka treenaa vartin viikossa ja kulkee lopun ajan remmilenkeillä kävelyvauhtia. Hyvin todennäköisesti se vartti juoksua tukkatuubilla kerta viikkoon, aiheuttaa jossain välissä loukkaantumisen. Tämä on tosin vain mun mielipide, ei ole faktaa takana. Itse kuitenkin uskon siellä metsässä mäkisen maastojuoksun välillä nuuskien, välillä ravaten, välillä tuhattajasataa mennen, auttavan normaalirakenteista koiraa kestämään. Ei niitä pelkästään siellä agikentällä saa minusta juoksuttaa. Toki jokainen tekee tyylillään tässäki ja jatkossa meille ehkä tulee ihan tutkimustietoa, ei tarvi luottaa mutuun.
Ja vielä tuli mieleen toinen koiraurheilulaji, jossa meillä on huikeita menestyjiä ollut vuositolkulla MM-tsaolla. Nimittäin toko. Se ei ehkä ole niin fyysinen laji, mutta taitavat nuo maajoukkuekoirakot todellakin treenata useammin kuin kerta viikkoon...Toki sielläkin tehdään vähän ja usein, ei tunti kerrallaan.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Minna, Suvianne, Håp ja Vanttu , Maaliskuun 10, 2016 kello: 13:11:36:

Kyllä mä uskon että kun on kokenut ohjaaja ja kokenut koira, niin ei siinä tarvitse varsinkaan kisakaudella kuin kerta viikkoon treenit ja sit viikonloppuisin ne 3-6 starttia. Tuleehan siinä ne ratatreenit. Ja ei sitä fyysistä kuntoa saavuteta agilitykentillä, vaan ihan arjessa. Lisäksi paljon pystyy treenaamaan ilman agilityesteitä, mitä ei taidettu ottaa huomioon tuohon kerta viikkoon.

Toinen juttu onkin se, että paljon kisavalmiiksi treenattavat koirat treenaa viikossa näillä maajoukkuekisaajillakin? Ennen kuin siis tarvittava osaaminen esteillä on saavutettu? Paljon viikossa treenataan esim. keppejä kun ne opetetaan kaikkine ohjauksineen ja kulmineen? Paljon treenataan viikossa keinua, kontakteja, juoksareita, hyppytekniikkaa? Uskoisin tosiaan että lyhyitä treenejä useamman kerran viikossa. Varmaan useimmilla näillä maajoukkuekisaajillakin on omat kepit yms kotona, että ei tarvi treenikentälle lähteä. Mutta kai niidenkin treenaaminen kotona lasketaan treeniksi.

Minua itseäni jäi häiritsemään se, että saako muun värisillä roduilla kisata kuin mustavalkoisilla? Jos tyrmätään niin vahvasti Ruotsin uudet kokoluokat, kun kaikkien ei tarvi kisata, niin on se aika tylyä. Paljon POTENTIAALISIA NOPEITA normaalirakenteisia koiria jää pois kisaamisesta, koska ovat luokkaansa nähden liian pieniä ja itseään 20 cm korkeammat hypyt on vaan liian raskaita. Ei nyt puhuta mistään raskaista roduista, vaan ihan peruskeskikokoisista koirista, jotka sattuvat olemaan vain liian pieniä kokoluokkaansa.

Ei niitä kokoluokkia tarvitse Suomessa lisätä, mutta mielestäni rimakorkeuksiin pitäisi kiinnittää huomiota, jotta myös ne pääsee kisaamaan, joilla ei ole MM-kisat kiikarissa, vaan esim. "pelkästään" valion arvo tai SM-kisat ja kisaaminen ei olisi mahdotonta vain rimakorkeuksien vuoksi.

Vähän petyin että rimakorkeuksista ei puhuttu ollenkaan paneelissa, kun se on ollut muutenkin hyvin paljon tapetilla. Mitä mieltä panelistit olisivat olleet siihen, että rimakorkeuksia laskettaisiin, esim. maksit hyppäisivät 45-55 tai 50-60 cm rimoja? Se jo toisi monille minimakseille mahdollisuuden kisata normikisoissa ja saavuttaa omat tavoitteensa. Ei nopeuden kasvuun nopeammilla koirilla voi oikeasti vedota, jos tälläkin hetkellä medeissä kisaa 42 cm korkeita kelpieitä, jotka hyppää pahimmillaan 3 cm yli säkäkorkeutensa esteitä. Ei se näilläkään tunnu olevan kovin suuri turvallisuusriski. Sitten voi olla se 4. luokka näille 3. luokkalaisille jotka haluaa kisata KV-säännöillä, niin olisi reilua kaikille.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Ajatuksia herättävä. , Maaliskuun 10, 2016 kello: 12:53:29:

Ajatuksia herättävä. kirjoitti:
» Kiitos Helsingin seudun kennelpiirille paneelin järjestämisestä. Ja kiitos koirakuville taltioinnista. Toivottavasti vastaavanlaisia järjestetään myös tulevaisuudessa.

Kyllä tästä tulee perinne :-)

» On hienoa, että löytyy ihmisiä, jotka ovat valmiina kertomaan avoimesti omasta tekemisestään. Oli kiva, että panelisteilla oli myös eriäviä mielipiteitä, ettei koko ajan vain peesattu toisia. Kaikki panelistit ovat kukin tavallansa päässeet maajoukkueeseen/ pärjänneet arvokisoissa ja sen he ovat eittämättä ansainneet.

» Panelia katsoessa syntyi itselläni monia ajatuksia. Varsinkin muutamaan asiaan jäin "kiinni".

» En tiedä kuinka toimivaa/kehittävää on, että ihmiset, jotka itse kilvoittelevat maajoukkuepaikasta, alkavat piirtämään raameja sille, ketä (muita heidän lisäkseen) karsintoihin saisi osallistua. Millä perusteella maajoukkuekarsintoihin ei saisi mennä ajatuksella "menen harjoittelemaan", kun kuitenkin ollaan sitä mieltä, että maajoukkueessa pitäisi olla jokin jatkumo ja itse mm-kisoissa pitäisi päästä käymään useampaan kertaan ennen kuin voidaan odottaa menestystä? Ne "harjoittelumatkat" (eli ne ensimmäiset mm-kisat) maksaa kuitenkin liitto, karsintoihin osallistumiskulut kilpailija itse.

Mikäli minä koen systeemin huonoksi ja systeemin takia Suomen maajoukkue ei saavuta parasta menestystä, niin kyllä minä siitä sanon ääneen. Mikäli osanotto-oikeutta ei rajoiteta kovalla kädellä, niin itse karsinnoissa on sattumalla liian suuri rooli.

» Sitä ihmettelen, että ihmiset jotka ovat nykyisellä systeemillä maajoukkueeseen päässeet, kritisoivat karsintasysteemiä. Eikö heidän itsensä sitten olisi kuulunut olla joukkueessa? Samoin on hassua, että kritisoidaan maajoukkueen henkeä ja seuraavassa hetkessä sanotaan reilun pelin(kö?) mukaisesti, että nauttikaa vielä tänä vuonna kun pääsette karsintoihin, toivottavasti ensi vuonna ette pääse. Tämä jos mikä nostaa hyvää henkeä harrastuksen parissa. Eikö maajoukkueen henkeen pysty vaikuttamaan jokainen sen jäsen? Jos joku toinen murjottaa eikä tsemppaa, niin täytyykö juuri hänestä ottaa mallia myös omaan käytökseen?

Voittaessani karsintakilpailun 2014 ansaitsin paikkani maajoukkueessa, mutten ollut paras kilpailuiden paras koirakko. Enkö saisi kritisoida systeemiä, koska olen kerran karsinnat voittanut... Mitä enemmän karsintojen systeemiä mietin, niin sitä huonompana sitä pidän.

» Panelissa puhuttiin urheilusta ja huippu-urheilusta.
» Missä muussa urheilulajissa tehdään jopa 100 kilpailusuoritusta kauden aikana? Missä muussa urheilulajissa riittää yksi 15 min lajitreeni viikossa maajoukkuepaikkaan? Toki monessa muussakin lajissa tehdään paljon lajia tukevia harjoitteita, mutta kyllä tehdään määrällisesti myös lajinomaista treeniä.

Kun kysymyksessä on laji, jossa mukana on eläin, niin pitää mennä eläimen ehdoilla. Monissa lajeissa kisataan paljon enemmän kuin agilityssä. NBA ja NHL ovat 82 ottelun runkosarjoja. Siihen päälle pleijarit ja maaottelut. Sata 35 s suoritusta on aika vähän verrattuna sataan lätkä- tai korismatsiin. Nyt monelle taisi jäädä se kuva, ettei koirien kanssa treenata mitään (viikottaisen lajitreenit lisäksi). Meillä juostaan, uidaan ja ulkoillaan. Koirien tulee olla hyvässä kunnossa, että ne jaksavat tehdä agilityä. Minä teen paljon lajinomaista treeniä, mutta miksi treenaisin koiraani yhtään enempää kuin on tarve (välillä en treenaa edes sitäkään)?

» Kovasti puhuttiin myös koirien hyvinvoinnista, lämmittelystä, lisäravinteista ja huollosta. Ohjaajasta ei puhuttua mitään. Välillä tuntuu, että agilityharrastajasta tulee urheilija siinä vaiheessa, kun hän vetää trikoot (nykyään kompressiotrikoot) jalkaan...

:D Minäkin tosiaan käytän kompressiotrikoita. Minusta on loogista, että keskustelu keskittyi koiraan. Koira ei osaa sanoa, että milta siitä tuntuu jne. jne. Agilityn fyysiset vaatimukset riippuvat pitkälti koirakosta. Ääriesimerkkeinä MM-kisoissa Jouni Orenius ja Tumanova. Jokainen voi itse päättää kuinka paljon omaan fysiikkaan panostaa.

» Mielestäni paneeli edusti todella hyvin agilityharrastuksen yleistä kuvaa. Jokainen tekee omasta mielestään oikein, toisten tekemisiä arvostellaan kärkkäästi ja jos ei muuta niin vedotaan ammattilaisen (tällä kertaa eläinlääkärin) sanomisiin, jotta siitä omasta tekemisestä tulee SE ainoa oikea.

Ikävä, että sinusta tuntuu tuolta. Minusta Suomessa monia eri tyylejä tehdä agilityä menestyneesti. Oikea tyyli on se, millä oma koira saadaan kulkemaan mahdollisimman kovaa (ja virheettömästi) radalla. Aivan varmasti jokainen panelisti löytää omasta tekemisestään kehitettävää. Vuosien saatossa olen muuttanut paljon omaa tekemistäni. Nytkin uskon omaan juttuun - aivan kuten uskoin niihin omiin aikaisempiinkin juttuihin.

» Mutta kuten sanottua, hienoa, että panelistit olivat noin avoimia ja laittoivat itsensä likoon.
» Niin kauan kuin on mahdollista itse yritän omalla tavallani maajoukkueeseen, vaikka taloudellinen tilanne onkin minulla heikko ja agility on minulle loppujen lopuksi vain agilitya. Haluan uskoa, että myös minunlaiseni pystyy pärjäämään nykypäivän agilityssa :-D.

Tsemppiä treeneihin! Agilityssä pärjäämiseen ei tarvitse olla tietynlainen. Menestymiseen tarvitaan myös paljon onnea - terve, itselleen sopiva ja tarpeeksi nopea koira ei ole mikään helppo rasti. Lajina agility on siitä kiva, että kuka tahansa voi päästä huipulle.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Minna, Suvianne, Håp ja Vanttu , Maaliskuun 10, 2016 kello: 13:11:36:

Kuinka pitkä on paimenkoiran työpäivä lammastilalla? Voiko siitä tehdä mitään johtopäätöksiä koiran kestävyydestä tai kuntotreenin tarpeesta? Vetokoirille lämmittelylenkki on yli 20 km ja metsästyskoiria voi helposti juosta riistan perässä puoli päivää. Hyppiminen on sitten ihan eri juttu. Se rasittaa niveliä, mikä saattaa olla se suurin ongelma.

Onko ohjaajan laiskuutta, ettei hän viitsi pohtia, mitä muuta koiran kanssa voi tehdä kuin hyppyyttää sitä? Metsä on varmasti koiran paras kaveri ja remmilenkit riittävät vain tarpeiden tekemiseen, eivät kunnon ylläpitämiseen tai parantamiseen.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Loogisuus? , Maaliskuun 10, 2016 kello: 00:57:01:

Loogisuus? kirjoitti:
» Minäkään en oikein jaksa uskoa tuohon kerta viikossa treenimäärän kannattavuuteen. Jos treenataan kerran viikossa 15min ja siihen koira lämmittelee juoksemalla pallo suussa ympäri kenttää, lopputulos ei voi olla kovin hyvä fyysisen kunnon näkökulmasta ajateltuna.

» Nyt kun urheilustatukseen liittyvät asiat ovat kovasti esillä, on hieman ristiriitaista samaan aikaan esittää, että laji on todella vaativa urheilulaji ja sitten kuitenkin huipulle pääsee kerta viikkoon treenillä pari vuotiaalla koiralla? Missään muussa lajissa ei ole näin ja nämä "faktat" valitettavasti vievät kovasti uskottavuutta pois. Enkä tarkoita, että sitä rataa pitäisi käydä juoksemassa monta kertaa viikossa, vaan tarkoitan nimenomaan monelta kantilta suunniteltua eteenpäin vievää monipuolista harjoittelua esteillä ja ilman.

» Ja nyt kun oli juttua näistä ratojen pituuksista, niin nostaisin esiin myös treenileirit/-viikonloput. Jos koira treenaa normaalisti kerran viikossa ja siihen ohjeistetaan, niin miksi ihmeessä teetetään treenileirejä, jossa treenataan noin kerran kuussa 4-8 kertaa kahden päivän aikana? Sen lisäksi, että tuollaisen määrän teettäminen koirakolle on muutenkin järjetöntä, se on myös todella vaarallista, kun yhtäkkiä treeniin tottumaton kroppa heitetään tuollaiseen rääkkiin, joka vielä valitettavan usein tuntuu olevan ratatreenipainoitteista (tai sitten väliin juostaan täysillä muutamia juoksukontakteja)..

Nyt osui ja upposi ainakin minusta. Vaikea uskoa, että 15 minsan viikko treeneillä ollaan kaksi vuotiaalla maajoukkueessa ?? Tai sitten on se ihme koira ja kyllä olis mm mitalli taskussa jos näin olisi. Ihmettelen itsekin noita leirejä jossa todella saattaa olla kahdet ratareenit (1-35 estettä) ja muut sälää päälle koiralle. Per päivä per koirakko. Osa jättääkin loput tekemättä kun koira sippaa :( Sinänsä viisas ratkaisu mutta sitten maksat tyhjästä kun et voi kokopäivää puuhastella. Että sillee.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Harrastaja , Maaliskuun 10, 2016 kello: 19:47:08:

Harrastaja kirjoitti:

» Nyt osui ja upposi ainakin minusta. Vaikea uskoa, että 15 minsan viikko treeneillä ollaan kaksi vuotiaalla maajoukkueessa ?? Tai sitten on se ihme koira ja kyllä olis mm mitalli taskussa jos näin olisi. Ihmettelen itsekin noita leirejä jossa todella saattaa olla kahdet ratareenit (1-35 estettä) ja muut sälää päälle koiralle. Per päivä per koirakko. Osa jättääkin loput tekemättä kun koira sippaa :( Sinänsä viisas ratkaisu mutta sitten maksat tyhjästä kun et voi kokopäivää puuhastella. Että sillee.

Aika paljon näyttää olevan noille leireille vapaita paikkoja tyrkyllä aina kevätkaudella.
Onkohan koirat poltettu loppuun vai peräti loukkaantuneet...
Ovat kuitenkin niin kalliita noi leiriviikonloput (200e ja yli), että ei kai niitä kukaan jätä menemättä vaan sen takia, ettei ite jaksa...

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: väsähtäneet , Maaliskuun 11, 2016 kello: 12:02:16:

Hienoa, että sunnuntain paneeli on aiheuttanut keskustelua täällä puskistahuutelupalstallakin! :)

Itselleni kaikista ajankohtaisimmista ja mielenkiintoisimmista aiheista - kouluttamisesta, valmentamisesta ja koirakon kokonaisvaltaisesta kehittymisestä - puhuttiin tässä ekassa paneelissa vähemmän. Seuraavilla kerroilla toivottavasti koko paneeli on pyhitetty näille aiheille!

"Miksi treenataan pitkää rataa?" -kysymykseen pyrinkin jo vastaamaan blogikirjoituksessani otsikolla "Mistä on hyvät treenit tehty?". Toinen asia, joka paneelin jälkipeleissä on ollut otsikoissa on se, riittääkö 15 min/viikko treeniajaksi, jos haluaa kehittyä agilityssa?

Olen nyt pohtinut asiaa ja listannut tältä viikolta agilityyn käyttämiäni minuutteja:
- MA lenkin yhteydessä juoksu-A:n perustreeniä ja yhden serpentiinikuvion testaus (yht. 12 min. kentällä / 2 koiraa)
- MA yksäri mentaalivalkun kanssa (45 min) + luento onnistumisista (2 h)
- MA ennen ruokaa muutama agilitya tukeva temppu
- TI lenkin yhteydessä teoriapohdintaa mm. juoksukontakteista ja ohjausvalinnoista Jaden ja Villen kanssa (1 h 45 min)
- TI illalla koulutusten valmistelua ja siinä yhteydessä tiettyjen ohjauskuvioiden pohdintaa eri tuomareiden ratoja läpikäyden (2 h)
- TI ennen ruokaa pari 2on2off-liikettä eri vireessä
- KE kaupunkilenkki pääasiassa hihnassa, jonka yhteydessä koirille hankispurtteja n. 50 m matkalla n. 10 kpl (yhteensä reilu 1 h)
- KE tehoryhmäkauden 2016-2017 suunnitteluun liittyvä kokous (1,5 h)
- TO lajitreenit kentällä (1 h, josta rakentamiseen 10 min ja loppuaika jaettuna tasan 4 koiralle = 12 min/koirakko) + ennen ja jälkeen 30 minuutin lenkki, johon sisältyi treenin suunnittelu & purku
- TO agilityjaoksen kokous (1 h)
- TI pari peruuttelua ennen ruokaa
- PE koirien fyssari: paljon keskustelua paneelin aiheista fyssarin näkökulmasta (1,5 h)
- PE koulutus 30 min (sis. agilityaiheisten kysymysten ratkaisua), lenkki + agilityaiheista keskustelua (1 h)
- PE fyssarin opettamien uusien kotitreeniliikkeiden harjoittelua kotona (15 min)

--> Aika monta agilitytuntia munkin viikkoon sisältyy, vaikka en tee tätä edes työkseni! :) Koirani ovat olleet agilityhallissa sisällä tällä viikolla 18 minuuttia kahdella eri kerralla (MA 6 min ja TO 12 min).

Ydinkysymys tässä "paljonko treenaat agilitya kehittyäksesi" -pohdinnassa on se, miten tämän viikon tekemisistäni erottelen
a) agilityyn käyttämäni ajan,
b) agilityssa kehittymiseen käyttämäni ajan (Sanna/koirat),
c) agilitya tukevaan treenaamiseen käyttämäni ajan (Sanna/koirat),
d) agilitytreenaamisen (Sanna/koirat),
jne.

Isolta osin keskustelussa on siis kyse enemmänkin siitä, miten asiat määritellään kuin siitä, että "ei ne tavoitteelliset kisaajat kumminkaan rehellisesti kerro, mitä ne tekee, senkin ketkut" :)

Mun neuvo kaikille on se, että mitä monipuolisemmin lajia harrastatte, sitä enemmän kehitytte ja AGILITYAJATTELUNNE kehittyy: kouluta, ole mukana yhdistystoiminnassa, rakennuta halli, auta treenikaveria, kerro pohdintasi ääneen, esittele lajia sukulaisellesi, katsele videoita, pohdi suoritussuunnitelmia kavereiden kanssa, mieti uusi temppu koirallesi ja tee sen koulutussuunnitelma, opeta koirallesi uusi taito, paranna omaa ja koirasi fyysistä kuntoa, opettele paremmaksi radanlukijaksi kisaratoja katselemalla, vahvista kilpailuosaamistasi (mentaalivalkun kanssa), kysy, kysele, kyseenalaista!

Suurin ongelma harrastajilla tuntuu olevan se, että ei ymmärretä sen kaiken oheistreenin merkitystä kehittymisessä. Ajatellaan, että vain ne telineillä tehtävät jutut on sitä agilitya ja vain se kehittää. Halutaan tehdä niitä telineitä, eikä malteta pohtia ja yrittää ymmärtää MIKSI ja MITEN niitä juttuja kannattaa tehdä.

• Agilityvalmentaja liittokouluttaja Sanna Lehtonen

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Sanna L. , Maaliskuun 11, 2016 kello: 13:18:47:

Sanna L. kirjoitti:
» Hienoa, että sunnuntain paneeli on aiheuttanut keskustelua täällä puskistahuutelupalstallakin! :)

» Suurin ongelma harrastajilla tuntuu olevan se, että ei ymmärretä sen kaiken oheistreenin merkitystä kehittymisessä. Ajatellaan, että vain ne telineillä tehtävät jutut on sitä agilitya ja vain se kehittää. Halutaan tehdä niitä telineitä, eikä malteta pohtia ja yrittää ymmärtää MIKSI ja MITEN niitä juttuja kannattaa tehdä.

Kerropa Sanna vielä kuinka paljon olet treenannut keskimäärin nuorella koiralla kun olet vasta opettanut sitä? Ennen kisaikää se pohja luodaan ja sitä ei luoda kerta viikkoon vartilla.

Tämä on se asia ja aihe, mikä jäi selvästi paneelikeskustelussa varjoon kun aihe tälläkin palstalla aiheuttaa keskustelua.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Sanna L. , Maaliskuun 11, 2016 kello: 13:18:47:

Sanna L. kirjoitti:
» Isolta osin keskustelussa on siis kyse enemmänkin siitä, miten asiat määritellään kuin siitä, että "ei ne tavoitteelliset kisaajat kumminkaan rehellisesti kerro, mitä ne tekee, senkin ketkut" :)

Tämä onkin meidän salajuoni saada muut treenaamaan vähemmän :D

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Ville L , Maaliskuun 10, 2016 kello: 19:16:28:

VilleL kirjoitti: "Mikäli minä koen systeemin huonoksi ja systeemin takia Suomen maajoukkue ei saavuta parasta menestystä, niin kyllä minä siitä sanon ääneen. Mikäli osanotto-oikeutta ei rajoiteta kovalla kädellä, niin itse karsinnoissa on sattumalla liian suuri rooli."

Jäin miettimään tätä kohtaa niin, että oli ihan pakko pukea kirjoitukseksi oma pähkäilyni.

Onkohan tuossa Ville kirjoittamassasi jokin ajatusvirhe, vai enkö nyt vaan saa perjantaihurmoksessa kiinni ajatuksestasi? En ollenkaan hahmota, miten sattuma vaikuttaisi jotenkin enemmän silloin, kun osanottajia on 200 vs. jos niitä on 50. Jos kyse olisi arpajaisista, olisi ajatus täysin looginen ja allekirjoittaisin sen täysin. On epätodennäköisempää voittaa päävoitto, jos arpoja on 200 kuin jos niitä olisi 50. Mutta kun agilityssä kyse ei ole arpajaisista, vaan yksilösuorituksista, jotka laitetaan paremmuusjärjestykseen, niin ei sen voittajan voittoon vaikuta mitenkään se, kuinka monta koirakkoa selän taakse on jäänyt. Kymmenen parasta ovat ne kymmenen parasta, vaikka karsintaviikonloppuun otettaisiin 1000 parasta karsimaan.

Vai ajoitko ehkä takaa sitä ajatusta, että jos paikalla on 100 tasaväkisen hyvää, niin sieltä eivät joukkueeseen nouse ne "oikeat" koirakot? Kyllä sieltä nousevat. Sieltä nousevat joukkueeseen juuri ne, jotka juuri sillä hetkellä ja juuri sillä karsintametodilla kuuluvat joukkueeseen. Joukkueisiin eivät kuulu ne, jotka "kaikkihan sen tietää, että noi sinne kuuluu", vaan ne, jotka kulloinenkin karsintatapa joukkueeseen valikoi. Jos Suomen terävin agilitykärki on niin laaja ja tasainen, että vuosittain joukkueeseen pääsevät vaihtelevat, niin eikö se kerro huipun tasalaatuisuudesta? Meillä ei ole sellaista kymmenen koiran ehdotonta kärkeä, jotka yksinoikeutetusti ilman puolueetonta valintasysteemiä kuuluisivat joukkueeseen, vaan tarjokkaita on hurjasti enemmän. Ja niinhän se parhaassa mahdollisessa tapauksessa juuri on: tasaisesta huippujen joukosta saadaan juuri sillä hetkellä ne kaikkein timanttisimmat.

Jos puolestaan tarkoitit sitä, että tällä hetkellä karsintatapa antaa sattumalle sijaa liikaa sen takia, että "ne joukkueeseen oikeasti kuuluvat" eivät välttämättä saa näytettyä parasta osaamistaan niiden muutaman startin aikana, jotka tämänhetkinen karsintaformaatti sisällään pitää, niin sehän on sitten taas aivan eri asia, eikä tuohon mielestäni mitenkään voi vaikuttaa sillä, että karsittavien määrää vähennetään. Karsittavien määrä pitäisi vähentää siihen kymmeneen "niihin, jotka joukkueeseen kuuluu",jotta tuo sattuma karsittaisiin pois. Muussa tapauksessa on aina se mahdollisuus, että karsintoihin pääsee joku Noki-espanjanvesikoira, joka täydellisen sopivassa saumassa nakuttaa 4,5m/s etenemällään riittävän määrän nollia ja peittoaa "joukkuepaikalle kuuluvan" tekemällä nollan, jos "oikeampi" koirakko tekeekin hylkäyksiä tai pudottelee rimoja.

Karsittavien määrän pudottamisen ainoa omasta mielestäni "oikea" ja ymmärrettävä syy on kisapäivien tuntien loppuminen kesken. Ja se siitä. Sen syvällisempää perustelua ei mielestäni tarvita.

Ja koska ehdin pohtia tätä kirjoitustani vuorokauden verran, niin lyhyesti (jos mahdollista) myös siitä, mitä paneelissakin ilmeisesti sivuttiin. (En ole vielä ehtinyt katsoa koko paneelia.) Eli ketkä kuuluvat karsintoihin? Miksi paikalle tulevat ne, jotka eivät "kuulu joukkueeseen"? Minäpä vastaan, koska aion ihan taivahisen varmasti olla karsinnoissa osallistujana aina, kun minulle siihen mahdollisuus tulee - eli aina, kun täytän osallistumiskriteerit koirani kanssa.

Jos otetaan vertailuna pohdintaan kesäolympialaiset. Suomalaiset nousevat palkintopalleille kesäolympialaisissa vain häviävän harvoin. Tästä huolimatta suomalaiset lähtevät ylpeinä edustamaan maataan, vaikka voitosta ei ole oikeastaan toivoakaan. Ja jos joku maamme huippu-urheilijoista ilmoittaisi, että "ylitin kyllä olympiakarsintarajan, mutta enhämmää nyt... älkäähän nyt, emmää kuitenkaan, mitä määkin siellä, suuressa maalimassa, hupsujahan te ootte, mä mitään koskaan..en mä kuitenkaan voita niin mitäpä sitä..", niin kyllä se varmaan urheilupuolella nostaisi melkoisen keskustelun.

Mielestäni olisi aivan käsittämätön ajatus, jos olympiatulosrajan ylittänyt urheilija alkaisi pohtia osallistumistaan sitä kautta, että "kisapäiväkin venyy, ja enhän mä nyt edes voi voittaa ja yleisökin tylsistyy, kun minä teen omaa suoritustani". Ihan samalla tavalla minäkin kieltäydyn täysin ajattelemasta asiaa tuota kautta. Eikä mielestäni ole kenenkään muun tehtävä arvioida kisaajien kuulumista tai kuulumattomuutta. Karsintaformaatti tekee pohdinnan kylmän puolueettomasti. Se ei ota kantaa siihen, että "tuollakin koiralla hyllyprosentti on niin hurja, että eihän se nyt kuulu, vaikka voittaakin nollallaan aina" tai "tuolla ohjaajalla selkä kipuilee ja siinä on suuri todennäköisyys, ettei selkä ole kunnossa mm-kisojen kohdalla" tai "tuolla on kotona sairas lapsi ja se saattaa sen takia jättää edustuspaikkansa" tai "tuo koira se pudottelee rimoja niin usein, että huhhuh" tai "tuo koira on aivan liian hidas". Karsintaformaatti ottaa huomioon vain ne asiat, jotka se on laitettu huomioimaan. Ja noiden huomioiden ulkopuoliset asiat eivät omasta mielestäni millään tavalla liity siihen, kuuluuko kyseinen koirakko karsintoihin vai ei. Totta kai kuuluu, jos karsintaformaatti niin sanoo.

On suorastaan moukkamainen ja loukkaava ajatus, että minun pitäisi painaa leuka rintaan ja jo etukäteen luovuttaa ihan vain siksi, että joku kanssakisaajani niin ajattelee tai ihan vain siksi, että en halua saattaa jotakin koirakkoa tilanteeseen, jossa kisapäivä tuntuu kurjan pitkältä. Ei se minun asiani ole millään tavalla kantaa huolta muiden kisapäivästä, jos itse koen jaksavani päivän pituuden / koirani hitauden / erittäin todennäköiset hyl-tulokset / rimojen putoamisen / mahdolliset selkävaivat / lapsen mahdollisen sairastumisen aiheuttaman mm-kisosista pois jäännin / jne.

Jään suurella mielenkiinnolla odottamaan, millainen uusi karsintaformaatti on ja tietysti myös sitä, minkälaisia ne karsintoihin täysin oikeutetusti kuuluvat koirakot tuon formaatin perusteella ovat. Se on joka tapauksessa varmaa: tuollakin formaatilla karsintoihin ja joukkueeseen pääsevät täsmälleen ne koirakot, jotka sinne juuri sillä hetkellä ja juuri sillä formaatilla kuuluvatkin. Eli sen suhteen ei kenelläkään pitäisi olla mitään huolta huomisesta. :)

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Emilia K. , Maaliskuun 11, 2016 kello: 15:34:56:

Edelliseen viitaten:

Hieno kirjoitus, Emilia!

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Wau , Maaliskuun 11, 2016 kello: 16:48:58:

Hienosti kiteytetty Emilia.
Jos olisi se facen tykkää nappi, painaisin heti!

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Emilia K. , Maaliskuun 11, 2016 kello: 15:34:56:

Hyvää ja ihan aiheellista pohdintaa Emilia!

Sattumalla on liian suuri rooli nykysysteemissä, koska osallistujia karsitaan lauantaina niin paljon. Suorittamalla se karsinta jo etukäteen (esikarsintakisoilla tai rankingilla), saadaan yhteen viikonloppuun kaikille osallistujille esim. 7 starttia. Kyllä 7 startilla sattuman roolia saadaan pienennettyä huomattavasti tästä 2+3 startin systeemistä. En tätä nyt sen enemmin perustele, sillä uskon kaikkien ymmärtävän miksi sattuman määrä pienenee starttien määrän kasvaessa.

Vielä parempi olisi mikäli kisoja olisi pidemmällä ajalla. Viime vuonna karsinnat jäivät väliin European Open neloselta kyyn pureman vuoksi.

Osallistujia tulee rajata siis enemmän, jotta meillä on aikaa järkevälle karsintaformaatille. Kyllä jokainen kriteerit täyttävä saa karsintoihin osallistua. Minäkin olen juossut karsinnoissa hitaalla näyttelycockerilla. Miksi karsintakriteerit ovat niin löysät, että sinne pääsee koiria, jotka häviävät voittajille 5 s tai enemmän. Edelleen olen sitä mieltä, että niiden koirien paikka ei ole mm-karsinnat.

Karsintakriteerit tulisi olla sellaiset, että itse karsintoihin pääsisi vain sellaisia koiria, joilla on mahdollisuus menestymiseen maailmalla. Onneksi tämä näkemys alkaa saamaan kannatusta jo vähän laajemmalti, jotta Suomi saisi mahdollisimman iskukykyisen joukkueen MM-kisoihin joka vuosi.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Ville L , Maaliskuun 11, 2016 kello: 18:28:47:

Haluan nyt haastaa Ville, koska olet sagissa toiminnassa aktiivisesti mukana ja sitä kautta osaltasi vaikuttamassa lajin kehitykseen jossakin määrin suuremmassa roolissa kuin moni muu lajia harrastava - ja samalla toivon, että kaikki suoremmin vaikuttamassa olevat ovat joutuneet oikeasti haastamaan omat ajatuksensa ja löytämään vankat perustelut ajamilleen asioille.

"Karsintakriteerit tulisi olla sellaiset, että itse karsintoihin pääsisi vain sellaisia koiria, joilla on mahdollisuus menestymiseen maailmalla."

Tämä kuulostaa mielestäni yksinkertaisemmalta kuin onkaan. Sanoisin jopa, että tämä on todellisuudessa liki mahdoton tavoite. Jos karsinnat ylipäätään aiotaan pitää, eikä ratkaista joukkuetta puhtaasti ranking-menettelyllä, on karsintoihin jollakin tietyllä puolueettomalla karsintamenetelmällä karsittava koiria.

Ensiajattelulla esimerkiksi saattaisi tulla sellainen ajatus, että hitaammat koirat eivät kuulu karsintoihin. Mutta sitten, kun asiaa pohtii syvällisemmin, niin nopeus ei ole ainoa asia, jolla MM-kisoja voitetaan. Se on vain yksi osa suurempaa kokonaisuutta. Karsinnoista pitäisi siis saada karsittua pois myös ne muilla häviämistä korreloivilla ominaisuuksilla varustetut koirakot. Nollaprosentin pitäisi ehdottomasti olla hyvin korkea, mielellään tietysti vähintäänkin yli 50%, sillä MM-kisoja ei voiteta kontakti- tai rimavitosilla. Tämän lisäksi ohjaajan kisahermojen tulisi väistämättä olla todistetusti kisakykyiset. (Miten tämä todennetaan?)

Karsinnoista pitäisi saada siis jollakin menetelmällä rajattua pois rimoja räiskivät koirat, huonosti koulutetut kontaktit, huonohermorakenteiset ohjaajat, liian hitaat koirat (kuka tämän rajan hitaudesta määrittelee ja millä perusteella?).. Listaa voisi varmaankin jatkaa helposti pidemmäksikin.

Aika nopeasti pystyy siis huomaamaan, että itse asiassa onkin aivan todella vaikeaa lähteä muodostamaan rajoitustapaa, jolla saataisiin paikalle vain ne koirakot, jotka ihan aikuisten oikeesti pystyisivät menestymään maailmalla. Tuskin sellaista kriteeristöä saadaan koskaan muodostettua, joka pystyisi tuohon kaikkeen rajaamiseen.

Jos suoraan sanon, niin mielestäni on ajan ja energian hukkaa edes yrittää muodostaa tuollaisia karsintoja. Miksi ihmeessä sellaiset pitäisi edes pyrkiä järjestämään? Mitä hyötyä siitä oikeasti olisi menestyksekkään MM-kokoonpanon aikaansaamiselle? Huonommat koirakot jäävät joka tapauksessa joukkueen ulkopuolelle. Paljon PALJON olennaisempaa olisi pohtia sitä, millaisella karsintaformaatilla saadaan muodostettua Suomen agilitymaailman dream team kuin jäädä pohtimaan sitä, että "kunhan nyt ei ne hitaammat/hyllyttävät/rimoja pudottavat/jne harrastelijat pääsisi karsintoihin".

Ymmärrän, että koirakkomäärän rajaus on ajankäytöllisesti konkreettinen haaste ja siihenkin pitää vastata jollakin tavalla. Mutta samalla toivon, ettei uuden karsintatavan kehittely siirry painopisteeltään liiaksi siihen, mitä ei haluta (hitaita tulosepävarmoja koiria, huonohermoisia ohjaajia, jne), vaan huomattavasti vahvemmin siihen, mitä halutaan ja etenkin, että miten se haluttu saavutetaan. Minun on rehellisesti sanottuna mahdotonta uskoa, että syytä suomalaisten koirakkojen menestymättömyyteen maailmalla voisi pienimmässäkään määrin pistää huonompien koirakkojen niskoille, vaikka sellainen mielikuvahan siinä väistämättä muodostuu, kun karsinnoissa tuntuu olevan ainoastaan se vika, että paikalle saapuu liikaa "vääriä" koirakoita, jotka pilaavat "oikeiden" koirakoiden mahdollisuudet.

Ja lopuksi vielä siitä, miksi en suostu purematta nielemään myöskään ajatusta siitä, että pienemmät kisat olisivat oikotie onneen ja menestykseen:

7 starttia vs. 5 starttia on mielestäni melko laimea muutos, jos tavoitteena on vähentää "sattuman" (itse en pysty sattumaa allekirjoittamaan tässä yhteydessä. Joko koirakko onnistuu tai ei onnistu ja se ei mielestäni ole sattumaa vaan taitoa/kisahermoja/nopeutta/hallintaa/ketteryyttä tai niiden tai joidenkin niistä puutetta, toisin sanoen lajiosaamista tai -osaamattomuutta) vaikutuksia. Jos haluttaisiin oikeasti tavoitella koirakon keskimääräistä onnistumista, tarvittaisiin startteja huomattavasti enemmän, jos siis ajatellaan, että tavoitteena on mahdollisuus keskimääräiseen suoritukseen. Onko se oikeasti tavoitteena? Eihän sellaista mahdollisuutta starttimäärien kautta ole MM-kisoissakaan, jos olen oikein ymmärtänyt, vaan koirakolla on se hyvin rajattu määrä mahdollisuuksia näyttää kaikki se, mihin koirakko pystyy.

Olen ollut itse muutama vuosi sitten työstämässä seuramme SM-joukkuekriteereitä, ja sitä kautta voin hyvin ymmärtää, ettei karsintaformaatin luominen ole vähäisimmässäkään määrin helppoa. Enkä halua tässä kritisoida tai väheksyä aktiivisen agilityväen ja SAGIN työtä. On upeaa, että karsintaformaattia uudistetaan ja pohditaan, ja lajia kehitetään. Samalla kuitenkin toivon, ettei kehitystyötä tehdä kevyin perustein ja kisakenttien laidoilla kavereiden kanssa keskustellen, koska samaa mieltä olevien kanssa keskustellessa asiat eivät välttämättä tule aina haastetuiksi riittävällä intensiteetillä.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Emilia K. , Maaliskuun 11, 2016 kello: 19:42:01:

Minusta lähtökohtaisesti karsintoja pitäisi saada pienemmäksi. Lauantai venyy tällä hetkellä aivan äärirajoilleen ja koska harrastajamäärät kasvavat koko ajan, tullaan pian tilanteeseen, ettei lauantain järjestäminen lauantaina ole yksinkertaisesti mahdollista. En näe mitään pointtia siinä, että karsintapäivä alkaa klo 6.00 ja päättyy joskus sunnuntain puolella vain sen takia, että nykyisillä kriteereillä tulee niin paljon koirakoita, että tuo on todellisuus.

Jotenkinhan kriteerejä täytyy tiukentaa (=osallistujamäärää pienentää) tai tosiaan tulee ihan vuorokauden rajat vastaan lähivuosina. Minä henk. koht. en näe yhtäkään hyvää syytä sille, miksi karsinnoissa täytyisi saada kisata niiden, jotka ovat onnistuneet repimään voittonsa jostain peräkylän kesän iltakisoista, missä osallistujia oli seitsemän ja muut hyllytti. Tällä hetkellä karsintakriteereissä ei määritellä vauhtia oikeastaan mitenkään muuten kuin siten, että ihanneaikaan on ehdittävä. Sen voiton kun tosiaan saa nipin napin aikaan ehtivällä koirallakin, jos vaan jaksaa riittävästi kisata.

Minä en kertakaikkiaan näe siinä mitään pointtia, että vauhti ei ole karsintoihin osallistumiskriteereissä isommassa merkityksessä. MIKSI karsintoihin pitäisi päästä niiden koirien, jotka nipin napin ehtivät ihanneaikaan? Näiden koirien todennäköisyys päästä joukkueeseen on aivan minimaalisen pieni (pitäisi sattua joku todella erikoinen poikkeustilanne) ja mikäli tuollainen koira jollain ihmeellä joukkueeseen pääsisi, niin todennäköisyys pärjätä maailmalla olisi edelleen häviävän pieni.

Jos selaa Suomen maajoukkueita ja MM-mitalisteja, niin yhtäkään hidasta koiraa ei löydy ainakaan viimeiseltä viideltä vuodelta (en näe tarpeelliseksi selata kauemmaksi). Tokikaan joukkuelaiset/mitalistit eivät joka ikinen ole aivan superhypernopeita, mutta kuitenkin sieltä ehdottomasti nopeimmasta päästä. Joten koska vielä koskaan (tai viim. 5 vuoden aikana) ei ole sattunut kohdalle se todennäköisyys, että joukkueeseen pääsisi hidas koira/mitalin voittaisi hidas koira, niin miksi ihmeessä karsintoihin täytyy silti ne ottaa? En vaan voi käsittää.

Lauantai venyy niin älyttömän pitkäksi, että minusta ehdottomasti järkevin tapa vähentää osallistujamäärää olisi laittaa joku vauhtikriteeri osallistujille vaikka nykyisten nollakriteerien lisäksi. Vaikka viimeisten 15 startin etenemille joku keskiarvoraja tai jotain.

Ja jos osallistujamäärää saataisiin tiputettua selvästi, niin karsinnat voitaisiin pitää niin, että kaikki saavat mennä kaikki radat, niinkuin esim. Ruotsissa. Eli ei mitään "lauantailta parhaat jatkoon"- meininkiä, vaan saisi kisata molemmat päivät meni miten meni.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Emilia K. , Maaliskuun 11, 2016 kello: 19:42:01:

Erinomaista teksiä Emilialta! Nyt keskustelussa keskitytään liikaa siihen, miten saadaan kaikki "täytekoirakot" pois kilpailuista, eikä siihen, mikä lopulta olisi paras tapa valita parhaat joukkueeseen. Nämä täytekoirakot myös tuovat ison kilinän järjestävän seuran kassaan.

Jokainen panelisti taisi myös olla kuitenkin ihan tyytyväinen siihen, että on päässyt aikanaan vähän heikommalla koiralla MM-karsintoihin harjoittelemaan. Samalla tuli esiin myös se, että ensimmäiset MM-kisat/isot kisat menivät monella harjoitteluksi.
Jos karsintoihin on liian tiukka seula, ollaanko pian siinä tilanteessa, jossa koirakko ei ehdi menestyä kansainvälisesti, sillä ohjaaja harjoittelee ensin MM-karsinnoissa kisaamista ja sen jälkeen mahdollisesti vielä MM-kisoissa.

Tiukka seula suosii niitä jo nyt huipulla olevia, mutta on tärkeää muistaa myös ne tulevaisuuden menestyjät.
Jos karsinnoista todellakin halutaan vain pienen piirin kisat, niin isoja kisoja pitäisi järjestää ehdottomasti enemmän. Mutta niin kauan kuin niitä kisoja järjestää se kuuluisa joku muu, on karsinnoista mielestäni hölmöä tehdä liian pienen kohderyhmän kisoja.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: kisaaja , Maaliskuun 11, 2016 kello: 13:26:45:

Tällä viikolla treenanneet koirat on esimerkki kummastakin ääripäästä:
- perusasioita vasta opetteleva, 1-luokassa kisaamisen viime vuonna aloittanut ja n. 10 HYL-tulosta syksyn aikana kerännyt vesikoira Sumppi ja
- uransa huipulla kiitävä vesikoira Dia, jolla tekeminen on ylläpitävää.

Näistä kahdesta aloittelijakoira Sumppi täyttää huhtikuussa 3 vuotta.

Mun tavoitteena ei ole saada koiria "valmiiksi" tai edes kisavalmiiksi 18 kuukauden tai 2 vuoden ikään mennessä, vaan niiden kanssa treenataan ja kisataan sitä tahtia, kun ne fyysisen ja henkisen kehityksensä puolesta ovat siihen valmiita, ja sellaisia asioita, jotka on seuraavaksi tärkeimpiä oppia. Esimerkiksi yhtään vääntökääntö-ratatreenejä ei tehdä ennenkuin koiran estehakuisuus, itsenäisyys, itsevarmuus ja etenemisvauhti on sillä tasolla, että koira irtoaa ja lukitsee esteitä itsenäisesti ja vauhdikkaasti ja suorittaa esteitä ITSE, ilman kokoaikaista ohjaajan tuen tarvetta.

Oman kokemukseni perusteella olen ihan varma siitä, että jos ohjaajalla ei ole kiire nuoren koiran kanssa, ei monia treenejä tarvi änkeä samaan viikkoon ja kerta viikossa treenitahti lajitreenien osalta riittää ihan hyvin myös nuoren koiran kanssa. Jos perustyö (monipuolinen leikkiminen, ohjaajan kanssa työskentely, kehonhallinta, ketteryys, tasapaino, kropan hallinta, vireen nosto&lasku) on tehty pennun ja nuoren koiran kanssa hyvin ja koulutustilanne on suunniteltu etukäteen (palkan laatu, suunta, määrä, tiheys), ei niitä agilitytelineillä tehtäviä toistoja hirveesti tarvi. Keskimääräinen koira kyllä oppii nopeasti, jos ohjaaja luo tilanteen oppimiselle mahdolliseksi.

Syitä siihen, miksi mulla ei ole kiire kisaamisen aloittamiseen nuoren koiran kanssa:
- Oman kokemukseni perusteella agilitykoira on parhaimmillaan 6-8 vuoden iässä. Tähän ikään mennessä koiralla on kertynyt riittävästi kokemuksia erilaisista esteyhdistelmistä ja koiran ja ohjaajan yhteistyö on hioutunut sille tasolle, että homma kulkee "kuin ajatus vaan". Vanhin koirani aloitti agilityn alkeiskurssilla 1,5-vuotiaana. Seuraava heti luovutuksen jälkeen 8 viikkoisena. Kolmas alkoi tehdä pentujuttuja noin puolen vuoden iässä. Kaikki kolme ovat olleet minun kriteereilläni "valmiita" vasta n. 4-5-vuotiaina. Aloitusajankohdalla tai sillä, miten paljon koiran kanssa on sen pentu- ja nuoruusiässä tehty, ei ole ollut merkittävää vaikutusta koiran "valmistumiseen". Sattumaa tai ei, vuonna 2005 syntynyt Sera oli maajoukkueessa vuonna 2012 ja vuonna 2007 syntynyt Dia vuonna 2014 - kumpikin 7-vuotiaina.
- Mun mielestä on kivempi tehdä agilitya aikuisen koiran kanssa. Silloin ei tarvitse miettiä fyysisen kehityksen näkökulmasta mitä voi/kannattaa tehdä, mitä ei. Aikuiselle koiralle on ehtinyt tehdä tärkeän perustyön muualla. Aikuiseksi kasvaneella koiralla on sen verran kokemuksia muualta elämästä, että esim. häiriön alla toimiminen on yleensä itsestäänselvyys, sitä ei erikseen tarvi opetella. Aikuisten koirien keskittymiskyky on parempi. Ei tarvi hömpötellä, voi tehdä "tehokkaasti": muutaman hyvän toiston koko ajan hommassa edeten ja that's it.
- Agility voi olla koiralle fyysisesti kuluttava laji. Jaan koiran koko elämän aikaiset 10 000 nautinnollista agilitykilometriä mieluummin koiran 12 elinvuodelle kuin 4 elinvuodelle.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Ville L , Maaliskuun 10, 2016 kello: 19:16:28:

En kyllä tältä istumalta lähtisi vertaamaan agilityharrastajaa nhl- tai nba-pelajaan...

Jos en ihan väärin muista, niin vuonna 2014 Suomeen saatiin Mm-kisoissa medien pronssimitalisti. Eli ainakin yksi koirakko oli silloin tarpeeksi nopea pärjätäkseen. Viime vuonna taisi suomalainen jäädä ilman mitalia kahdella nollatuloksella, muuten ei ole mitalittomia tuplanollia mm:ssä suomalaisten osalta käsittääkseni liiemmin ollut. Millä konstillakohan maajoukkueeseen saataisiin koirakot, jotka kykenisivät tuplanollaan kovan paikan edessä?

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Anne , Maaliskuun 11, 2016 kello: 22:23:48:

Erittäin hyviä pointteja Emilialla!

Ja edelliseen lisäisin vielä, että "täytekoirat" eivät tuo ainoastaan kilisevää karsintoja järjestävän seuran kanssaan, vaan myös niiden kaikkien muiden seurojen kassoihin, joissa kisaajat kiertävät saadakseen nollat kasaan.

Muistaako joku kun aikoinaan kaikki nollat eivät käyneet SM- tai karsintanolliksi? Luokan koiramäärään suhteutettuna vain tietty määrä nollia kelpasi. Esimerkiksi niin, että 50 koiran kisassa 10 nopeinta nollaa kelpasi SM-nolliksi. Loput nollan tehneet nuolivat näppejään. Se on mielestäni parempi tapa arvostaa nopeutta, kuin vaikka keskiarvo etenemästä, johon vaikuttaa vaikkapa radan mittaajan kuviot. Tai sitten nollan saa vain ne, jotka ovat x %:n sisällä voittajan ajasta nollatuloksesta. Mielestäni tämä karsisi oikeammin koirakoita pois lauantailta, kuin vaikkapa nollamäärän lisääminen, mikä johtaa vain kisamäärien nostamiseen.

Anyway. Kaikki lienevät yhtä mieltä siitä, että lauantailta pitää karsia osallistujia. Olen kuitenkin sitä mieltä, että määrää ei kannata tiputtaa järjettömän pieneksi, jolloin karsinnat jäävät vain pienen piirin jutuksi.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Hyvää puhetta , Maaliskuun 11, 2016 kello: 23:54:08:

Kiitos Emilialle haastamisesta!

En minä juttele pelkästään minua myötäilevien ihmisten kanssa. Minusta vanhassa systeemissä pysyminen on tyhmyyttä. Ei uskalleta uudistua, vaan pitäydytään vanhassa, ettei vaan epäonnistuta. Ruotsissa on rohkeutta kokeilla ja muuttaa systeemiä mikäli siihen on tarvetta. Onneksi karsintojen pistelaskusysteemi on aikanaan muuttunut, sillä varmistettiin se, että joukkueeseen pääsee ainoastaan kohtuullisen nopeita koiria. Mikäli koirakko häviää karsintaratojen voittajalle yli 3 sekuntia, niin koirakko saa korkeintaan 20 pistettä per rata. Tällainen koira voi saada maksimissaan 100 pistettä karsinnoissa. Viime vuonna oltiin medeissä neljäntenä 100 pisteellä (kahdella voitolla). Käytännössä olisi mahdollista päästä joukkueeseen kahdella hyppyradan voitolla. Mitä enemmän "hitaita" koiria pääsee jatkoon lauantailta, niin sitä helpompaa niiden nopeiden koirakoiden on päästä sitten joukkueeseen, koska edes nollatuloksilla ne "hitaat" eivät saa juurikaan nollia.

Et tainnut Emilia täysin ymmärtää kuinka paljon parempi seitsemän starttia olisi verrattuna nykyiseen 2+3 systeemiin. Agility on luonteeltaan hyvin herkkä laji. Kun mennään täysillä, niin pikkuvirheitä voi tulla helposti. Nykysysteemissä ensimmäisellä radalla on todella suuri merkitys. Mikäli ensimmäisen radan mokaa, niin toiseen tulee aivan liian suuret paineet. Mikäli kaikki saisivat juosta sen seitsemän starttia, niin vältetään turha paineistaminen. Agilityn luonteen vuoksi karsinnoissa ei pitäisi laskea kaikkia ratoja mukaan pistelaskuun. Esimerkiksi 7 startin karsinnoissa voisi olla 4 agirataa ja 3 hyppyrataa, joista tippuisi huonoin agi- ja hyppyrata pois laskuista. Tällaisella systeemillä kannustettaisiin yrittämään täysillä eikä yksi virhe merkitsisi niin paljon.

Minusta vauhdin pitäisi olla se tärkein valintakriteeri. Kunhan koiralla on riittävä varmuuus (eli kykenee tekemään ne tarvittavat nollat), niin se riittää. Näistä karsintakriteereistä täyttävistä koirakoista valittaisiin sitten esim. 50 nopeinta koirakkoa karsintoihin. Kyllä karsinnoissa he heikot sitten tippuvat pois.

Isoja kisoja tarvitaan todellakin lisää. Halli-SM olisi helppo lisätä Suomen agilitykalenteriin. Mikäli karsintoja aikaistettaisiin, niin kesälle voisi tehdä myös jonkin ison kansainvälisen agilitykilpailun. Olen miettinyt myös Helsinki-Vantaa Cup kisaa, missä jokainen pääkaupunkiseudun "iso" seura järjestäisi yhden osakilpailun ja lopuksi olisi jonkinlainen finaali. Suomen agility tarvitsisi enemmän erilaisia finaaleita yms. isoja kisoja.

Systeemi on aina jonkinlainen kompromissi: pienessä maassa voisi olla useampien viikkojen karsintakilpailusarja, mutta Suomessa pitkät välimatkat sanelevat vähän karsintasysteemiä. Kisojen talous saadaan kyllä toimivaksi, kun osallistumismaksu riippuu starttien määrästä - mitä enemmän startteja sitä suurempi maksu. Lopuksi tietysti se nopeuden ja varmuuden välinen painotus. Mikäli rahaa olisi tarpeeksi, niin joukkueeseen valittaisiin varmimmat ja yksilöihin ne nopeimmat (toki ne voisi olla yksi ja sama koira).

Ja loppuun vielä karsinnoissa harjoitteleminen. Minua hitaan koiran kanssa kisaaminen ei auttanut yhtään. Aina kun minulle tuli nopeampi koira, niin minun omat menestyspaineet kasvoivat, eikä niistä aiemmissta suorituksista ollutkaan mitään hyötyä. Minua on auttanut ulkomailla kisaaminen. Minä olen lähtenyt siis metsästämään isoja kisoja.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: väsähtäneet , Maaliskuun 11, 2016 kello: 12:02:16:

väsähtäneet kirjoitti:
» Harrastaja kirjoitti:

» Aika paljon näyttää olevan noille leireille vapaita paikkoja tyrkyllä aina kevätkaudella.
» Onkohan koirat poltettu loppuun vai peräti loukkaantuneet...
» Ovat kuitenkin niin kalliita noi leiriviikonloput (200e ja yli), että ei kai niitä kukaan jätä menemättä vaan sen takia, ettei ite jaksa...

Tuntuu myös kouluttajat väsähtävän, kun paneelissakin ollut liittokouluttaja lopetti kesken kauden koulutusryhmänsä vetämisen, onneksi en itse ollut mukana, olisi mahtanut harmittaa maksaa ja sitoutua koko kaudeksi johonkin ja todeta vuoden vaihteessa olevansa loppukauden ilman valmennusta. Samainen kouluttaja sanoo itse treenaavansa kerran viikossa, mutta koulutettavilta vaatii lähes päivittäistä treenaamista "läksyillään" ja luennoillaan. Sivusta säälien kaverin treenitaakkaa seuraten. On sieltä näköjään muutama koulutettavakin hävinnyt kuvioista pois.

Itse en noihin "valmennusviikonloppuihin" lähtisi, juuri tuon rasittavuuden vuoksi. mieluummin panostan viikkotasolla kouluttamiseen

mites se menikään "älä teen niinkuin minä teen vaan tee niinkuin minä sanon"

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Ville L , Maaliskuun 12, 2016 kello: 00:55:03:

"Et tainnut Emilia täysin ymmärtää kuinka paljon parempi seitsemän starttia olisi verrattuna nykyiseen 2+3 systeemiin. Agility on luonteeltaan hyvin herkkä laji. Kun mennään täysillä, niin pikkuvirheitä voi tulla helposti. Nykysysteemissä ensimmäisellä radalla on todella suuri merkitys. Mikäli ensimmäisen radan mokaa, niin toiseen tulee aivan liian suuret paineet."

Totta, luin epätarkasti enkä huomannut, että olit kirjoittanut, että 7 starttia tulisi automaattisesti kaikille starttaajille. Eli kyllä, muutos olisi mittava niille, jotka eivät kykene näyttämään osaamistaan kahdella ensimmäisellä radalla.

Tiivistetysti tässä, millaisen tulkinnan tämän keskustelun perusteella olen tehnyt siitä, millaisilla muutoksilla sinä ajattelet maailmalle saatavan Suomen "ne oikeat". Tulkinta saattaa olla täysin väärä, ja takuuvarmasti se on ainakin yksinkertaistettu, sitä en kiellä.

1) Koira: vain nopeus merkitsee, karsintoihin vain nopeat koirat, muu osaaminen/osaamattomuus kyllä karsii karsinnoissakin
2) Ohjaaja: ohjaajan kisahermojen keston painoarvoa lasketaan tuntuvasti, kun ohjaaja tietää saavansa suorittaa kaikki radat ja kaksi huonointa ovat merkityksettömiä lopputuloksen kannalta.

Sen allekirjoitan täysin, että maailmalle tarvitaan nopeita koiria. Mutta se tuntuu vaikealta hahmottaa, miksi karsinnoissa vähennettäisiin noin mittavasti ohjaajan merkitystä osana kokonaisuutta. Koira ei tiedä, onko sillä edessä yksi, kaksi vai seitsemän rataa. Se tekee aina juuri sitä rataa, jota ollaan tekemässä, ilman paineita tulevasta. Ohjaajaa sitä vastoin koetellaan, kun radan merkittävyys kasvaa.

Mielestäni maailmalle ei pitäisi lähettää koirakkoa, joka on nopea, mutta jonka ohjaaja ei kykene tiukassa tilanteessa kokoamaan pakettia ja näyttämään parastaan, vaikka näyttämiseen on jäljellä vain se yksi rata. Laji on herkkä, ja juuri siitä syystä ohjaajan pääkopan pitäisi olla priimaa. MM-kisoissa paineet eivät varmastikaan ole ainakaan vähäisemmät kuin Suomen karsinnoissa.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Ville L , Maaliskuun 12, 2016 kello: 00:55:03:

Ville L kirjoitti:
» Nykysysteemissä ensimmäisellä radalla on todella suuri merkitys. Mikäli ensimmäisen radan mokaa, niin toiseen tulee aivan liian suuret paineet. Mikäli kaikki saisivat juosta sen seitsemän starttia, niin vältetään turha paineistaminen.

Mun stressinsietokykyä rassataan lähinnä ammatillisessa elämässä ja agility on mulle hupia ja rentoutumista, joten myönnän etten voi puhua kokemuksesta. Näin sivustakatsojana kuitenkin tuntuu, että paineensietokyky on menestyvän urheilijan tärkeimpiä ominaisuuksia erityisesti herkässä ja nopeatempoisessa lajissa ja juuri sitä olisi syytäkin testata arvokisaedustajia valittaessa.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Emilia K. , Maaliskuun 11, 2016 kello: 19:42:01:

Kiitos Emilialle hyvästä analyysistä. Kiitos toisaalta myös Villelle siitä, että ainakin minun silmissäni hän on myös haastanut noita vanhoja ajatuksiamme. Myönnän, että oma sydämeni sykkii enemmän Emilian perustelujen suuntaan, mutta kyllä Villen ajatuksilla on myös suurta pointtia, joista olen ehkä enemmän kuullut toisaalta. Se mikä itseäni kaikkein eniten ilahduttaa on keskustelu. Aivan samalla tavalla, kun on oikein haastaa se perinteinen ajatusmalli niin aivan yhtä tärkeätä on haastaa mahdollinen uusi ajatusmalli. Se mistä tykkään on, että ei riidellä henkilöinä vaan annetaan perusteluiden kamppailla. Sanoisin, että se on juuri senkaltaista toimintaa, jota ihailen. Ihailen suuresti! Kiitos Teille siitä, että saan lukea ajatuksianne ja perusteluitanne.

Omalta osaltani olen ollut jo aika moneen formaattiin vaikuttamassa. Enää oma paikkani ei ole noissa pöydissä ja siksi olisi ehkä parempi olla hiljaa, mutta kun en täysin malta. Ennen kaikkea peräänkuulutan sitä, että on parempi kuunnella erilaisia mielipiteitä etukäteen kuin jälkikäteen. Olen satavarma, että vaikka uusittava karsintaformaatti olisi minkälainen, tulee se saamaan kritiikkiä. Tehtävä on mahdoton, mutta jos analyysissä on otettu kantaa monipuolisesti erilaisiin lähestymiskulmiin, sen puolustaminen on helpompaa. Haluan siis karsintaformaatin, jota on mahdollista puolustaa kaikenlaista kritiikkiä kohtaan tavalla, jonka vähintään enemmistö kilpailijoista hyväksyisi.

Nyt tietysti voidaan miettiä, että mikä enemmistö? No alkuun voisi olla vaikka niin, että jos vaikkapa kolmen viime vuoden aikana maajoukkueeseen päässeet eivät olisi lähellekään samalla linjalla, niin jotain olisi formaatissa pielessä. Toki tätä mallia olisi syytä testauttaa ajatuksien osalta vaikkapa Top-team-porukalla. On osittain makuasia, kuinka laajaksi tuo arviointi- tai lausuntoryhmä muodostuisi, mutta oleellista olisi, että järjestelmällä olisi riittävän kattava tuki. Nykyisen järjestelmän ongelmahan tuntuu olevan, että ns. "huiput" eivät tunnu sen jatkoa enää tukevan. Mielestäni ei kuitenkaan ole mielekästä siirtyä ei tuetusta mallista johonkin toiseen myöskin ei tuettuun malliin. Karkeasti todettuna ei mämmin maku muutu, jos vaihtaa vain mämmituokkosta, mistä syö. Minä en ole enää oikea henkilö noita makuja arvioimaan, mutta toivoisin, että tulevat karsijat saavat hyvää kermakakkua ja ovat toisaalta valmiit tarjoamaan sitä niille, jotka heidät peittoavat, onpa järjestelmä mikä tahansa.

Kaikkein eniten pelkään niitä järjestelmiä, jossa pärstäkertoimella olisi suuri merkitys. Huippukisaajat nyt vaan eivät aina ole niitä kaikkein empaattisimpia tyyppejä ainakaan silloin kun on kyse omasta edustuspaikasta. He ovat monesti hyvin itsekeskeisiä ja syyllistävät kaikki mahdolliset muut tahot tuomareista, SAGIin ja kanssakilpailijoiden juonitteluihin asti, kun jäävät edustuspaikan ulkopuolelle ja kun he sen saavat, heitä harvoin kiinnostaa muiden onnistuminen. Taaskaan luonnehdinta ei koske heitä kaikkia eikä välttämättä edes enemmistöä, mutta aika monia. En kirjoita tätä pahalla, vaan ennemminkin halulla ymmärtää niitä paineita, jotka usein ilmenevät ulospäin "paskamaisuutena". En ole siksi agilitynkaan parissa koskaan odottanut huipuilta mitään sievistelyä. Se ei tarkoita, että hyväksyisin tuollaista käytöstä vähäisemmässäkään määrin, vaan enneminkin sitä, että minun silmissäni valintajärjestelmän ei tule laittaa eriarvoiseen asemaan "kusipäätä" ja diplomaattia. Ehkä tämä johtuu taustastani jääkiekossa. Toki siellä valmentaja valitsee parhaimmin yhteen sopivan joukkueen, mutta vuosien varrella olin jollakin tavalla tekemisissä niin monen kusipäisen huippupelaajan tai tulevan sellaisen kanssa, että ihan hirvittää. Jos siis pärstäkertoimen merkitys nousee liian suureksi, niin en ole aivan vakuuttunut, mihin sillä tiellä päädytään. Olisiko tuo tie parempi vai huonompi?

Myös mahdollinen valmentajan roolin korostuminen lajissa, jossa valmentaudutaan hyvin monin tavoin on vaikeaa. Myönnän, että olen niin epäluuloinen, että en kovin helposti löydä Suomesta ainuttakaan sellaista agility-valmentajaa, jonka uskoisin saavan varauksettoman ja riittävän laajan kannatuksen harrastajien parissa. Onko tämä epäluottamuslause valmentajia kohtaan? Kyllä se tavallaan on. Meille ei ole kasvanut VIELÄ sellaista auktoriteettivalmentajaa, johon edes enemmistö harrastajista luottaisi niin paljon, että surutta antaisi hänelle valtuudet nimetä maajoukkueen. Tietysti valinnan oikeutta voidaan lähestyä monella tasolla. Olisiko valmentajalla oikeus valita koko maajoukkue vai tehdä valinta viimeisten mahdollisten välillä vai voisiko hän valita vaikkapa EO-joukkueen? Nyt en tässä väitä, että tämän kaltaiseen systeemiin oltaisiin menossa vaan pohdiskelen enneminkin sitä, että jos järjestelmää kehitettäisiin tähän suuntaan, mitä vaikutuksia sillä voisi olla. Toisaalta taas, jos sellainen auktoriteetti tässä maassa olisi, niin ehkä harrastajat hänet hyväksyisivätkin. Itse sitä epäilen, mutta taaskaan minun mielipiteelläni ei ole merkitystä. Merkitystä on lähinnä niiden ihmisten mielipiteillä, jotka asettaisivat itsensä maajoukkuevalmentajan arvioitavaksi. Olisivatko siis potentiaaliset maajoukkuekilpailijat tuollaiseen valmiit?

Nousevat kyvyt ja heihin suhtautuminen on myös kokonaisuus, joka minua mietityttää. On helpompaa vanhana kettuna päästä framille ja rinkeihin. Miten saataisiin järjestelmä palvelemaan myös niitä "Karoliineja", jotka nuoresta iästään huolimatta haastavat kaikki ne, joiden aika kilpailijana on jo lähempänä eläkeikää kuin nuoruuden huippusuorituksia. Kokemuksesta on hyötyä, sitäkään ei voi vähätellä, mutta onko kokemuksesta niin paljon hyötyä, että sillä voidaan perustella nuorten syrjäyttäminen. Jos muita lajeja katsoo, niin ennemminkin pitäisi asettaa kysymys toisin päin. Jääkiekossa 35-vuotias on ikämies. Jos hän pelaa, hänellä tulee olla erityistä lahjakkuutta, sitkeyttä ja taitoa. Tulisiko siis vanhoilta konkareilta ennemminkin odottaa ja vaatia enemmän kuin vähemmän. Tässä siis tarkoitan vain ja ainoastaan pääsyä maajoukkueeseen. Olympialajeista ehkä ammunnassa on ollut kaikkein vanhimmat maajoukkueen jäsenet, mutta muissa lajeissa vanhemmat kilpailijat ovat poikkeus. Minulle kyllä kelpaa agilityssa ihan vanha systeemi, mutta jos järjestelmää muutetaan suuntaan, jossa jonkun henkilökohtaisella mielipiteellä on enemmän painoarvoa varsinaisiin tuloksiin verrattuna, ei mielestäni voida ohittaa myöskään ikäulottuvuuden arviointia. Lähestymiskulmia voi olla monia ja kaikki lähestymiskulmat eivät suinkaan ole merkitykseltään samanarvoisia. Nykyistä pohdintaa mielestäni kuitenkin haittaa, että välttämättä ei ole edes selvitetty millä asioilla voisi olla merkitystä. Oma asiansa sitten on pohtia, mitkä olisivat kriittiset tekijät ja mitkä muita merkityksellisiä, muttei aivan yhtä tärkeitä tekijöitä. Minulla on niistä omat ajatukseni, mutta sillä ei ole merkitystä. Sillä on, että potentiaalisen maajoukkueporukan tulee "ostaa" nuo periaatteet. Myös niiden, jotka eivät tule valituiksi.

Motivoituminen MM-kilpailuissa voittamiseen on aihe, joka on keskusteluissa noussut pinnalle. Järjestelmälle ei riitä, että maajoukkueeseen pääsee sellaisia kilpailijoita, joiden päätavoite on vain maajoukkueeseen pääseminen ei siellä menestyminen. Tässä on mielestäni osittain harhaa, vaikka esille nostetaan seikka, joka on osittain totta. Harhaa se on siinä mielessä, että kokonaistavoite tulee aina jakaa osatavoitteisiin. Nuo tavoitteet eivät voi olla vain tulostavoitteita. Ensinnä täytyy lähteä osaamistavoitteista ja vaikkapa fyysisen suorituskyvyn tai henkisen suorituskyvyn tavoitteista. Ensin täytyy osata ja olla riittävän nopea ja taitava. Tämä koskee sekä ohjaajaa että koiraa. Kun nämä tavoitteet on saavutettu, tulee niiden osoittaminen muuntaa käytäntöön hankkimalla vaadittuja tuloksia. Jotkut tuloksista on helpommin saavutettavissa normikilpailuissa, joidenkin tulosten saavuttaminen vaatii paketin kasassapitämistä karsinnoissa. Taustalla täytyy kuitenkin olla jokin suurempi tavoite ja se voi mielestäni olla kaiken osaamisen ulosmittaaminen fyysisesti ja psyykkisesti vuoden pääkilpailuissa, joka olisikin MM-kilpailut. Jotta siihen pääsee, tulisi siihen pystyä jossain muissakin kisoissa. Jos siihen ei pääse missään muussa kisassa, miten siihen voi pystyä MM-kisoissa. En siis usko yhden kisan ihmeeseen, vaikka arvokilpailu kiistatta sytyttää. Siksi tuo syttymiskykykin on mielestäni osoitettava ja mieluiten etukäteen. Kaikille ei voi antaa villiä korttia, kun oletetaan hänen syttyvän vain ja ainoastaan arvokilpailuissa. Liian moni ilmoittautuu tuon kyvyn omaavaksi.

Viimeisenä asiana, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, pitäisin esillä edelleen taloutta. Mitä tahansa tehdäänkin, järjestelmän tulisi olla hyväksyttävissä myös talouden puolesta. Hallituksen tulee tehdä maajoukkueen valinnasta ja sen kustannuksista talousarvio ja se täytyy saada vietyä läpi yleiskokouksessa. Idea on siis "myytävä" jäsenyhdistyksille. Käytännössä nuo "ostajat" ovat usein aktiivikilpailijoita, mutta eivät suinkaan aina ihan sieltä huipulta. Vaikka hallitus voi tehdä kohtalaisen itsenäisiä ratkaisuja karsintaformaatista ihan toimivaltansa puitteissa ei se kuitenkaan voi kävellä yleiskokouksen linjausten ja hyväksytyn budjetin yli. On siis tärkeätä esitellä järjestelmän muutoksen vaikutukset oikeassa valossa ja selkeästi niin, että muutoksen vaikutus on ymmärrettävissä.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Emilia K. , Maaliskuun 12, 2016 kello: 10:38:31:

Emilia K. kirjoitti:
» "Et tainnut Emilia täysin ymmärtää kuinka paljon parempi seitsemän starttia olisi verrattuna nykyiseen 2+3 systeemiin. Agility on luonteeltaan hyvin herkkä laji. Kun mennään täysillä, niin pikkuvirheitä voi tulla helposti. Nykysysteemissä ensimmäisellä radalla on todella suuri merkitys. Mikäli ensimmäisen radan mokaa, niin toiseen tulee aivan liian suuret paineet."

» Totta, luin epätarkasti enkä huomannut, että olit kirjoittanut, että 7 starttia tulisi automaattisesti kaikille starttaajille. Eli kyllä, muutos olisi mittava niille, jotka eivät kykene näyttämään osaamistaan kahdella ensimmäisellä radalla.

» Tiivistetysti tässä, millaisen tulkinnan tämän keskustelun perusteella olen tehnyt siitä, millaisilla muutoksilla sinä ajattelet maailmalle saatavan Suomen "ne oikeat". Tulkinta saattaa olla täysin väärä, ja takuuvarmasti se on ainakin yksinkertaistettu, sitä en kiellä.

» 1) Koira: vain nopeus merkitsee, karsintoihin vain nopeat koirat, muu osaaminen/osaamattomuus kyllä karsii karsinnoissakin
» 2) Ohjaaja: ohjaajan kisahermojen keston painoarvoa lasketaan tuntuvasti, kun ohjaaja tietää saavansa suorittaa kaikki radat ja kaksi huonointa ovat merkityksettömiä lopputuloksen kannalta.

» Sen allekirjoitan täysin, että maailmalle tarvitaan nopeita koiria. Mutta se tuntuu vaikealta hahmottaa, miksi karsinnoissa vähennettäisiin noin mittavasti ohjaajan merkitystä osana kokonaisuutta. Koira ei tiedä, onko sillä edessä yksi, kaksi vai seitsemän rataa. Se tekee aina juuri sitä rataa, jota ollaan tekemässä, ilman paineita tulevasta. Ohjaajaa sitä vastoin koetellaan, kun radan merkittävyys kasvaa.

» Mielestäni maailmalle ei pitäisi lähettää koirakkoa, joka on nopea, mutta jonka ohjaaja ei kykene tiukassa tilanteessa kokoamaan pakettia ja näyttämään parastaan, vaikka näyttämiseen on jäljellä vain se yksi rata. Laji on herkkä, ja juuri siitä syystä ohjaajan pääkopan pitäisi olla priimaa. MM-kisoissa paineet eivät varmastikaan ole ainakaan vähäisemmät kuin Suomen karsinnoissa.

Täytyy kyllä komppailla Emiliaa. Mielestäni Villen visio karsinnoista antaa juuri heikompipäiselle ohjaajalle enemmän pelivaraa. Ei MM-kisoisskaan ole kovin montaa yritystä, kun joka radalla pitäisi onnistua. Tosin olen myös sitä mieltä, että aika pitäisi jollain tapaa ottaa kriteereissä huomioon. Kyllähän karsinnoissa on nyt niin paljon porukkaa, että jollain keinolla päivää pitäisi saada lyhennettyä. Nollatulosten etenemäkeskiarvolle voisi asettaa esim. alarajan.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Emilia K. , Maaliskuun 12, 2016 kello: 10:38:31:

Emilialla on mielettömän hyvin perusteltuja tasapuolisilta vaikuttavia näkökantoja.

Etenemään perustuvat mittarit ovat täyttä huuhaata, koska etenemään vaikuttaa niin paljon muut asiat kuin vain koiran absoluuttinen nopeus radalla. Tuollahan saadaan vain ihmiset kisaamaan tietyille alustoille tiettyjen tuomarien radoille. Lisäksi aikaansaadaan ihan uusi valituksenkohde radan pituuden mittaamisesta, koska se ei ole kovin eksaktia (eikä mielestäni tarvitsekaan olla).

Huomattavasti tasapuolisempi tapa olisi huomioida se tietty prosentuaalinen määrä nollia luokkakoon mukaan "karsintanolliksi".

Osa kirjoituksista on aika halveksuvia asenteeltaan. On varmasti todella mukava olla sellainen "hitaampi" karsintoihin kvaalannut koirakko, kun "huiput" nurisee heidän osallistumisestaan. Turha enää puhua mistään iloisesta harrastuksesta, kun "huipuille" ne tavisharrastajat vaikuttavat olevan lajin turhuus (paitsi raha toki kelpaa).

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: kisaaja , Maaliskuun 10, 2016 kello: 10:56:23:

Kommenttina vaan: olen kisannut yli kymmenen kertaa sekä karsinnoissa että SM-kisoissa kahdella eri koiralla, kahdessa säkäluokassa. Meillä ei ole ollut koskaan kotona esteitä ja seuran kentälle ei olla päästy treenaamaan kuin kerran viikossa, kuuden koirakon ryhmässä 1,5h (sisältäen radanrakennuksen ja purkamisen sekä esteiden siirtämisen varastoon)
Talvella ei olla kisattu paitsi lämpimissä halleissa ja tauot on pidetty seuran koulutusten taukojen mukaan kesällä ja keskitalvella. Olen toiminut myös koulutusohjaajana seurassa.
Koulutusosaamiseni ei ole noiden kisakoirien uran alussa ollut kummoinen näin jälkikäteen ajateltuna, mutta silti tuolla treenisysteemillä molemmat olivat ensimmäistä kertaa karsinnoissa 3.4v ikäisinä. Olemme pari kertaa sijoittuneet karsinnoissa kymmenen kärkeen.
Muuta liikuntaa koirat harrastavat, samoin itse, mutta emme ole mitään himosporttisia. Kontaktit on koulutettu pariin kertaan uudesti, samoin keppien itsenäisyys.
Ei se hyvän tason osaaminen niin mahdottomia vaadi, jos koira on motivoitunut tekemiseen ja sen pää kestää korkean viretilan ja vauhdin.

Upeat panelistit, kiitos.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: maksi3 , Maaliskuun 12, 2016 kello: 16:16:38:

maksi3 kirjoitti:
» Emilialla on mielettömän hyvin perusteltuja tasapuolisilta vaikuttavia näkökantoja.

» Etenemään perustuvat mittarit ovat täyttä huuhaata, koska etenemään vaikuttaa niin paljon muut asiat kuin vain koiran absoluuttinen nopeus radalla. Tuollahan saadaan vain ihmiset kisaamaan tietyille alustoille tiettyjen tuomarien radoille. Lisäksi aikaansaadaan ihan uusi valituksenkohde radan pituuden mittaamisesta, koska se ei ole kovin eksaktia (eikä mielestäni tarvitsekaan olla).

» Huomattavasti tasapuolisempi tapa olisi huomioida se tietty prosentuaalinen määrä nollia luokkakoon mukaan "karsintanolliksi".

» Osa kirjoituksista on aika halveksuvia asenteeltaan. On varmasti todella mukava olla sellainen "hitaampi" karsintoihin kvaalannut koirakko, kun "huiput" nurisee heidän osallistumisestaan. Turha enää puhua mistään iloisesta harrastuksesta, kun "huipuille" ne tavisharrastajat vaikuttavat olevan lajin turhuus (paitsi raha toki kelpaa).

Tämä halveksuva asenne kiinnitti kanssa huomioni :( ? Siihen ei ole kenellekään varaa ainakaan yksityisellä kouluttajalla. Olisihan se ikävää huomata olevansa karsinnoissa se "jarru" ja kouluttaja siellä kärjessä siis se joka pitää meitä "jarruina". No enpä kehtaisi enään mennä koulutuksiin. Ilosia treenejä kuitenkin :)

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: maksi3 , Maaliskuun 12, 2016 kello: 16:16:38:

maksi3 kirjoitti:

» Etenemään perustuvat mittarit ovat täyttä huuhaata, koska etenemään vaikuttaa niin paljon muut asiat kuin vain koiran absoluuttinen nopeus radalla. Tuollahan saadaan vain ihmiset kisaamaan tietyille alustoille tiettyjen tuomarien radoille. Lisäksi aikaansaadaan ihan uusi valituksenkohde radan pituuden mittaamisesta, koska se ei ole kovin eksaktia (eikä mielestäni tarvitsekaan olla).

Olen täysin samaa mieltä!

Jos ja kun karsintamenetelmää halutaan muuttaa, on siihen varmasti äärimmäisen vaikeaa löytää tasapuolista järjestelmää. EO pistesysteemi suosii etelä-Suomen kisoja, jolloin pohjoisen kovat koirakot ovat eriarvoisessa asemassa kuin etelän. Ja ihan yhtälailla se kisaajamääriin sidottu karsintanolla. Mutta jos näin päätetään niin sitten se päätetään. Itse en näe tuota kahden tuplan vaatimusta niinkään karsintoja pienentävänä tekijänä ja omasta mielestäni kriteereissä olisi pikemmin pitänyt ottaa mukaan nollavoitto sekä agility- että hyppyradalta.

Nopeat on nopeita, oli sitten kyseessä agility- tai hyppyrata.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: jesu , Maaliskuun 12, 2016 kello: 15:44:34:

jesu kirjoitti:
» Emilia K. kirjoitti:
» » "Et tainnut Emilia täysin ymmärtää kuinka paljon parempi seitsemän starttia olisi verrattuna nykyiseen 2+3 systeemiin. Agility on luonteeltaan hyvin herkkä laji. Kun mennään täysillä, niin pikkuvirheitä voi tulla helposti. Nykysysteemissä ensimmäisellä radalla on todella suuri merkitys. Mikäli ensimmäisen radan mokaa, niin toiseen tulee aivan liian suuret paineet."

» » Totta, luin epätarkasti enkä huomannut, että olit kirjoittanut, että 7 starttia tulisi automaattisesti kaikille starttaajille. Eli kyllä, muutos olisi mittava niille, jotka eivät kykene näyttämään osaamistaan kahdella ensimmäisellä radalla.

» » Tiivistetysti tässä, millaisen tulkinnan tämän keskustelun perusteella olen tehnyt siitä, millaisilla muutoksilla sinä ajattelet maailmalle saatavan Suomen "ne oikeat". Tulkinta saattaa olla täysin väärä, ja takuuvarmasti se on ainakin yksinkertaistettu, sitä en kiellä.

» » 1) Koira: vain nopeus merkitsee, karsintoihin vain nopeat koirat, muu osaaminen/osaamattomuus kyllä karsii karsinnoissakin
» » 2) Ohjaaja: ohjaajan kisahermojen keston painoarvoa lasketaan tuntuvasti, kun ohjaaja tietää saavansa suorittaa kaikki radat ja kaksi huonointa ovat merkityksettömiä lopputuloksen kannalta.

» » Sen allekirjoitan täysin, että maailmalle tarvitaan nopeita koiria. Mutta se tuntuu vaikealta hahmottaa, miksi karsinnoissa vähennettäisiin noin mittavasti ohjaajan merkitystä osana kokonaisuutta. Koira ei tiedä, onko sillä edessä yksi, kaksi vai seitsemän rataa. Se tekee aina juuri sitä rataa, jota ollaan tekemässä, ilman paineita tulevasta. Ohjaajaa sitä vastoin koetellaan, kun radan merkittävyys kasvaa.

» » Mielestäni maailmalle ei pitäisi lähettää koirakkoa, joka on nopea, mutta jonka ohjaaja ei kykene tiukassa tilanteessa kokoamaan pakettia ja näyttämään parastaan, vaikka näyttämiseen on jäljellä vain se yksi rata. Laji on herkkä, ja juuri siitä syystä ohjaajan pääkopan pitäisi olla priimaa. MM-kisoissa paineet eivät varmastikaan ole ainakaan vähäisemmät kuin Suomen karsinnoissa.

» Täytyy kyllä komppailla Emiliaa. Mielestäni Villen visio karsinnoista antaa juuri heikompipäiselle ohjaajalle enemmän pelivaraa. Ei MM-kisoisskaan ole kovin montaa yritystä, kun joka radalla pitäisi onnistua. Tosin olen myös sitä mieltä, että aika pitäisi jollain tapaa ottaa kriteereissä huomioon. Kyllähän karsinnoissa on nyt niin paljon porukkaa, että jollain keinolla päivää pitäisi saada lyhennettyä. Nollatulosten etenemäkeskiarvolle voisi asettaa esim. alarajan.

Kuten joku tuolla aiemmin jo totesikin, viime vuosina kirkkain menestys arvokisoissa on ollut enemmän tulosvarmuudesta (oikeasssa paikassa onnistumisesta) kuin koirakoiden nopeudesta kiinni.

Karsintojen starttimäärän kasvattamiseen liittyy kuitenkin mielestäni yksi keskeinen etu, joka saattaa olla tarpeen:

Nykyisen systeemin ongelmana on, että marginaalit ovat niin pieniä, että huippujen välillä ratkaisevaa ei ole kuka onnistuu vaan kuka ei epäonnistu. Nykyisellään koirakoilla on karkeasti yksi "elämä" käytettävissä: kaikissa säkäluokissa nopea koirakko voi hyvin saavuttaa paikan joukkueessa vaikka tekisi yhdellä radalla virheen. Toinen virhe tiputtaa melkein automaattisesti joukkueesta ainakin yksilökisasta.

Paineensietokyky on tärkeää ja toivottavinta olisi, että kisaajana oppisi asettamaan tilanteen niin sivuun, että pystyisi omaan parhaaseensa vaikka paikka ulkoisesti olisi tiukka. Näinhän pitäisi pystyä myös arvokisoissa varsinkin, jos lähdetään kärjen tuntumasta sille jälkimmäiselle radalle. Mutta olisiko kuitenkin järkevää olla nostamatta painekerrointa aivan taivaisiin jo karsinnoissa?

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Maajoukkuekoirat? , Maaliskuun 12, 2016 kello: 22:25:57:

Näitä juttuja lukiessa herää monia ajatuksia. Yksi koskee sitä, että valitettavasti hyvin harvalla on useamman kuukauden kesälomaa ja siten mahdollisuutta kierrellä kovissa kisoissa ympäri Eurooppaa. On hienoa, että jotkut näin tekevät, mutta onko kovin tasapuolinen lähtökohta, että muualla kisaaminen otettaisiin jonkinlaiseksi kriteeriksi? Nipin napin ymmärrän tänä päivänä EO-kisan merkityksen, mutta tosiasia senkin osalta on, että edes kaikilla huipuilla ei ole aina varaa tai mahdollisuutta niihin karkeloihin lähteä, koska omarahoitusosuus on niin suuri. Toisaalta niin ison joukkueen kustantaminen ympäri Eurooppaa järjestettäviin kisoihin on taloudellinen haaste. Minun silmissäni jopa lähes mahdottomuus. Toki moni mahdottomuus on muuttunut mahdollisuudeksi, kunhan sille on luotu toimiva järjestelmä. Tulonsiirroille taviskisailijoilta en oikein lämpene, mutta jos he siihen suostuvat, niin mikä ettei. Joka tapauksessa ulkomailla kisaamisen painoarvo ei missään mittarissa voi mielestäni olla liian suuri. Se syrjii opiskelijoita ja niitä joilla ei ole varaa matkustella tai joille vaikkapa perheen arjen pyörittäminen ei sitä mahdollista.

Jos halutaan saada kovia ulkomaalaisia haastajia vähän isomman porukan vastustajiksi, niin miksei kutsuta Suomeen paria kolmea maailman huippua kouluttamaan ja KILPAILEMAAN. Nykyisin kutsutaan usein MM-tuomareita ja muita huipputuomareita kouluttamaan ja tuomaroimaan, jotta saadaan kokemusta heidän radoistaan. Maailman huipuista olisi kuitenkin hyötyä myös suomalaisten kilpailijoiden haastajana ja kun he myös kouluttaisivat samalla rahalla saataisiin enemmän. Kyllähän näitä joitakin on toki Suomessa nähty, mutta lähestymiskulma ei mielestäni ole aina ollut hyötynäkökulmasta paras mahdollinen. Kyllä jokaiselle kisaajalle 8huipullekin) tekisi hyvää laittaa itsensä puntariin, kun vastustajana on Silvia tai Jenny. Vielä parempaa tekisi, jos vertailisi omaa ja heidän ratasuoritustaan videolta. Ihan sama vaikka itse radan tekisi tuiki tuttu suomalainen tuomari. Jos seurat kutsuisivat vaikkapa Helsinginseudulla kahden päivän kisasessioon huippupareja, takaisi heille ilmaiset lähdöt ja majoituksen ehkä jopa matkat sekä kovat suomalaiset kilpakumppanit kolmelle radalle per päivä, olisi kisalla haastetta jo kaikille. Tuollaisessa kisassa voisi starttimaksu olla 5 euroa kalliimpi, koska kisalla olisi hieman poikkeava kansainvälisen tason haastamisen tarkoitus. Jos taas kansainvälisten huippujen kohtaamista haluttaisiin vältellä eikä kustannuksiin omalta osaltaan oltaisi suomalaiskisaajien toimesta valmiita, niin voitaisiin hyvin kysyä syitä siihen. Olisiko silloin edes aidosti olemassa halua koviin kisoihin vai onko sittenkin enemmän viehtymystä ulkomaanmatkailuun? Vai mistä olisi kysymys? En kiistä, etteikö ulkomailla kisaamisesta olisi hyötyä. Varmasti on! Minua kuitenkin enemmän kiinnostaa se, miten Suomeen saadaan tasokkaita kilpailuja? Se on varmaa, että jos suomalaiset huippukisaajat karttelevat toistensa aitoa kohtaamista, ei kilpailumotivaatio ole kohdallaan. Vielä vaikeampi olisi tilanne, jos noita aitoja kohtaamisia ei olisi ja maajoukkueen valintaan alkaisivat vaikuttaa enemmän muut tekijät kuin kilpakumppanien voittaminen.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Emilia K. , Maaliskuun 12, 2016 kello: 10:38:31:

Emilia K. kirjoitti:
» "Et tainnut Emilia täysin ymmärtää kuinka paljon parempi seitsemän starttia olisi verrattuna nykyiseen 2+3 systeemiin. Agility on luonteeltaan hyvin herkkä laji. Kun mennään täysillä, niin pikkuvirheitä voi tulla helposti. Nykysysteemissä ensimmäisellä radalla on todella suuri merkitys. Mikäli ensimmäisen radan mokaa, niin toiseen tulee aivan liian suuret paineet."

» Totta, luin epätarkasti enkä huomannut, että olit kirjoittanut, että 7 starttia tulisi automaattisesti kaikille starttaajille. Eli kyllä, muutos olisi mittava niille, jotka eivät kykene näyttämään osaamistaan kahdella ensimmäisellä radalla.

» Tiivistetysti tässä, millaisen tulkinnan tämän keskustelun perusteella olen tehnyt siitä, millaisilla muutoksilla sinä ajattelet maailmalle saatavan Suomen "ne oikeat". Tulkinta saattaa olla täysin väärä, ja takuuvarmasti se on ainakin yksinkertaistettu, sitä en kiellä.

» 1) Koira: vain nopeus merkitsee, karsintoihin vain nopeat koirat, muu osaaminen/osaamattomuus kyllä karsii karsinnoissakin
» 2) Ohjaaja: ohjaajan kisahermojen keston painoarvoa lasketaan tuntuvasti, kun ohjaaja tietää saavansa suorittaa kaikki radat ja kaksi huonointa ovat merkityksettömiä lopputuloksen kannalta.

» Sen allekirjoitan täysin, että maailmalle tarvitaan nopeita koiria. Mutta se tuntuu vaikealta hahmottaa, miksi karsinnoissa vähennettäisiin noin mittavasti ohjaajan merkitystä osana kokonaisuutta. Koira ei tiedä, onko sillä edessä yksi, kaksi vai seitsemän rataa. Se tekee aina juuri sitä rataa, jota ollaan tekemässä, ilman paineita tulevasta. Ohjaajaa sitä vastoin koetellaan, kun radan merkittävyys kasvaa.

» Mielestäni maailmalle ei pitäisi lähettää koirakkoa, joka on nopea, mutta jonka ohjaaja ei kykene tiukassa tilanteessa kokoamaan pakettia ja näyttämään parastaan, vaikka näyttämiseen on jäljellä vain se yksi rata. Laji on herkkä, ja juuri siitä syystä ohjaajan pääkopan pitäisi olla priimaa. MM-kisoissa paineet eivät varmastikaan ole ainakaan vähäisemmät kuin Suomen karsinnoissa.

Agility on oikeasti niin herkkä laji, että harva onnistuu aina kaikilla radoilla. Mikäli onnistuu tekemään 5 upeaa rataa 7 radasta, niin väitän koirakon olevan hyvä edustaja MM-kilpailuihin (nollaprosentti 71,5). Suurin osa vuoden 2015 maajoukkuekoirakoista teki 4 nollaa 5 radalta (nollaprosentti 80). Vuonna 2015 ainoastaan Timo ja Punssi vetivät kaikki radat nollalla läpi. Medeissä tilanne oli vähän erilaisempi tänä vuonna, sillä 4., 5., 6. ja 7. koirakko tekivät vain 2 nollaa... (nollaprosentti 40). Eli ei tämä nykyinenkään systeemi vaadi koirakolta täydellistä onnistumista.

Viisi parasta rataa seitsemästä kannustaisi rohkeisiin suorituksiin, koska pistelaskusysteemi suosii nopeita koirakoita. Nopealla suorituksella pystyy tekemään eroa muihin. Mitä enemmän nopeita koirakoita on karsintojen lopussa mukana, niin sitä suuremmaksi viimeisten ratojen paine kasvaa. Nyt on usein viimeiset radat jo paineettomia, koska maajoukkuepaikka on jo ratkennut ennen viimeistä suoritusta. Asioissa on tosiaan monta puolta ja vielä enemmän näkökulmia. Minusta tämä nykyinen systeemi paineistaa eniten niitä lauantaina startteja eikä niitä sunnuntaina viimeisiä startteja.

Minusta karsintoihin pitäisi olla esikarsinnat, jotta itse kisoissa ei tarvitsisi enää karsia ketään. Mitä enemmän minä olen tätä miettinyt, niin sitä enemmän minä uskon pienempien karsintojen tuovan meille paremman maajoukkueen. Se onkin sitten kokonaan toinen keskustelu, että millaisilla kriteereillä karsintoihin pääsisi ;-)

• Medien karsinnat vuonna 2015

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Ville L , Maaliskuun 14, 2016 kello: 14:49:03:

Jos tavallisissa 3-luokan kisoissa ihanneaika olisi aina nopein nolla +15%, kuten karsinnoissa, niin karsisiko tämä osanottajien määrää karsintoihin ja SM-kisoihin? Kriteerit osanotto oikeuteen voisivat pysyä samana.
Näin tulisi samalla huomioitua olosuhteiden vaikutus ihanneaikaan, eikä se jäisi tuomarin arvioitavaksi.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Ville L , Maaliskuun 14, 2016 kello: 14:49:03:

Haastajien onnistumisista riippuen 0-2 viimeistä starttaajaa on yleensä varmistanut paikkansa joukkueessa ennen omaa suoritusvuoroaan. Voi tuntua, että viimeiselle radalle kärjessä lähteneet koirakot ovat yleensä päätyneet myös maajoukkueeksi, mutta taustalla on enemmän se, että kärjessä lähteneet koirakot ovat myös suoriutuneet finaalista onnistuneesti.

Puhtaan matemaattisesti tarkastellen valtaosa maajoukkuepaikoista on ollut auki viimeiselle radalle lähdettäessä. Useimmissa säkäluokissa viimeiselle radalle startanneista koirista noin 7-8 on vielä ollut mahdollisuus saavuttaa paikka yksilökilpailussa (eli takamatka kolmantena olevaan on ollut alle 50 pistettä) ja 2-3 seuraavaa ovat vielä voineet kilpailla neljännestä sijasta ja paikassa joukkuekilpailussa. Vastaavasti säkäluokasta riippuen 0-1 koirakkoa on varmistanut paikan joukkueessa ennen viimeistä starttia (etumatka neljänteen (paikka yksilöissä) tai viidenteen (paikka joukkueessa) on ollut yli 50 pistettä).

Luulisi, että tuossa kohtaa vasta paine rupeaisi tuntumaan kun tietää, että maajoukkuepaikka on enää omasta onnistumisesta kiinni. Mielenkiintoista, jos useampi Villen tavoin kokee, että paine ei enää tuolloin (kun virheellä konkreettisesti voi menettää maajoukkuepaikan) ole niin suuri, vaan paine on suurempi lauantaina kun pelataan vasta mahdollisuudesta tavoitella paikkaa. Vai onko kyse vain siitä, että sunnuntain finaaliradalle kärjestä lähtevät ne koirakot, joilla on kulkenut karsintaviikonloppuna hyvin, jolloin itseluottamus on ihan toisella tasolla kuin lauantain toisella radalla jos takana on jo yksi tavalla tai toisella sössitty rata? Herkässä lajissa fiiliksellä voi olla valtava merkitys.

Vastineena juttuun: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Poissa , Maaliskuun 6, 2016 kello: 17:00:57:

Onko suomen ongelmat johtuneet maailmalla hitaudesta? Mielestäni ei vaan ihan jostain muusta. Nykysysteemilläkin sinne on aina karsiutuneet ne parhaat, mutta miksi ne parhaat eivät pärjää? Liikaa keskitytään nopeuteen mielestäni tällä hetkellä keskusteluissa.
Itselläni herää kysymys, että kuka nämä huippujen kisat kustantavat jos koirakoita otetaan mukaan vain kourallinen? Haluaako seurat lähteä järjestämään kyseisiä kisoja, jos hyöty jää saamatta? Vai repiikö SAGI nämä rahat toista kautta riviharrastajien taskusta? Siinä mielestäni on hieman mietittävää vielä.
Totta on että osallistujamäärää voisi karsia hieman. Mutta ei hirmusia määriä.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: ITe , Maaliskuun 14, 2016 kello: 10:59:49:

ITe kirjoitti:
» Joka tapauksessa ulkomailla kisaamisen painoarvo ei missään mittarissa voi mielestäni olla liian suuri. Se syrjii opiskelijoita ja niitä joilla ei ole varaa matkustella tai joille vaikkapa perheen arjen pyörittäminen ei sitä mahdollista.

Ihan jokaisessa urheilulajissa maailman (tai edes Suomen) huipulle pyrkivä joutuu panostaamaan taloudellisesti paljon. Valitettavasti muissakin urheilulajeissa myös niitä potentiaalisia huippuja karsiutuu pois, koska heillä ei ole taloudellisia resursseja panostaa lajiinsa riittävästi. Mielestäni agissakaan ei pidä liikaa ajatella "kaikilla oltava varaa päästä huipulle", vaan kisaajamäärän kasvaessa sinne huipulle pääsemiseksi vaaditaan yhä enemmän, myös taloudellisesti.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: urheilija , Maaliskuun 15, 2016 kello: 11:54:54:

Oletko siis sitä mieltä, että ulkomailla saatu nollatulosta on jotenkin parempi vain sen takia, että se on tehty ulkomailla. Euroopassa ei ole ainuttakaan kilpailusarjaan, jolla olisi jokin virallinen asema tai kuuluisi johonkin arvokilpailuketjuun. Olisi ihan eri asia, jos olisi vaikkapa Euroopan turnee, joka kiertäisi eri maissa. Niin kuin totesin EO on ainoa kilpailu jolla edes teoriassa on jokin virallinen arvostus. Miten vaikkapa arvostaisivat avoimen mestaruuden, joka on hankittu Liettuassa, Saksassa tai Espanjassa ja millä tavoin niitä arvioitaisiin tai vertailtaisiin Suomen kisoihin?

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: nopeat vs hitaat , Maaliskuun 15, 2016 kello: 08:59:40:

nopeat vs hitaat kirjoitti:
» Onko suomen ongelmat johtuneet maailmalla hitaudesta? Mielestäni ei vaan ihan jostain muusta. Nykysysteemilläkin sinne on aina karsiutuneet ne parhaat, mutta miksi ne parhaat eivät pärjää? Liikaa keskitytään nopeuteen mielestäni tällä hetkellä keskusteluissa.
» Itselläni herää kysymys, että kuka nämä huippujen kisat kustantavat jos koirakoita otetaan mukaan vain kourallinen? Haluaako seurat lähteä järjestämään kyseisiä kisoja, jos hyöty jää saamatta? Vai repiikö SAGI nämä rahat toista kautta riviharrastajien taskusta? Siinä mielestäni on hieman mietittävää vielä.
» Totta on että osallistujamäärää voisi karsia hieman. Mutta ei hirmusia määriä.

Minä uskallan väittää, ettei tämä systeemi välttämättä löydä niitä parhaita. Tietysti on kovin vaikeaa sanoa, että kuka olisi absoluuttisesti paras edustamaan Suomea. Ja ennenkuin lynkkaatte ajatukseni, niin koen tietäväni asiasta jotain, koska olen onnistunut karsinnat kerran voittamaan (olematta kuitenkaan paras koirakko edustamaan Suomea). Nykyisessä systeemissä on minusta liikaa sattumaa. Ratoja on liian vähän. Paineistaminen on vääränlaista, kun porukkaa karsitaan kesken kaiken pois kisoista.

Niin pitkään kun Suomi lähettää samat koirat yksilöihin ja joukkuekisaan, niin nopeuden pitää olla korostetussa asemassa. Kotikisoihin (ja miksei vaikka Ruotsiinkin) voisi olla eri kriteerit yksilöihin ja joukkueisiin.

Yksi hyvä tapa maajoukkueenjoukkueen karsimiseen olisi useamman viikonlopun karsinta tai oikeudenmukainen ranking (onko sellaista?). Kuten jo aiemmin kirjoitin, niin valinta on aina jonkun tai joidenkin asioiden kompromissi. Nykyinen suuri kisaajamäärä aiheuttaa turhan tiukan rajauksen karsintaformaattiin, joten osallistujia voidaan helposti rajata ennakkoon. Karsintojen osallistujat voisi rajata esimerkiksi näin: Mukaan pääsee edellisen vuoden maajoukkue, kaikki piirinmestarit, nopeuteen painottuvan rankingin x parasta ja muutaman karsintakilpailun x parasta. Mikäli ei täytä mitään noista ehdoista, niin kuuluuko sitten maajoukkuekarsintoihin... Muitakin erilaisia ideoita päästä löytyy ;-)

Kustannukset saadaan helposti katettua, vaikka karsintoihin osallistujia vähennetään. Mikäli itse karsintoihin osallistuu 50 koirakkoa / säkäluokka, niin koirakoita on yhteensä 150. Kaikki juoksevat 7 starttia, jotka maksavat noin 21 € per startti (150 € / 7 starttia). Näin ilmomaksuilla saadaan 22500 €.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: urheilija , Maaliskuun 15, 2016 kello: 11:54:54:

On hyvä muistaa, että Kalle Palander, Jarkko Nieminen, Tanja Poutiainen, Mikko Ilonen jne. ovat ensin hankkineet menestystä ja suorituksillaan ja voitoillaan hankkineet paikkansa Euroopan ja maailman kiertueille. On ihan eri asia lunastaa paikka vaikka NHLssä kuin mennä pelaamaan jääkiekkoa Tanskan kolmosdivariin. Nämä huiput ovat todellakin lunastaneet paikkansa huipulla ja joutuneet panostamaan alkuun suuria summia omasta kukkarosta. Rahalla he eivät kuitenkaan paikkaansa ole saaneet, ei edes Heikki Kovalainen tai Kimi Räikkönen, jotka ovat kisanneet ehkä maailman kalleimmassa lajissa. En minä kiellä ketään hankkimasta kokemusta maailmalta myöskään agilityn osalta. En missään nimessä. Uskon myös, että siitä on hyötyä. Kyseenalaistan vain tuloisten rinnastettavuuden tai varsinkin jonkin keinotekoisen painoarvon antamisen tuloksille, joidenka arvoa kukaan ei voi millään tavalla loogisesti esittää. Mikä merkitys olisi vaikka sillä, että suomalainen kilpailija voittaisi kolmena vuotena Norjan mestaruuden? Saavutus olisi hieno, mutta olisiko hän noiden voittojen perusteella yhtään parempi haastamaan suomalaiset huiput? Varmasti hän olisi valmiimpi, mutta olisiko hän parempi?

Joissakin lajeissa taloudellinen panostus tulee paljolti välineistä. Näin on vaikkapa autourheilussa tai vaikkapa ratsastuksessa. Maailmanluokan hevonen maksaa maltaita. Sitä ei ensinnäkään myydä ihan kenelle tahansa ja sen kunnossapito ja lennätys vaikkapa Euroopan kisoihin maksaa kuulopuheiden mukaan noin 15.000 euroa. Ei siis mikään ihan halpa lysti. Tämä jo vääjäämättä rajaa huippuhevoset ainakin kohtalaisen huipuille ratsastajille. Koirien suhteen on vähän toinen juttu. Huippukoiran voi saada lähes samaan hintaan kuin ihan tavallisetkin lahjat omaavan vipeltäjän. Huippu koirakoita on syntynyt myös ympäri Suomea ja itsensä kuntoon laittaminen ei maksa maltaita. Huippu haastajat voivat tulla siis mistäpäin vain. Se, että joku on kisannut ulkomailla ei tee koirakosta huippukoirakkoa. Kokeneemman koirakon se kyllä voi tehdä. Jossain tilanteessa on syytä vertailla näitä koirakoita keskenään niiden todellisen osaamisen ja nopeuden perusteella ei pelkän kokemuksen perusteella.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: urheilija , Maaliskuun 15, 2016 kello: 11:54:54:

urheilija kirjoitti:
» ITe kirjoitti:
» » Joka tapauksessa ulkomailla kisaamisen painoarvo ei missään mittarissa voi mielestäni olla liian suuri. Se syrjii opiskelijoita ja niitä joilla ei ole varaa matkustella tai joille vaikkapa perheen arjen pyörittäminen ei sitä mahdollista.

» Ihan jokaisessa urheilulajissa maailman (tai edes Suomen) huipulle pyrkivä joutuu panostaamaan taloudellisesti paljon. Valitettavasti muissakin urheilulajeissa myös niitä potentiaalisia huippuja karsiutuu pois, koska heillä ei ole taloudellisia resursseja panostaa lajiinsa riittävästi. Mielestäni agissakaan ei pidä liikaa ajatella "kaikilla oltava varaa päästä huipulle", vaan kisaajamäärän kasvaessa sinne huipulle pääsemiseksi vaaditaan yhä enemmän, myös taloudellisesti.

Muissa lajeissa yleensä huipuilla maksetaan palkkaa ja mukana pyörii huippulahjakkuuksilla alusta asti sponsorirahat. Tietääkseni vielä kukaan ei tienaa pelkällä agilityn huipulla kisaamisella, eivätkä sponsorisopimukset ole erityisen rahakkaita.

Sinänsä vertaus muihin urheilulajeihin tai "huippu-urheilusta" puhuminen ontuu, sillä ihan jokaikinen agilityharrastaja joutuu käymään päivätöissä eikä kilpailemisella elä.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: ITe , Maaliskuun 15, 2016 kello: 14:28:19:

....unohtamatta, että Suomessakin on SM-open kisa.
Eikö voisi arvostaa sitä, mitä meillä itselläkin on ja tehdä siitä vielä parempi?

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Open , Maaliskuun 15, 2016 kello: 19:52:50:

Ehdottomasti FIN-Open kisan merkitystä voisi nostaa!

Myös ulkomailla kisaamisen meriittimerkitystä tulisi arvioida monipuolisesti. Jos ulkomailla kisaamista pidetään meriittinä, niin minkälaisena meriittinä pidetään ulkomailla kisaamisessa toistuvaa epäonnistumista? Jos joku pääsee vuodesta toiseen viimeisten koirakkojen joukossa EO-joukkueeseen ja epäonnistuu useana vuonna peräkkäin ja tuliaisina on vain hyllyjä, niin onko pelkkä osallistuminen silloinkaan mikään meriitti. Eikö pikemminkin tulisi vähentää EO-rankingissa miinuspisteitä, jos homma ei kerta kaikkiaan maailmalla suju. Silloin maailmalla toistuvasti epäonnistuvat joutuisivat tekemään enemmän töitä päästäkseen edes uudelleen yrittämään EO-kisoissa. Kieltämättä se söisi miestä/naista, mutta laittaisi ehkä yrittämään loppuun asti, kun tietäisi, että ensivuonna joukkueeseen pääseminen olisi vielä vaikeampaa, jos ei yrittäisi täysillä. Toisaalta uusille naamoille voisi paikka aueta hieman helpommin, mutta ei kuitenkaan liian helposti. Meriittejä on siis kahdenlaisia hyviä ja huonoja. Sekin on tunnustettava.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: nopeat vs hitaat , Maaliskuun 15, 2016 kello: 08:59:40:

Miten nopeutta voidaan vertailla? Vain ja ainoastaan samalla radalla, samalla alustalla juostut nopeudet ovat vertailukelpoisia. Rataprofiililla on valtava merkitys etenemiin. Joten mitään nopeuteen perustuvaa karsintaa/osallistumisoikeutta en kannata.

Kunnon suorat radalla, niin johan saadaan hyviä etenemiä :-)

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: nopeuden vertaaminen , Maaliskuun 25, 2016 kello: 13:59:11:

Yksi keskustelun aihe on ollut ranking. Minkälaisia menetelmiä sitten on ollut käytössä?

https://en.wikipedia.org/wiki/Ranking

https://en.wikipedia.org/wiki/Sports_rating_system

https://en.wikipedia.org/wiki/Elo_rating_system

http://www.usaswimming.org/DesktopDefault.aspx?TabId=1492&Alias=Rainbow&Lang=en

http://www.sportsys.co.uk/?page_id=53

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: nopeuden vertaaminen , Maaliskuun 25, 2016 kello: 13:59:11:

nopeuden vertaaminen kirjoitti:
» Miten nopeutta voidaan vertailla? Vain ja ainoastaan samalla radalla, samalla alustalla juostut nopeudet ovat vertailukelpoisia. Rataprofiililla on valtava merkitys etenemiin. Joten mitään nopeuteen perustuvaa karsintaa/osallistumisoikeutta en kannata.

» Kunnon suorat radalla, niin johan saadaan hyviä etenemiä :-)

Rataprofiileilla on ehdottomasti suuri vaikutus nopeuksiin. Nopeutta painottavien ajatuksien kannalta kyse ei tosin ole yksinomaan ongelmasta vaan myös ominaisuudesta. Pitkään Suomessa suosittiin kansainvälisessä vertailussa tarkastelemalla erittäin kiemuraisia ratoja, joissa koiran hallinta väärien esteiden välissä ylikorostui. Parina viime vuonna maailmanmestaruudet on lähes järjestelmällisesti ratkottu radoilla, joilla on pitänyt mennä kovaa ja haaste on tullut ohjaajan kyvystä rytmittää vauhtia oikein. Nopeuden ihannoiminen rataprofiileissa olisi omiaan viemään ratoja yleisesti vauhdikkaampaan suuntaan ja siten lisäämään etenemisen ja kovassa vauhdissa tehtävän ohjauksen arvoa harrastajien keskuudessa sen sijaan, että taitoa olisi vetää koira nenästä jokaisen esteen yli.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Rataprofiilit , Maaliskuun 26, 2016 kello: 16:43:28:

Rataprofiilit kirjoitti:
» nopeuden vertaaminen kirjoitti:
» » Miten nopeutta voidaan vertailla? Vain ja ainoastaan samalla radalla, samalla alustalla juostut nopeudet ovat vertailukelpoisia. Rataprofiililla on valtava merkitys etenemiin. Joten mitään nopeuteen perustuvaa karsintaa/osallistumisoikeutta en kannata.

» » Kunnon suorat radalla, niin johan saadaan hyviä etenemiä :-)

» Rataprofiileilla on ehdottomasti suuri vaikutus nopeuksiin. Nopeutta painottavien ajatuksien kannalta kyse ei tosin ole yksinomaan ongelmasta vaan myös ominaisuudesta. Pitkään Suomessa suosittiin kansainvälisessä vertailussa tarkastelemalla erittäin kiemuraisia ratoja, joissa koiran hallinta väärien esteiden välissä ylikorostui. Parina viime vuonna maailmanmestaruudet on lähes järjestelmällisesti ratkottu radoilla, joilla on pitänyt mennä kovaa ja haaste on tullut ohjaajan kyvystä rytmittää vauhtia oikein. Nopeuden ihannoiminen rataprofiileissa olisi omiaan viemään ratoja yleisesti vauhdikkaampaan suuntaan ja siten lisäämään etenemisen ja kovassa vauhdissa tehtävän ohjauksen arvoa harrastajien keskuudessa sen sijaan, että taitoa olisi vetää koira nenästä jokaisen esteen yli.

Eikös joku ulkomaalainen tuomari ole joskus todennut suomalaista agility ratoja katsoessa, ettei tuo ole agilityä vaan tottelevaisuuskoulutusta. Kukaan ei tietysti tiedä millainen rata on seuraavissa arvokisoissa mutta jos siellä pärjätään tyyliin valssi/sokkari ja muutama muua veivaus niin olisiko aika palata yksinkertainen on kaunista ja tehokasta harjoitteluun. En tiedä jollain on varmasti tähän parempaa sanottavaa. Kiemurat tässä maassa osataan mikä on siis puuttuva palikka?

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Harrastelija , Maaliskuun 26, 2016 kello: 17:51:51:

Mun mielestä radat ovat muuttuneet enemmän vauhdikkaiksi? Noin niinkuin keskimäärin.
Aika kivoja ollut moni viimeviikkojen rataprofiili (ja mnähän kisaan paljon...). Mennään kovaa pitkillä esteväleillä, sitten pitää osata saada koira takaakiertoon, kepeillä pitää osata vaihtaa puolta ja ne perinteiset puomi/putki erottelutkin on löytyneet.
Eli pelkällä tekniikalla ei enää ole pärjännyt. Sopivassa suhteessa vauhtia ja teknistä osaamista, kiitos domaret!
Ja tämähän kommentti ei liittynyt panelisteihin sitten mitenkään vaan tuohon rataprofiilikommenttiin.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Ines , Maaliskuun 7, 2016 kello: 14:47:45:

Ennen muinoin, silloin kun Suomi vielä menestyi isoissa kisoissa, harjoiteltiin ja kilpailtiin paljon vähemmän.

Treenattiin ohjauskuvioita lyhyillä sarjoilla - max seitsemän estettä.
Kilpailtiin harvoin, koska kisoja ei ollut niin paljoa tarjolla.
Ei ollut henkisiä valmentajia, fyssareita, halleja.

Harkat oli kerran tai kaksi viikossa ja omatoimisesti saatettiin käydä jonain iltana. Kisoja ennen ja jälkeen pidettiin lepopäivä. Talvella pidettiin osittain pakosta taukoa tai jos jossain oli kilpailut niin niihin osallistuttiin harkkaamatta.

Nykyään näyttää trendi olevan se, että harjoitellaan 35 - 40 esteen rataa. Sitä hinkataan pahimmillaan pari kertaa kokonaan ja otetaan vielä kuvioita jostain kohtaa radasta. Estesuorituksia saattaa tulla hyvinkin lähemmäksi 100 pitkissä treeneissä. Sitten viikon toiset treenit lyhyemmillä sarjoilla ja estesuorituksia 50.
Kisapäivänä vetäistään kolme rataa ja lämppärit siihen päälle. Kisat 60 estesuoritusta plus lämppärit.

Tuossa viikon aikana vetäiset reilusti 200 kisamaista estesuoritusta, niin ei ihme jos fyssarille on asiaa. Tämä meno jatkuu koko vuoden. Ei ihme ettei enää sanota, että koira on parhaimmillaan seitsemän vuotiaana kuten ennen. Nykyään koira on parhaimmillaan kolme-neljä vuotiaana ja siitä se alamäki sitten alkaa.

Mutta minkäs teet? Olemme tehneet tästä lajista sellaisen kuin haluamme - vai olemmeko?

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: On ihme että ennen tuli menestystä , Huhtikuun 1, 2016 kello: 13:35:18:

On ihme että ennen tuli menestystä kirjoitti:
» Ennen muinoin, silloin kun Suomi vielä menestyi isoissa kisoissa, harjoiteltiin ja kilpailtiin paljon vähemmän.

» Treenattiin ohjauskuvioita lyhyillä sarjoilla - max seitsemän estettä.
» Kilpailtiin harvoin, koska kisoja ei ollut niin paljoa tarjolla.
» Ei ollut henkisiä valmentajia, fyssareita, halleja.

» Harkat oli kerran tai kaksi viikossa ja omatoimisesti saatettiin käydä jonain iltana. Kisoja ennen ja jälkeen pidettiin lepopäivä. Talvella pidettiin osittain pakosta taukoa tai jos jossain oli kilpailut niin niihin osallistuttiin harkkaamatta.

» Nykyään näyttää trendi olevan se, että harjoitellaan 35 - 40 esteen rataa. Sitä hinkataan pahimmillaan pari kertaa kokonaan ja otetaan vielä kuvioita jostain kohtaa radasta. Estesuorituksia saattaa tulla hyvinkin lähemmäksi 100 pitkissä treeneissä. Sitten viikon toiset treenit lyhyemmillä sarjoilla ja estesuorituksia 50.
» Kisapäivänä vetäistään kolme rataa ja lämppärit siihen päälle. Kisat 60 estesuoritusta plus lämppärit.

» Tuossa viikon aikana vetäiset reilusti 200 kisamaista estesuoritusta, niin ei ihme jos fyssarille on asiaa. Tämä meno jatkuu koko vuoden. Ei ihme ettei enää sanota, että koira on parhaimmillaan seitsemän vuotiaana kuten ennen. Nykyään koira on parhaimmillaan kolme-neljä vuotiaana ja siitä se alamäki sitten alkaa.

» Mutta minkäs teet? Olemme tehneet tästä lajista sellaisen kuin haluamme - vai olemmeko?

Hyvä kirjoitus :) Itse olen jättänyt nämä maksulliset treenit juuri tuosta syystä pois eli 35-44 (huom 44) ratojen takia. Satunaisia irtovuoroja ostan mutta jätän kokonaan pois jaksojen ostot. Koirani ovat terveitä ja kyllä jaksaisivat jos antaisin tehdä viikosta toiseen tätä. Mutta haluan niiden olevan iskussa koko eliniän. Eli ei kiitos em puuhastelulle. Olisi kiva tietää kuinka tuolla isossa maailmassa treenataan kun tulosta syntyy. Onko siellä teholeirejä, psyykkareita ym vai riittääkö omat rahkeet ilman oheissälää ?

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Harrastaja , Huhtikuun 1, 2016 kello: 14:33:02:

Harrastaja kirjoitti:
» On ihme että ennen tuli menestystä kirjoitti:
» » Ennen muinoin, silloin kun Suomi vielä menestyi isoissa kisoissa, harjoiteltiin ja kilpailtiin paljon vähemmän.

» » Treenattiin ohjauskuvioita lyhyillä sarjoilla - max seitsemän estettä.
» » Kilpailtiin harvoin, koska kisoja ei ollut niin paljoa tarjolla.
» » Ei ollut henkisiä valmentajia, fyssareita, halleja.

» » Harkat oli kerran tai kaksi viikossa ja omatoimisesti saatettiin käydä jonain iltana. Kisoja ennen ja jälkeen pidettiin lepopäivä. Talvella pidettiin osittain pakosta taukoa tai jos jossain oli kilpailut niin niihin osallistuttiin harkkaamatta.

» » Nykyään näyttää trendi olevan se, että harjoitellaan 35 - 40 esteen rataa. Sitä hinkataan pahimmillaan pari kertaa kokonaan ja otetaan vielä kuvioita jostain kohtaa radasta. Estesuorituksia saattaa tulla hyvinkin lähemmäksi 100 pitkissä treeneissä. Sitten viikon toiset treenit lyhyemmillä sarjoilla ja estesuorituksia 50.
» » Kisapäivänä vetäistään kolme rataa ja lämppärit siihen päälle. Kisat 60 estesuoritusta plus lämppärit.

» » Tuossa viikon aikana vetäiset reilusti 200 kisamaista estesuoritusta, niin ei ihme jos fyssarille on asiaa. Tämä meno jatkuu koko vuoden. Ei ihme ettei enää sanota, että koira on parhaimmillaan seitsemän vuotiaana kuten ennen. Nykyään koira on parhaimmillaan kolme-neljä vuotiaana ja siitä se alamäki sitten alkaa.

» » Mutta minkäs teet? Olemme tehneet tästä lajista sellaisen kuin haluamme - vai olemmeko?

» Hyvä kirjoitus :) Itse olen jättänyt nämä maksulliset treenit juuri tuosta syystä pois eli 35-44 (huom 44) ratojen takia. Satunaisia irtovuoroja ostan mutta jätän kokonaan pois jaksojen ostot. Koirani ovat terveitä ja kyllä jaksaisivat jos antaisin tehdä viikosta toiseen tätä. Mutta haluan niiden olevan iskussa koko eliniän. Eli ei kiitos em puuhastelulle. Olisi kiva tietää kuinka tuolla isossa maailmassa treenataan kun tulosta syntyy. Onko siellä teholeirejä, psyykkareita ym vai riittääkö omat rahkeet ilman oheissälää ?

Huh. No ei ihme, että agilitypaneelissakin kyseltiin onko agility enää hauskaa. Minne on kadonnut innostus koirien kouluttamiseen, jota paneelissakin kyseltiin? Urheilustatuksen hankkimisen huumassa näyttää koirat unohtuneen. Kennelliittoko siitä kantaa (vielä) huolta? Eikö iloa tuota juuri se kun saa oman koiran onnistumaan? Omalla ainakin, kunnes huomasin, että paikat ei olisi kestänyt nykysäännöillä. Hauskuus loppui siihen. Terveenä pysynyt ja iloa tuottanut itselle ja muille.

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Arto , Huhtikuun 1, 2016 kello: 20:01:59:

Arto kirjoitti:
» Harrastaja kirjoitti:
» » On ihme että ennen tuli menestystä kirjoitti:
» » » Ennen muinoin, silloin kun Suomi vielä menestyi isoissa kisoissa, harjoiteltiin ja kilpailtiin paljon vähemmän.

» » » Treenattiin ohjauskuvioita lyhyillä sarjoilla - max seitsemän estettä.
» » » Kilpailtiin harvoin, koska kisoja ei ollut niin paljoa tarjolla.
» » » Ei ollut henkisiä valmentajia, fyssareita, halleja.

» » » Harkat oli kerran tai kaksi viikossa ja omatoimisesti saatettiin käydä jonain iltana. Kisoja ennen ja jälkeen pidettiin lepopäivä. Talvella pidettiin osittain pakosta taukoa tai jos jossain oli kilpailut niin niihin osallistuttiin harkkaamatta.

» » » Nykyään näyttää trendi olevan se, että harjoitellaan 35 - 40 esteen rataa. Sitä hinkataan pahimmillaan pari kertaa kokonaan ja otetaan vielä kuvioita jostain kohtaa radasta. Estesuorituksia saattaa tulla hyvinkin lähemmäksi 100 pitkissä treeneissä. Sitten viikon toiset treenit lyhyemmillä sarjoilla ja estesuorituksia 50.
» » » Kisapäivänä vetäistään kolme rataa ja lämppärit siihen päälle. Kisat 60 estesuoritusta plus lämppärit.

» » » Tuossa viikon aikana vetäiset reilusti 200 kisamaista estesuoritusta, niin ei ihme jos fyssarille on asiaa. Tämä meno jatkuu koko vuoden. Ei ihme ettei enää sanota, että koira on parhaimmillaan seitsemän vuotiaana kuten ennen. Nykyään koira on parhaimmillaan kolme-neljä vuotiaana ja siitä se alamäki sitten alkaa.

» » » Mutta minkäs teet? Olemme tehneet tästä lajista sellaisen kuin haluamme - vai olemmeko?

» » Hyvä kirjoitus :) Itse olen jättänyt nämä maksulliset treenit juuri tuosta syystä pois eli 35-44 (huom 44) ratojen takia. Satunaisia irtovuoroja ostan mutta jätän kokonaan pois jaksojen ostot. Koirani ovat terveitä ja kyllä jaksaisivat jos antaisin tehdä viikosta toiseen tätä. Mutta haluan niiden olevan iskussa koko eliniän. Eli ei kiitos em puuhastelulle. Olisi kiva tietää kuinka tuolla isossa maailmassa treenataan kun tulosta syntyy. Onko siellä teholeirejä, psyykkareita ym vai riittääkö omat rahkeet ilman oheissälää ?

» Huh. No ei ihme, että agilitypaneelissakin kyseltiin onko agility enää hauskaa. Minne on kadonnut innostus koirien kouluttamiseen, jota paneelissakin kyseltiin? Urheilustatuksen hankkimisen huumassa näyttää koirat unohtuneen. Kennelliittoko siitä kantaa (vielä) huolta? Eikö iloa tuota juuri se kun saa oman koiran onnistumaan? Omalla ainakin, kunnes huomasin, että paikat ei olisi kestänyt nykysäännöillä. Hauskuus loppui siihen. Terveenä pysynyt ja iloa tuottanut itselle ja muille.

Niinpä valitettavasti se koira "unohtuu" vaikka sen ympärillä pompitaan ja naksutellaan kellon ympäri. Esim yhden päivän teholeiri = väh kahdet ratatreenit, hyppytekniikkaa + klinikka jossa sitten kontakti/keppiä mitä nyt tarvitsee. Ja sitten seuraavan päivänä iloisena kolme kisastarttia. Ja ihmetellään kun koira ei oikein kulje tai jäätyi radalle kun tuomari tuli liian lähelle. Tälläiset päivitykset fb /blogeissa ihan normaalia nykyjään :( Hauskaa kai joidenkin mielestä ?

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Harrastaja , Huhtikuun 1, 2016 kello: 14:33:02:

Missä ihmeessä noita ylipitkiä ratoja viikottain oikein hinkataan vai onko tämä taas jotain urbaanilegendaa? Panettelua kyllä kuuluu useinkin, mutta todenperäisyyttä ei tunnu jutuissa olevan. Jos joku on someen jonkun valmennusviikonlopun videon ladannut, se ei tarkoita että kyseessä olisi viikoittainen rutiini. Olen treenannut yhdessä monenkin huippuagilitaajan kanssa ja heidän treeneissään, enkä ole tuollaista pitkien ratojen säännöllistä ahnehtimista havainnut.

Toimin itse ammattivalmentajana ja koulutan suunnilleen kahdeksaakymmentä koirakkoa viikoittain, joka viikko samat koirakot. Viikottaisella harjoitusradalla on 22-32 estettä noin keskimäärin. Vaikka ratapiirroksessa on monta numeroa, se ei tarkoita sitä, että rataa huristettaisiin ees taas ja moneen kertaan.
Rata on enemmänkin pitkä siitä syystä, että samasta esteasetelmasta löytyy pureskeltavaa monen tasoisille koirakoille.

Enemmän treeneissä aikaa käytetään ohjauksen suunnitteluun, vaihtoehtojen löytämiseen, opettamiseen ja testaamiseen kuin kaahottamiseen kisatyyliin. Opetellaan jotain kolmen-viiden esteen pätkää ja kun ollaan pätkissä saatu tilanteet toimimaan, niin sitten otetaan mahdollisesti pitempi veto, jopa se kymmenkunta estettä. SM-tason kilpailijoitten kanssa keskitytään samaan tapaan tarkkoihin ohjauslinjoihin ja virtuaalikoiran kanssa harjoitteluun ja mahdollisesti sitten vedetään koko rata nollalla läpi harjoitellen koiran ohjauksen lisäksi ohjaajan pään pitämistä kasassa. Jos ei tule sitä nollaa, saatetaan vielä ottaa vaikea paikka uusiksi, mutta sekin tilanteen mukaan. Aktiivista treeniaikaa per koirakko ei montaa minuuttia tule, vaikka treenien kokonaiskesto on pidempi. Jos peräti kaksi kisahenkistä vetoa tekisi, se olisi noin 1,5min treeniä koiralle ja neljäkymmentä estettä per viikko.

Kisakauden lähestyessä tehdään kilpailijoitten kanssa selkeästi enemmän kisatyylisiä vetoja, muun kauden aikana keskitytään taitojen eteenpäin viemiseen.
Välillä kentällä on vain kolme hyppyä ja niillä tehdään jotain tiettyä ohjaustekniikkaa. Keppejä ja kontakteja lisäksi tarpeen mukaan, vaikka irtoamista ja lähestymiskulmien treenaamista vaikka vain neljällä kepillä tai kontaktia laatikolla opetellen häiriönsietoa.

Valmennuspäivissä (noin kerran 1,5kk) tehdään enemmän juuri pitkää rataa, vaikka kaksi eri normipituista kisarataa ja pyritään vetämään kerralla nolla ilman varmisteluja ja hyvällä asenteella. Silloin ei hierota yksittäisiä kohtia, olettaen että koirakon taidot ovat tasolla, jolla pystyy kisatyyppistä treeniä tekemään.

Vieraillessani valmentajana eri paikkakunnilla teen myöskin noin kolmenkymmnen esteen radan, mutta sen "saa" mennä kokonaan ainoastaan,jos taito siihen riittää, muussa tapauksessa treenataan sitäkin pätkissä keskittyen siihen, miten koirakon kannattaa itsenäisissä treeneissään edetä. Kaikilla ei ole vakituista ryhmää, jossa saa ohjausta.

Itse treenaan koirieni kanssa pitkää rataa ehkä sen kerta pari kuukaudessa. Tämä käytännössä tapahtuu kisatilanteissa kokeneen koiran kanssa, eikä mullloin välttämättä ole siihen edes tarvetta. Enemmän omat treenit ovat juurikin agilitypaneelissa kuultuja muutaman esteen pätkiä tai yksittäisiä esteitä.

Omista ryhmäläisistäni aika pieni osa treenaa enempää kuin kerran viikossa tuossa ohjatussa ryhmässä. Osa treenaa tarpeellisia taitoja ilman esteitä vaikkapa lenkillä esim. irtoamista, ohjaustekniikoita, kontaktilaatikkoa, paikallaoloa, tasapainoa yms. Osa ei tarvitse muuta treeniä tai ei ehdi tai ei koe asiaa tarpeelliseksi. Ne muutamat jotka pyrkivät hinkkaamaan pitkiä pätkiä ja treenaavat paljonkin, eivät ole porukan kärkeä, ennemminkin koirat kulkevat perusvauhtia, ovat usein jumissa tms. ja jossain vaiheessa ohjaajakin oivaltaa, että vähemmän on enemmän. Ei se toistojen määrä, vaan ymmärrys mitä ja miksi ja miten.

Kokemukseni mukaan nykyään ohjaajat osaavat hyvin pitää koirille vapaapäivän, jos on ollut kisat viikonloppuna tai joku pitkä laturetki tai väsyttävä mökkiviikonloppu koirakavereitten kanssa riehuen ja uiden. Viimeistään treenin kuluessa huomaa, jos koira on väsynyt ja seuraavan kerran ohjaaja osaa sitten pitää taukoa aktiviteeteissä. Koirien kesken on isoja eroja jaksamisessa ja viettikestävyydessä.

"Ennen oli kaikki paremmin" -no joopa joo. Silloin hypyytettiin koiria kovalla tai upottavalla tai liukaaalla pohjalla (nykyisiä medejä maksihypyillä...), mentiin pitkää montakin pitkää rataa, tehtiin paljon toistoja, että silläpä se koira oppii, mutta mitäpä turhasta palkkaamaan. Lämmittelyjä ja jäähdyttelyjä ei tehnyt kukaan, ei koiralle eikä itselle. Kummallisesti liikkuvat koirat olivat "persoonallisia", kun ne selkä notkolla ja pää pystyssä roiskivat korkeitten rimojen yli,. Ei tullut mieleen, että voi olla lihaskunnossa tai hyppytekniikassa parantamisen varaa. Hyppäämiseen "kyllästyneet" eli mitä todennäköisemmin jumissa olevat koirat katosivat hiljaisesti takavasemmalle ja harrastelivat vain satunnaisesti tai ainoastaan kisasivat, koska niitä ei "huvittanut" treenata säännöllisesti.
Puutteellisesti koulutettu koira teki "tahallaan" virheitä ja "näytti ohjaalle keskaria" ja olikohan siinä sitten se kuuluisa "hallintaongelma". Nykyisin joku voisi huomata, että itsehän sen ohjasit liikkeelläsi väärään putkeen, vaikka karjuitkin pää punaisena "tähän tähän".

Muuttuhan se maailma ja laji kehittyy siinä mukana, ei aina huonompaan suuntaan :)

Harrastaja kirjoitti:
» On ihme että ennen tuli menestystä kirjoitti:
» » Ennen muinoin, silloin kun Suomi vielä menestyi isoissa kisoissa, harjoiteltiin ja kilpailtiin paljon vähemmän.

» » Treenattiin ohjauskuvioita lyhyillä sarjoilla - max seitsemän estettä.
» » Kilpailtiin harvoin, koska kisoja ei ollut niin paljoa tarjolla.
» » Ei ollut henkisiä valmentajia, fyssareita, halleja.

» » Harkat oli kerran tai kaksi viikossa ja omatoimisesti saatettiin käydä jonain iltana. Kisoja ennen ja jälkeen pidettiin lepopäivä. Talvella pidettiin osittain pakosta taukoa tai jos jossain oli kilpailut niin niihin osallistuttiin harkkaamatta.

» » Nykyään näyttää trendi olevan se, että harjoitellaan 35 - 40 esteen rataa. Sitä hinkataan pahimmillaan pari kertaa kokonaan ja otetaan vielä kuvioita jostain kohtaa radasta. Estesuorituksia saattaa tulla hyvinkin lähemmäksi 100 pitkissä treeneissä. Sitten viikon toiset treenit lyhyemmillä sarjoilla ja estesuorituksia 50.
» » Kisapäivänä vetäistään kolme rataa ja lämppärit siihen päälle. Kisat 60 estesuoritusta plus lämppärit.

» » Tuossa viikon aikana vetäiset reilusti 200 kisamaista estesuoritusta, niin ei ihme jos fyssarille on asiaa. Tämä meno jatkuu koko vuoden. Ei ihme ettei enää sanota, että koira on parhaimmillaan seitsemän vuotiaana kuten ennen. Nykyään koira on parhaimmillaan kolme-neljä vuotiaana ja siitä se alamäki sitten alkaa.

» » Mutta minkäs teet? Olemme tehneet tästä lajista sellaisen kuin haluamme - vai olemmeko?

» Hyvä kirjoitus :) Itse olen jättänyt nämä maksulliset treenit juuri tuosta syystä pois eli 35-44 (huom 44) ratojen takia. Satunaisia irtovuoroja ostan mutta jätän kokonaan pois jaksojen ostot. Koirani ovat terveitä ja kyllä jaksaisivat jos antaisin tehdä viikosta toiseen tätä. Mutta haluan niiden olevan iskussa koko eliniän. Eli ei kiitos em puuhastelulle. Olisi kiva tietää kuinka tuolla isossa maailmassa treenataan kun tulosta syntyy. Onko siellä teholeirejä, psyykkareita ym vai riittääkö omat rahkeet ilman oheissälää ?

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Urbaanilegenda ja Wanha tyyli , Huhtikuun 2, 2016 kello: 21:42:55:

Etelä-Suomessa ja ihan julkista /ilman panettelua/ ei legendaa. Kun kerran noin laajasti liikut pitäisi olla kärryillä. Ja kun kokemusta on niin mikä on sinun mielipiteesi suomen tippuminen maailman agihuipulta ? Meillä kuitenkin satsataan lajiin hallit, sinulaiset ammattivalmentajat, psyykarit, huippukoirat teknisesti taitavia/ohjaajat ? Vai ollaanko ulkomailla keksitty jotain mitä täällä ei? Eihän tämä ole ainut urheilu laji josta ollaan tiputtu alas ja lujaa mutta raha tässä tuskin esteenä on. Kukaan MM tason kisaajahan ei treenaa koirallaan max kerran viikossa joten rahaa ei siihen uppoa mikä sitten mättää ?

Urbaanilegenda ja Wanha tyyli kirjoitti:
» Missä ihmeessä noita ylipitkiä ratoja viikottain oikein hinkataan vai onko tämä taas jotain urbaanilegendaa? Panettelua kyllä kuuluu useinkin, mutta todenperäisyyttä ei tunnu jutuissa olevan. Jos joku on someen jonkun valmennusviikonlopun videon ladannut, se ei tarkoita että kyseessä olisi viikoittainen rutiini. Olen treenannut yhdessä monenkin huippuagilitaajan kanssa ja heidän treeneissään, enkä ole tuollaista pitkien ratojen säännöllistä ahnehtimista havainnut.

» Toimin itse ammattivalmentajana ja koulutan suunnilleen kahdeksaakymmentä koirakkoa viikoittain, joka viikko samat koirakot. Viikottaisella harjoitusradalla on 22-32 estettä noin keskimäärin. Vaikka ratapiirroksessa on monta numeroa, se ei tarkoita sitä, että rataa huristettaisiin ees taas ja moneen kertaan.
» Rata on enemmänkin pitkä siitä syystä, että samasta esteasetelmasta löytyy pureskeltavaa monen tasoisille koirakoille.

» Enemmän treeneissä aikaa käytetään ohjauksen suunnitteluun, vaihtoehtojen löytämiseen, opettamiseen ja testaamiseen kuin kaahottamiseen kisatyyliin. Opetellaan jotain kolmen-viiden esteen pätkää ja kun ollaan pätkissä saatu tilanteet toimimaan, niin sitten otetaan mahdollisesti pitempi veto, jopa se kymmenkunta estettä. SM-tason kilpailijoitten kanssa keskitytään samaan tapaan tarkkoihin ohjauslinjoihin ja virtuaalikoiran kanssa harjoitteluun ja mahdollisesti sitten vedetään koko rata nollalla läpi harjoitellen koiran ohjauksen lisäksi ohjaajan pään pitämistä kasassa. Jos ei tule sitä nollaa, saatetaan vielä ottaa vaikea paikka uusiksi, mutta sekin tilanteen mukaan. Aktiivista treeniaikaa per koirakko ei montaa minuuttia tule, vaikka treenien kokonaiskesto on pidempi. Jos peräti kaksi kisahenkistä vetoa tekisi, se olisi noin 1,5min treeniä koiralle ja neljäkymmentä estettä per viikko.

» Kisakauden lähestyessä tehdään kilpailijoitten kanssa selkeästi enemmän kisatyylisiä vetoja, muun kauden aikana keskitytään taitojen eteenpäin viemiseen.
» Välillä kentällä on vain kolme hyppyä ja niillä tehdään jotain tiettyä ohjaustekniikkaa. Keppejä ja kontakteja lisäksi tarpeen mukaan, vaikka irtoamista ja lähestymiskulmien treenaamista vaikka vain neljällä kepillä tai kontaktia laatikolla opetellen häiriönsietoa.

» Valmennuspäivissä (noin kerran 1,5kk) tehdään enemmän juuri pitkää rataa, vaikka kaksi eri normipituista kisarataa ja pyritään vetämään kerralla nolla ilman varmisteluja ja hyvällä asenteella. Silloin ei hierota yksittäisiä kohtia, olettaen että koirakon taidot ovat tasolla, jolla pystyy kisatyyppistä treeniä tekemään.

» Vieraillessani valmentajana eri paikkakunnilla teen myöskin noin kolmenkymmnen esteen radan, mutta sen "saa" mennä kokonaan ainoastaan,jos taito siihen riittää, muussa tapauksessa treenataan sitäkin pätkissä keskittyen siihen, miten koirakon kannattaa itsenäisissä treeneissään edetä. Kaikilla ei ole vakituista ryhmää, jossa saa ohjausta.

» Itse treenaan koirieni kanssa pitkää rataa ehkä sen kerta pari kuukaudessa. Tämä käytännössä tapahtuu kisatilanteissa kokeneen koiran kanssa, eikä mullloin välttämättä ole siihen edes tarvetta. Enemmän omat treenit ovat juurikin agilitypaneelissa kuultuja muutaman esteen pätkiä tai yksittäisiä esteitä.

» Omista ryhmäläisistäni aika pieni osa treenaa enempää kuin kerran viikossa tuossa ohjatussa ryhmässä. Osa treenaa tarpeellisia taitoja ilman esteitä vaikkapa lenkillä esim. irtoamista, ohjaustekniikoita, kontaktilaatikkoa, paikallaoloa, tasapainoa yms. Osa ei tarvitse muuta treeniä tai ei ehdi tai ei koe asiaa tarpeelliseksi. Ne muutamat jotka pyrkivät hinkkaamaan pitkiä pätkiä ja treenaavat paljonkin, eivät ole porukan kärkeä, ennemminkin koirat kulkevat perusvauhtia, ovat usein jumissa tms. ja jossain vaiheessa ohjaajakin oivaltaa, että vähemmän on enemmän. Ei se toistojen määrä, vaan ymmärrys mitä ja miksi ja miten.

» Kokemukseni mukaan nykyään ohjaajat osaavat hyvin pitää koirille vapaapäivän, jos on ollut kisat viikonloppuna tai joku pitkä laturetki tai väsyttävä mökkiviikonloppu koirakavereitten kanssa riehuen ja uiden. Viimeistään treenin kuluessa huomaa, jos koira on väsynyt ja seuraavan kerran ohjaaja osaa sitten pitää taukoa aktiviteeteissä. Koirien kesken on isoja eroja jaksamisessa ja viettikestävyydessä.

» "Ennen oli kaikki paremmin" -no joopa joo. Silloin hypyytettiin koiria kovalla tai upottavalla tai liukaaalla pohjalla (nykyisiä medejä maksihypyillä...), mentiin pitkää montakin pitkää rataa, tehtiin paljon toistoja, että silläpä se koira oppii, mutta mitäpä turhasta palkkaamaan. Lämmittelyjä ja jäähdyttelyjä ei tehnyt kukaan, ei koiralle eikä itselle. Kummallisesti liikkuvat koirat olivat "persoonallisia", kun ne selkä notkolla ja pää pystyssä roiskivat korkeitten rimojen yli,. Ei tullut mieleen, että voi olla lihaskunnossa tai hyppytekniikassa parantamisen varaa. Hyppäämiseen "kyllästyneet" eli mitä todennäköisemmin jumissa olevat koirat katosivat hiljaisesti takavasemmalle ja harrastelivat vain satunnaisesti tai ainoastaan kisasivat, koska niitä ei "huvittanut" treenata säännöllisesti.
» Puutteellisesti koulutettu koira teki "tahallaan" virheitä ja "näytti ohjaalle keskaria" ja olikohan siinä sitten se kuuluisa "hallintaongelma". Nykyisin joku voisi huomata, että itsehän sen ohjasit liikkeelläsi väärään putkeen, vaikka karjuitkin pää punaisena "tähän tähän".

» Muuttuhan se maailma ja laji kehittyy siinä mukana, ei aina huonompaan suuntaan :)

» Harrastaja kirjoitti:
» » On ihme että ennen tuli menestystä kirjoitti:
» » » Ennen muinoin, silloin kun Suomi vielä menestyi isoissa kisoissa, harjoiteltiin ja kilpailtiin paljon vähemmän.

» » » Treenattiin ohjauskuvioita lyhyillä sarjoilla - max seitsemän estettä.
» » » Kilpailtiin harvoin, koska kisoja ei ollut niin paljoa tarjolla.
» » » Ei ollut henkisiä valmentajia, fyssareita, halleja.

» » » Harkat oli kerran tai kaksi viikossa ja omatoimisesti saatettiin käydä jonain iltana. Kisoja ennen ja jälkeen pidettiin lepopäivä. Talvella pidettiin osittain pakosta taukoa tai jos jossain oli kilpailut niin niihin osallistuttiin harkkaamatta.

» » » Nykyään näyttää trendi olevan se, että harjoitellaan 35 - 40 esteen rataa. Sitä hinkataan pahimmillaan pari kertaa kokonaan ja otetaan vielä kuvioita jostain kohtaa radasta. Estesuorituksia saattaa tulla hyvinkin lähemmäksi 100 pitkissä treeneissä. Sitten viikon toiset treenit lyhyemmillä sarjoilla ja estesuorituksia 50.
» » » Kisapäivänä vetäistään kolme rataa ja lämppärit siihen päälle. Kisat 60 estesuoritusta plus lämppärit.

» » » Tuossa viikon aikana vetäiset reilusti 200 kisamaista estesuoritusta, niin ei ihme jos fyssarille on asiaa. Tämä meno jatkuu koko vuoden. Ei ihme ettei enää sanota, että koira on parhaimmillaan seitsemän vuotiaana kuten ennen. Nykyään koira on parhaimmillaan kolme-neljä vuotiaana ja siitä se alamäki sitten alkaa.

» » » Mutta minkäs teet? Olemme tehneet tästä lajista sellaisen kuin haluamme - vai olemmeko?

» » Hyvä kirjoitus :) Itse olen jättänyt nämä maksulliset treenit juuri tuosta syystä pois eli 35-44 (huom 44) ratojen takia. Satunaisia irtovuoroja ostan mutta jätän kokonaan pois jaksojen ostot. Koirani ovat terveitä ja kyllä jaksaisivat jos antaisin tehdä viikosta toiseen tätä. Mutta haluan niiden olevan iskussa koko eliniän. Eli ei kiitos em puuhastelulle. Olisi kiva tietää kuinka tuolla isossa maailmassa treenataan kun tulosta syntyy. Onko siellä teholeirejä, psyykkareita ym vai riittääkö omat rahkeet ilman oheissälää ?

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Hmmm , Huhtikuun 2, 2016 kello: 22:25:50:

Hyvä kirjoitus urbaanilegendalta. Erityisesti se, että vaikka säinne sähköpostiin tulevassa ratapiirustuksessa on se 36 estettä, ei siellä treeneissä koko rataa ehkä mennä. Itse olen käynyt vuosia treenaamassa valmentajilla, joiden radoissa on juurikin nuo 30-40 estettä. Alkuun emme päässeet edes sen eka hypyn yli (Suvi ei pysynyt lähdössä). Pikkuhiljaa siitä ollaan menty eteenpäin, mutta yhä tulee ratoja, missä yhden koiran treenivuorolla mennään vain muutaman esteen pätkää tuosta. Ja toki tulee niitä onnenhelmihetkiä, jolloin koira tekee ekalla yrityksellä nollan 37 esteen radalla. Mutta se on sitten aikalailla siinä sen koiran osuus sinä päivänä. Voidaan kokeilla joku kohta eri ohjaussysteemillä, koira autoon (ja kuva kännyllä ja sydänpäivitys faceen asap. Videokin, jos sattuu olemaan). Näitä pitkän radan treenejä mun koirilla on noin kerran kuukaudessa. Keskimäärin omat koirat ovat tuollaisella radalla 15 minuuttia. Ja tämä aika sisältää valkun ohjeistuksen ja yhteiset pohdinnat, ei se koira mene tukkatuubilla koko aikaa.
Aika harvoin osallistun enää näihin valmennustapahtumiin. Osa niistä on minusta vuosien saatossa ollut yhdelle koiralle liian raskas. Nykyään olen siinä onnekkaassa asemassa, että autosta voi hakea seuraavan sessen, jos alkaa tuntua, että vaatimustaso kasvaa liian suureksi suoritusvuorossa olevalle. Minä kyllä peräänkuuluttaisin myös ohjaajalta maalaisjärkeä. Sille nimivalkulle tai ulkomaan gurullekin pitää pystyä sanomaan, että tuntee koiransa ja nyt tuo on tehnyt tänään liikaa. Ei jaksa eikä tuossa tilassa opi mitään. Käytetään loppuaika vaikka jonkun ongelmakohdan teoriapohdiskeluun. Ja tässäkin on koirakohtaisia eroja. Pitää tietää mitä oma pystyy tekemään. Ei katsoa, mitä kaverin koira jaksaa.
Normaaleja viikkotreenejä teen yleensä useamman, mutta ne ovat lyhyitä. Kerran viikossa on noin 20-25 esteen ratatreeni. Vanhin koiristani ei tee sitä ollenkaan, jos minusta radassa ei sille ole mitään ongelmakohtaa. Muiden kanssa teen sen kerran tai kaksi ikäänkuin kisanomaisena nollatreeninä. Ne 1-2 muuta kertaa ovat joko kisoja, tai kontaktin juoksuttamista muutaman kerran, jonku keppikulman tai ohjauskuvion kokeilua. 2-5 min/koira maks. Eikä näissä treeneissä aina ole edes esteitä.
Ja mitä tulee Suomen "tippumisesta" maailman kärjestä, en ole ihan varma väitteen todenperäisyydestä. (Minä seuraan lähinnä makseja). MM-kisoissa ollaan oltu yksittäisillä radoilla nopeimpien kolmen joukossa, Tuulian Punssi on saanut hopeaa ei niin monta vuotta sitten jne. WAOssa on tullut menestystä. EOssa, joka on ylivoimaisesti suurin ja kovatasoisin kilpailu maksikoirille vuosittain, oli Marianne Terolla viime vuonna neljäs. Agilityn harrastaminen on kasvanut räjähdysmäisesti, kymmenen vuotta sitten huipulla oli vähemmän koiria ja Suomi oli yksi edelläkävijämaista. Kokoajan vaatii enemmän ja vähän onneakin olla ihan eka. Mikä ei toki tarkoita, etteikö pidä kehittää meidän valmennussysteemiä. Olla tarvittaessa valmis muuttamaan reippaastikin, jos tarvetta ilmenee!

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Hmmm , Huhtikuun 2, 2016 kello: 22:25:50:

Suomea on AIKA laajasti muuallakin kuin siellä etälässä ;`D Kerro vaan ihan paikka nimeltä, jospa tässä pääsee kärryille.
Enkä ole sanonut työskeneteleväni maailman huipulle pyrkivien kanssa, lähinnä kolmosluokan menestystä ja SM-tasolla korkeampia sijoituksia hakevien koirakoiden kanssa parhaimmillaan sekä ihan vaan tavallisten innokkaiden kaikentasoisten harrastajien kanssa. Joten en lähde spekuloimaan lajin huipulta tippumisen (?) syistä.

Hmmm kirjoitti:
» Etelä-Suomessa ja ihan julkista /ilman panettelua/ ei legendaa. Kun kerran noin laajasti liikut pitäisi olla kärryillä. Ja kun kokemusta on niin mikä on sinun mielipiteesi suomen tippuminen maailman agihuipulta ? Meillä kuitenkin satsataan lajiin hallit, sinulaiset ammattivalmentajat, psyykarit, huippukoirat teknisesti taitavia/ohjaajat ? Vai ollaanko ulkomailla keksitty jotain mitä täällä ei? Eihän tämä ole ainut urheilu laji josta ollaan tiputtu alas ja lujaa mutta raha tässä tuskin esteenä on. Kukaan MM tason kisaajahan ei treenaa koirallaan max kerran viikossa joten rahaa ei siihen uppoa mikä sitten mättää ?

» Urbaanilegenda ja Wanha tyyli kirjoitti:
» » Missä ihmeessä noita ylipitkiä ratoja viikottain oikein hinkataan vai onko tämä taas jotain urbaanilegendaa? Panettelua kyllä kuuluu useinkin, mutta todenperäisyyttä ei tunnu jutuissa olevan. Jos joku on someen jonkun valmennusviikonlopun videon ladannut, se ei tarkoita että kyseessä olisi viikoittainen rutiini. Olen treenannut yhdessä monenkin huippuagilitaajan kanssa ja heidän treeneissään, enkä ole tuollaista pitkien ratojen säännöllistä ahnehtimista havainnut.

» » Toimin itse ammattivalmentajana ja koulutan suunnilleen kahdeksaakymmentä koirakkoa viikoittain, joka viikko samat koirakot. Viikottaisella harjoitusradalla on 22-32 estettä noin keskimäärin. Vaikka ratapiirroksessa on monta numeroa, se ei tarkoita sitä, että rataa huristettaisiin ees taas ja moneen kertaan.
» » Rata on enemmänkin pitkä siitä syystä, että samasta esteasetelmasta löytyy pureskeltavaa monen tasoisille koirakoille.

» » Enemmän treeneissä aikaa käytetään ohjauksen suunnitteluun, vaihtoehtojen löytämiseen, opettamiseen ja testaamiseen kuin kaahottamiseen kisatyyliin. Opetellaan jotain kolmen-viiden esteen pätkää ja kun ollaan pätkissä saatu tilanteet toimimaan, niin sitten otetaan mahdollisesti pitempi veto, jopa se kymmenkunta estettä. SM-tason kilpailijoitten kanssa keskitytään samaan tapaan tarkkoihin ohjauslinjoihin ja virtuaalikoiran kanssa harjoitteluun ja mahdollisesti sitten vedetään koko rata nollalla läpi harjoitellen koiran ohjauksen lisäksi ohjaajan pään pitämistä kasassa. Jos ei tule sitä nollaa, saatetaan vielä ottaa vaikea paikka uusiksi, mutta sekin tilanteen mukaan. Aktiivista treeniaikaa per koirakko ei montaa minuuttia tule, vaikka treenien kokonaiskesto on pidempi. Jos peräti kaksi kisahenkistä vetoa tekisi, se olisi noin 1,5min treeniä koiralle ja neljäkymmentä estettä per viikko.

» » Kisakauden lähestyessä tehdään kilpailijoitten kanssa selkeästi enemmän kisatyylisiä vetoja, muun kauden aikana keskitytään taitojen eteenpäin viemiseen.
» » Välillä kentällä on vain kolme hyppyä ja niillä tehdään jotain tiettyä ohjaustekniikkaa. Keppejä ja kontakteja lisäksi tarpeen mukaan, vaikka irtoamista ja lähestymiskulmien treenaamista vaikka vain neljällä kepillä tai kontaktia laatikolla opetellen häiriönsietoa.

» » Valmennuspäivissä (noin kerran 1,5kk) tehdään enemmän juuri pitkää rataa, vaikka kaksi eri normipituista kisarataa ja pyritään vetämään kerralla nolla ilman varmisteluja ja hyvällä asenteella. Silloin ei hierota yksittäisiä kohtia, olettaen että koirakon taidot ovat tasolla, jolla pystyy kisatyyppistä treeniä tekemään.

» » Vieraillessani valmentajana eri paikkakunnilla teen myöskin noin kolmenkymmnen esteen radan, mutta sen "saa" mennä kokonaan ainoastaan,jos taito siihen riittää, muussa tapauksessa treenataan sitäkin pätkissä keskittyen siihen, miten koirakon kannattaa itsenäisissä treeneissään edetä. Kaikilla ei ole vakituista ryhmää, jossa saa ohjausta.

» » Itse treenaan koirieni kanssa pitkää rataa ehkä sen kerta pari kuukaudessa. Tämä käytännössä tapahtuu kisatilanteissa kokeneen koiran kanssa, eikä mullloin välttämättä ole siihen edes tarvetta. Enemmän omat treenit ovat juurikin agilitypaneelissa kuultuja muutaman esteen pätkiä tai yksittäisiä esteitä.

» » Omista ryhmäläisistäni aika pieni osa treenaa enempää kuin kerran viikossa tuossa ohjatussa ryhmässä. Osa treenaa tarpeellisia taitoja ilman esteitä vaikkapa lenkillä esim. irtoamista, ohjaustekniikoita, kontaktilaatikkoa, paikallaoloa, tasapainoa yms. Osa ei tarvitse muuta treeniä tai ei ehdi tai ei koe asiaa tarpeelliseksi. Ne muutamat jotka pyrkivät hinkkaamaan pitkiä pätkiä ja treenaavat paljonkin, eivät ole porukan kärkeä, ennemminkin koirat kulkevat perusvauhtia, ovat usein jumissa tms. ja jossain vaiheessa ohjaajakin oivaltaa, että vähemmän on enemmän. Ei se toistojen määrä, vaan ymmärrys mitä ja miksi ja miten.

» » Kokemukseni mukaan nykyään ohjaajat osaavat hyvin pitää koirille vapaapäivän, jos on ollut kisat viikonloppuna tai joku pitkä laturetki tai väsyttävä mökkiviikonloppu koirakavereitten kanssa riehuen ja uiden. Viimeistään treenin kuluessa huomaa, jos koira on väsynyt ja seuraavan kerran ohjaaja osaa sitten pitää taukoa aktiviteeteissä. Koirien kesken on isoja eroja jaksamisessa ja viettikestävyydessä.

» » "Ennen oli kaikki paremmin" -no joopa joo. Silloin hypyytettiin koiria kovalla tai upottavalla tai liukaaalla pohjalla (nykyisiä medejä maksihypyillä...), mentiin pitkää montakin pitkää rataa, tehtiin paljon toistoja, että silläpä se koira oppii, mutta mitäpä turhasta palkkaamaan. Lämmittelyjä ja jäähdyttelyjä ei tehnyt kukaan, ei koiralle eikä itselle. Kummallisesti liikkuvat koirat olivat "persoonallisia", kun ne selkä notkolla ja pää pystyssä roiskivat korkeitten rimojen yli,. Ei tullut mieleen, että voi olla lihaskunnossa tai hyppytekniikassa parantamisen varaa. Hyppäämiseen "kyllästyneet" eli mitä todennäköisemmin jumissa olevat koirat katosivat hiljaisesti takavasemmalle ja harrastelivat vain satunnaisesti tai ainoastaan kisasivat, koska niitä ei "huvittanut" treenata säännöllisesti.
» » Puutteellisesti koulutettu koira teki "tahallaan" virheitä ja "näytti ohjaalle keskaria" ja olikohan siinä sitten se kuuluisa "hallintaongelma". Nykyisin joku voisi huomata, että itsehän sen ohjasit liikkeelläsi väärään putkeen, vaikka karjuitkin pää punaisena "tähän tähän".

» » Muuttuhan se maailma ja laji kehittyy siinä mukana, ei aina huonompaan suuntaan :)

»
» » Harrastaja kirjoitti:
» » » On ihme että ennen tuli menestystä kirjoitti:
» » » » Ennen muinoin, silloin kun Suomi vielä menestyi isoissa kisoissa, harjoiteltiin ja kilpailtiin paljon vähemmän.

» » » » Treenattiin ohjauskuvioita lyhyillä sarjoilla - max seitsemän estettä.
» » » » Kilpailtiin harvoin, koska kisoja ei ollut niin paljoa tarjolla.
» » » » Ei ollut henkisiä valmentajia, fyssareita, halleja.

» » » » Harkat oli kerran tai kaksi viikossa ja omatoimisesti saatettiin käydä jonain iltana. Kisoja ennen ja jälkeen pidettiin lepopäivä. Talvella pidettiin osittain pakosta taukoa tai jos jossain oli kilpailut niin niihin osallistuttiin harkkaamatta.

» » » » Nykyään näyttää trendi olevan se, että harjoitellaan 35 - 40 esteen rataa. Sitä hinkataan pahimmillaan pari kertaa kokonaan ja otetaan vielä kuvioita jostain kohtaa radasta. Estesuorituksia saattaa tulla hyvinkin lähemmäksi 100 pitkissä treeneissä. Sitten viikon toiset treenit lyhyemmillä sarjoilla ja estesuorituksia 50.
» » » » Kisapäivänä vetäistään kolme rataa ja lämppärit siihen päälle. Kisat 60 estesuoritusta plus lämppärit.

» » » » Tuossa viikon aikana vetäiset reilusti 200 kisamaista estesuoritusta, niin ei ihme jos fyssarille on asiaa. Tämä meno jatkuu koko vuoden. Ei ihme ettei enää sanota, että koira on parhaimmillaan seitsemän vuotiaana kuten ennen. Nykyään koira on parhaimmillaan kolme-neljä vuotiaana ja siitä se alamäki sitten alkaa.

» » » » Mutta minkäs teet? Olemme tehneet tästä lajista sellaisen kuin haluamme - vai olemmeko?

» » » Hyvä kirjoitus :) Itse olen jättänyt nämä maksulliset treenit juuri tuosta syystä pois eli 35-44 (huom 44) ratojen takia. Satunaisia irtovuoroja ostan mutta jätän kokonaan pois jaksojen ostot. Koirani ovat terveitä ja kyllä jaksaisivat jos antaisin tehdä viikosta toiseen tätä. Mutta haluan niiden olevan iskussa koko eliniän. Eli ei kiitos em puuhastelulle. Olisi kiva tietää kuinka tuolla isossa maailmassa treenataan kun tulosta syntyy. Onko siellä teholeirejä, psyykkareita ym vai riittääkö omat rahkeet ilman oheissälää ?

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Urbaanilegenda ja Wanha tyyli , Huhtikuun 2, 2016 kello: 21:42:55:

Jos pohditaan nopeutta, niin eri menetelmiä pitäisi vertailla vähän tarkemmin. Se ei vielä ole vertailemista, jos puhutaan kahden eri koiran nopeudesta esim. vuoden harrastamisen jälkeen. Jos ei tiedetä kuinka nopeita ne ovat alun perin toisiinsa verrattuna olleet, ei voida vetää johtopäätöksiä myöskään lopputuloksesta. Vähemmän voi todellakin olla enemmän, mutta minkälainen oli koirien nopeusero kun treenaaminen aloitetiin? Onko se muuttunut ja kuinka paljon? Ollaanko ihan oikeasti mitattu?

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Minna, Suvianne, Håp ja Vanttu , Maaliskuun 26, 2016 kello: 18:12:57:

Minna, Suvianne, Håp ja Vanttu kirjoitti:
» Mun mielestä radat ovat muuttuneet enemmän vauhdikkaiksi? Noin niinkuin keskimäärin.
» Aika kivoja ollut moni viimeviikkojen rataprofiili (ja mnähän kisaan paljon...). Mennään kovaa pitkillä esteväleillä, sitten pitää osata saada koira takaakiertoon, kepeillä pitää osata vaihtaa puolta ja ne perinteiset puomi/putki erottelutkin on löytyneet.
» Eli pelkällä tekniikalla ei enää ole pärjännyt. Sopivassa suhteessa vauhtia ja teknistä osaamista, kiitos domaret!
» Ja tämähän kommentti ei liittynyt panelisteihin sitten mitenkään vaan tuohon rataprofiilikommenttiin.

Ei ainakaan Turussapäin, täällä kun radat ovat aina tosi vaikeita. Ihme että tuomareitten radat aina vaikeutuu kun Liedossa ollaan :(

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Urbaanilegenda ja Wanha tyyli , Huhtikuun 2, 2016 kello: 21:42:55:

» "Ennen oli kaikki paremmin" -no joopa joo. Silloin hypyytettiin koiria kovalla tai upottavalla tai liukaaalla pohjalla (nykyisiä medejä maksihypyillä...), mentiin pitkää montakin pitkää rataa, tehtiin paljon toistoja, että silläpä se koira oppii, mutta mitäpä turhasta palkkaamaan. Lämmittelyjä ja jäähdyttelyjä ei tehnyt kukaan, ei koiralle eikä itselle. Kummallisesti liikkuvat koirat olivat "persoonallisia", kun ne selkä notkolla ja pää pystyssä roiskivat korkeitten rimojen yli,. Ei tullut mieleen, että voi olla lihaskunnossa tai hyppytekniikassa parantamisen varaa. Hyppäämiseen "kyllästyneet" eli mitä todennäköisemmin jumissa olevat koirat katosivat hiljaisesti takavasemmalle ja harrastelivat vain satunnaisesti tai ainoastaan kisasivat, koska niitä ei "huvittanut" treenata säännöllisesti.

Onneksi en ole ollut samassa seurassa.

Kyllä meillä ainakin harjoiteltiin nurmikolla, kolmesta viiteen esteen sarjoilla. Varmaankin siksi, ettei niitä jaksettu enempää raahata kerrallaan kopista ulos. Korkeintaan kerran kuussa oli epikset jossa tehtiin rataharjoitus. Meillä oli harjoitus-, kisa- ja lepokausi. Talvella pidettiin talvitaukoa harjoituksista tai jos jossain oli kisat mentiin sinne ja myöhemmin siirryttiin maneeseihin. Kisojen jälkeen pidettiin lepopäivä.

Siinä olet oikeassa, että lämmittelyt oli kyllä vähäistä. Yleensä vain pelkkä kävely kentälle ja sieltä pois. Joskus ei sitäkään. Kilpailuissa lämmittelystä kävi kävely kisa-alueella ja odottaminen että iltakisa pääsee alkamaan. Jos sattui olemaan kaksi kilpailua samana päivänä. Lihashuolto tunnettiin silloin nimellä koiran hieronta. Koirani kävi hierojalla koko 90-luvun ja sen jälkeen kohtuu säännöllisesti. Hyppytekniikkaa ei tarvinnut parantaa koska koira oli opetellut sitä jo pennusta lähtien liikkuessaan monenlaisissa maastoissa.

» Puutteellisesti koulutettu koira teki "tahallaan" virheitä ja "näytti ohjaalle keskaria" ja olikohan siinä sitten se kuuluisa "hallintaongelma". Nykyisin joku voisi huomata, että itsehän sen ohjasit liikkeelläsi väärään putkeen, vaikka karjuitkin pää punaisena "tähän tähän".

Meinaatko, ettei kouluttajat (nyk. valmentajat) osanneet silloin mitään? Hämmästyisitkö jos kertoisin, että tänäpäivänä ei ole esittää lähes mitään uutta - mitä ei ole esitetty aikaisemmin? Ainoa ero on se, että nykyään ohjauksille on saatu lähes standardi nimitykset läpi suomen ja koulutuksesta on tehty konsepti.

Yllätytkö jos kerron, että aikojen alussa ihmisille oli selvää, että koira ei tee virheitä vaan virheet tekee ohjaaja. Se oli aikoinaan päivän selvää. Peili oli vakiovaruste ohjaajilla.
Nykyään kuulee paljon enemmän koiran tekemistä virheistä. Tarkoittaako se sitä, että koirat ovat tulleet tyhmemmiksi vai sitä että kouluttajien/koulutuksen taso on heikentynyt?

» Muuttuhan se maailma ja laji kehittyy siinä mukana, ei aina huonompaan suuntaan :)

Kaikki kehitys on positiivista vaikkei aina hyvää. ;¤)

Vastineena juttuun: Re: Agilitypaneeli, jonka kirjoitti: Ihme että ollaan vielä.... , Toukokuun 6, 2016 kello: 17:58:58:

On tullut harrastettua useammalla paikkakunnalla parikin kymmentä vuotta sitten.

Kun aloittelin lajia, alkeiskurssilla laitettiin maksille korkea rima ja heitettiin paloa riman yli. Kouluttaja kommentoi: pudotti etujaloilla, pudotti takajaloilla, sen mukaan mitä näki. Se, mitä ohjaajan saati koiran olisi pitänyt tästä oppia, jäi mysteeriksi.

En ole nykyisin enään onneksi samaan osaamisen tasoon kouluttajissa törmännyt. Myöskin kuumentunut, turhautunut koira, joka puri ohjaajaa ja räksytti jaloissa, oli ennen se joka näyttää vaan keskaria. Kouluttaja ei kysynyt ohjaajalta onko asia opetettu saati opettanut, miten koira osaisi itsenäisesti mennä hypylle. Nimityksenä asia on "eteneminen" käsittääkseni edelleenkin, mutta sen opettamisessa on tapahtunut positiivista muutosta. Samapa se onko joku taitava yrittäjä ottanut asian olennaiseksi osaksi omaa koulutuskokonaisuuttaan, tärkeä asiahan se on.

Hyppytekniikkakouluttaja vastikään kertoi luennolla, että koira ei opi hyppytekniikkaan maastossa liikkuessaan. Lihaskuntoon ja lihasten aktivoitumiseen sillä on kyllä merkitystä. Koirasi on todennäköisesti kropaltaan hyppäämiseen sopivimmasta päästä sekä luontaisen lahjakas, mutta älä suotta kuvittele että maastoliikunta opettaisi hyppäämisen kaikille muille koirille vaikka mielestäsi oma koirasi on maastossa taidon omaksunut.

Ihme että ollaan vielä.... kirjoitti:
»

» » "Ennen oli kaikki paremmin" -no joopa joo. Silloin hypyytettiin koiria kovalla tai upottavalla tai liukaaalla pohjalla (nykyisiä medejä maksihypyillä...), mentiin pitkää montakin pitkää rataa, tehtiin paljon toistoja, että silläpä se koira oppii, mutta mitäpä turhasta palkkaamaan. Lämmittelyjä ja jäähdyttelyjä ei tehnyt kukaan, ei koiralle eikä itselle. Kummallisesti liikkuvat koirat olivat "persoonallisia", kun ne selkä notkolla ja pää pystyssä roiskivat korkeitten rimojen yli,. Ei tullut mieleen, että voi olla lihaskunnossa tai hyppytekniikassa parantamisen varaa. Hyppäämiseen "kyllästyneet" eli mitä todennäköisemmin jumissa olevat koirat katosivat hiljaisesti takavasemmalle ja harrastelivat vain satunnaisesti tai ainoastaan kisasivat, koska niitä ei "huvittanut" treenata säännöllisesti.

»
» Onneksi en ole ollut samassa seurassa.

» Kyllä meillä ainakin harjoiteltiin nurmikolla, kolmesta viiteen esteen sarjoilla. Varmaankin siksi, ettei niitä jaksettu enempää raahata kerrallaan kopista ulos. Korkeintaan kerran kuussa oli epikset jossa tehtiin rataharjoitus. Meillä oli harjoitus-, kisa- ja lepokausi. Talvella pidettiin talvitaukoa harjoituksista tai jos jossain oli kisat mentiin sinne ja myöhemmin siirryttiin maneeseihin. Kisojen jälkeen pidettiin lepopäivä.
»
» Siinä olet oikeassa, että lämmittelyt oli kyllä vähäistä. Yleensä vain pelkkä kävely kentälle ja sieltä pois. Joskus ei sitäkään. Kilpailuissa lämmittelystä kävi kävely kisa-alueella ja odottaminen että iltakisa pääsee alkamaan. Jos sattui olemaan kaksi kilpailua samana päivänä. Lihashuolto tunnettiin silloin nimellä koiran hieronta. Koirani kävi hierojalla koko 90-luvun ja sen jälkeen kohtuu säännöllisesti. Hyppytekniikkaa ei tarvinnut parantaa koska koira oli opetellut sitä jo pennusta lähtien liikkuessaan monenlaisissa maastoissa.

»
» » Puutteellisesti koulutettu koira teki "tahallaan" virheitä ja "näytti ohjaalle keskaria" ja olikohan siinä sitten se kuuluisa "hallintaongelma". Nykyisin joku voisi huomata, että itsehän sen ohjasit liikkeelläsi väärään putkeen, vaikka karjuitkin pää punaisena "tähän tähän".

» Meinaatko, ettei kouluttajat (nyk. valmentajat) osanneet silloin mitään? Hämmästyisitkö jos kertoisin, että tänäpäivänä ei ole esittää lähes mitään uutta - mitä ei ole esitetty aikaisemmin? Ainoa ero on se, että nykyään ohjauksille on saatu lähes standardi nimitykset läpi suomen ja koulutuksesta on tehty konsepti.

» Yllätytkö jos kerron, että aikojen alussa ihmisille oli selvää, että koira ei tee virheitä vaan virheet tekee ohjaaja. Se oli aikoinaan päivän selvää. Peili oli vakiovaruste ohjaajilla.
» Nykyään kuulee paljon enemmän koiran tekemistä virheistä. Tarkoittaako se sitä, että koirat ovat tulleet tyhmemmiksi vai sitä että kouluttajien/koulutuksen taso on heikentynyt?

» » Muuttuhan se maailma ja laji kehittyy siinä mukana, ei aina huonompaan suuntaan :)

» Kaikki kehitys on positiivista vaikkei aina hyvää. ;¤)